Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Lausunnot Valtioneuvoston jatkokirjelmä …

Lausunnot

Valtioneuvoston jatkokirjelmä Eduskunnalle (U 41/2008 vp) ehdotuksesta eurooppalaista yksityistä yhtiötä (SPE) koskevaksi asetukseksi

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n mukaan asetusehdotuksen tavoite on parantaa pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukykyä helpottamalla niiden toimintaa yhteismarkkinoilla. SAK suhtautuu periaatteessa myönteisesti siihen, että toimintaa helpotetaan uuden eurooppalaisen yhtiömuodon avulla.

SAK kuitenkin katsoo, että yhtiön kotivaltion siirtomahdollisuus lisäisi Euroopan unionin jäsenmaiden välistä kilpailua työoikeuden alueella. Siksi onkin välttämätöntä, että uuden yhtiömuodon valmistelussa otetaan vahvasti huomioon henkilöstönäkökulma ja sen turvaaminen säännöstasolla riittävän yksityiskohtaisilla säännöksillä.

SAK katsoo, että ehdotuksessa on vielä selvennettävää ja täydennettävää siltä osin kuin on kyse työntekijöiden aseman sääntelystä. Tämä on aivan oikein todettukin Suomen kannan esittelyssä. Suomen keskeisimpänä tavoitteena on henkilöstön hallintoedustuksen jatkuvuuden turvaamiseksi ehdotettujen henkilöstökynnysten merkittävä alentaminen. SAK katsoo, että Suomen tulee jatkossakin pitää kiinni henkilöstön edustusta koskevista kannoistaan niin, että osallistumisjärjestelmiä ei heikennetä.

Kuten muistiossa on todettu, ehdotuksella olisi toteutuessaan työoikeudellisia vaikutuksia henkilöstön asemaan Suomessa, jos yhtiö rekisteröitäisiin sellaiseen jäsenvaltioon, jonka kansallisessa laissa ei säädetä henkilöstön hallintoedustus-oikeuksista. Ehdotuksessa ei turvata henkilöstökynnysten vuoksi hallintoedustusta samalla tavalla kuin aiemmassa eurooppalaisia yhtiömuotoja koskevassa EU-sääntelyssä. Ehdotetut kynnykset johtaisivat käytännössä siihen, että yhä suurempi osa yrityksistä jäisi henkilöstön edustusta koskevien säännösten soveltamisen ulkopuolelle. Suomen valtion tulisi näiltä osin pysyä aiemmin esittämissään kannoissa ja vaatia säilytettäväksi nykyisiä kynnysarvoja. Ehdotuksesta puuttuvat kokonaan myös henkilöstön rajat ylittävää informointia ja konsultointia koskevat säännökset, jotka sisältyvät eurooppayhtiö- ja eurooppaosuuskunta-direktiiveihin.

SAK korostavaa, että henkilöstön edustusta yhtiön hallinnossa koskevat oikeudet eivät saa vähentyä uusia eurooppalaisia yhtiömuotoja ja rajat ylittäviä yritysjärjestelyitä käytettäessä. Henkilöstöedustusta koskevassa hallintoedustuslaissamme soveltamisraja on 150 työntekijää. Ehdotettu soveltamisalaraja (jopa 500 työntekijää) on näin ollen moninkertainen kyseiseen säännökseen verrattuna. Tämä olisi omiaan lisäämään yritysten perustamista ja siirtämistä esim. Viroon tosiasiassa ja kokonaankin Suomessa harjoitetun toiminnan osalta, jotta henkilöstön osallistumisoikeuksia voidaan kiertää.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry