Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Lausunnot Valtakunnallisten alueidenkäyt…

Lausunnot

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistaminen

Ympäristöministeriö
PL 35
00023 Valtioneuvosto

Kirjeenne 19.12.2007 dnro YM1/521/2007

Ympäristöministeriö on pyytänyt lausuntoa luonnoksesta valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamiseksi. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry esittää lausuntonaan seuraavaa.

Alueidenkäyttötavoitteisiin esitetään muutoksia, joilla pyritään edistämään elinkeinojen kehittämisedellytyksiä ja työllisyyttä erityisesti keskuksissa. SAK pitää myönteisenä sitä, että tarkistamisilla pyritään lisäämään talouden ja työllisyyden kasvuedellytyksiä erityisesti Helsingin seudulla ja muissa keskuksissa. Suomen talouden kasvu perustuu voimakkaisiin keskuksiin. Alueidenkäyttötavoitteiden avulla on pidettävä huolta siitä, että elinkeinotoiminnan, energiapolitiikan, asuntotuotannon ja toimivan logistiikan edellyttämät tarpeet on otettu huomioon kaavoituksessa.

Tavoitteiden tarkistuksella pyritään yhdyskuntarakenteen tiivistämiseen, joukkoliikenteen edellytysten parantamiseen ja liikenteen päästöjen vähentämiseen. Tarkistuksilla halutaan edistää myös energian säästöä ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. SAK:n mielestä on tärkeää, että alueiden käytön suunnittelussa edistetään erityisesti kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuotantoa, toimivia joukkoliikenneyhteyksiä erityisesti kasvukeskuksissa mukaan lukien pääkaupunkiseudun raideliikennehankkeita (länsimetro ja kehärata). Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen rakentamalla tiiviitä asuinalueita hyvien raideliikenneyhteyksien lähelle on kestävää ilmastopolitiikkaa. Samalla se parantaa työssäkäyntimahdollisuuksia ja parantaa talouskasvun edellytyksiä.

Liikenneverkkojen osalta SAK kannattaa lisäystä valtakunnallisista maaliikenteen runkoverkoista. Uusien tarpeellisten väylähankkeiden kirjaaminen alueidenkäyttötavoitteisiin on päivitettävä keväällä annettavan liikennepoliittisen selonteon yhteydessä. Ratayhteys Helsinki-Vantaan lentoasemalle on erittäin tarpeellinen. SAK kannattaa tätä koskevaa lisäystä samoin kuin sitä että alueidenkäytössä varaudutaan Malmin lentoaseman toimintojen siirtämiseen nykyiseltä kentältä.

Energialaitosten osalta on tärkeää, että alueidenkäyttötavoitteilla ei rajoiteta mahdollisuuksia hyödyntää kaikkea päästövapaata energiaa.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry