Palkansaajakeskusjärjestöjen lausunto ihmiskaupan vastaisen toiminnan koordinaattorin ehdotuksesta koordinaatiorakenteen luomiseksi
Sisäministeriö
PL 26
00023 Valtioneuvosto
SM-2014-3029
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK ry, STTK ry ja Akava ry pitävät ihmiskaupan vastaisen koordinaattorin esitystä lähtökohdiltaan hyvänä. Ihmiskaupan ehkäisemisessä ja uhrien auttamisessa tarvitaan laaja-alaista kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä. Yhteistyön mallin on oltava selkeä ja ymmärrettävä.
Palkansaajakeskusjärjestöt yhtyvät ihmiskaupan vastaisen koordinaattorin näkemykseen siitä, että ihmiskaupan vastaisen toiminnan poikkihallinnollisen koordinoinnin ja seurannan pitää saada riittävää poliittista ohjausta. Tältä osin koordinaattori esittää, että hyödynnetään nykyistä sisäisen turvallisuuden ministeriryhmää tai vastaavaa poliittista elintä. Poliittista elintä valittaessa on muistettava, että vaikka ihmiskaupassa kyse on vakavasta rikoksesta, myös uhrien auttamisella ja kansallisella ja kansainvälisellä yhteistyöllä on erittäin suuri merkitys. Ihmiskaupan ehkäisemiseen on panostettava nykyistä enemmän sekä painotettava muitakin kuin rikosoikeudellisia seikkoja.
Ihmiskaupan vastainen koordinaattori esittää perustettavaksi yhteensovittamissihteeristön ja kansalaisjärjestöverkoston. Yhteensovittamissihteeristöön ei raportoijan esityksen mukaan kuuluisi järjestöjen edustajia vaan tehtävät hoidettaisiin osana virkamiesten perustehtäviä. Koska sihteeristön tehtävänä olisi huolehtia koordinaatioasioiden poikkihallinnollisesta valmistelusta, olisi tärkeää, että mukana olisi myös kansalaisyhteiskunnan edustus. Näin saataisiin järjestöjen näkemykset aikaisemmin esiin ja voitaisiin tehokkaammin vaikuttaa ihmiskauppaan. Myös ihmiskaupparaportoijan olisi hyvä olla kiinteästi mukana mahdollisimman aikaisin asioita valmisteltaessa.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry
Akava ry