Luonnos hallituksen esitykseksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta
Työ- ja elinkeinoministeriö
kirjaamo@tem.fi
TEM/1034/03.01.01/2014 TEM044:00/2014
Prosentuaalinen palkkatukimalli
SAK pitää palkkatuen uudistamista prosenttipohjaiseksi pääsääntöisesti kannatettavana. Tukiprosentin nouseminen työttömyyden keston myötä on oikeudenmukaista tuottavuuden alentuman näkökulmasta.
Uudistuksen voidaan arvioida lisäävän palkkatukipäätösten yhdenvertaisuutta nykytilanteeseen verrattuna ja näin tukevan myös työttömien yhdenvertaista kohtelua alueesta riippumatta. Sairauden tai vamman aiheuttamaa tuottavuuden alentumaa tarjolla olevaan työtehtävään nähden voidaan kuitenkin myös jatkossa arvioida eri tavoin.
Luonnos on palkkatukiprosenttien osalta alkuperäisiä ministeriön linjauksia selkeämpi ja edistää monimutkaisen järjestelmän yksinkertaistamista. Aivan yksinkertaiseksi uutta prosenttipohjaista järjestelmää ei kuitenkaan voi vielä sanoa.
Heikoin kohta prosenttimuotoisessa palkkatukimallissa on työajan seurannasta luopuminen. Tämä voi helpottaa TE-toimistoissa tehtävää työtä, mutta palkkatuen kehittämisen ensisijaisena lähtökohtana ei voi olla toimeenpanon yksinkertaistaminen. SAK pitää tärkeänä, että palkkatukea myönnetään edelleen pääsääntöisesti työsuhteisiin, joissa työaika on vähintään 85 prosenttia alan säännöllisestä työajasta.
Ikääntyneiden palkkatuki
Pitkäkestoinen ja jopa pysyvä palkkatuki ikääntyneille on SAK:n mielestä erityisen kannatettavaa. Ikääntyneillä on selkeästi suurempi riski ajautua pitkäaikaistyöttömiksi, joten heidän työllistymistään on syytä tukea vahvasti. Uudistukseen liittyy tiiviisti myös näkemys siitä, ettei pitkäkestoinen palkkatuettu työ saa laskea ikääntyvien mahdollista työttömyysturvaa jatkossa.
Harmaan talouden torjunta
SAK kannattaa sitä, että palkkatuen myöntämisedellytyksiin lisätään harmaan talouden torjunnan edistämiseksi ehdotettu lakisääteisten rekisteröinti-, ilmoitus- ja maksuvelvollisuuksien asianmukaisen hoitamisen tarkistaminen TE-toimistojen toimesta. Palkkatukea ei voida pitää perusteltuna maksaa työnantajalle, joka selkeästi laiminlyö lakisääteiset velvoitteensa.
Vaikutusten arviointi
Vaikutusten arvioinnissa tulisi nostaa esiin myös palkkatuen enimmäisjakson lyhentäminen 10 kuukaudesta 6 kuukauteen. Jakson lyhentämiseen on viitattu vain epäsuorasti nuorisotakuuta koskevassa kohdassa, jossa alle vuoden työttömänä olleiden alle 30-vuotiaiden palkkatukijakson ehdotetaan olevan vuoden 2015–2016 siirtymävaiheessa aiempi 10 kuukautta. Palkkatuen maksimiajan lyhentämisellä voi olla myös negatiivisia vaikutuksia, jotka tulisi hallituksen esityksessä mainita. Nuorisotakuuseen liittyvä siirtymäaika on SAK:n näkemyksen mukaan paikallaan.
Asian valmistelu
Palkkatuen uudistaminen on valmisteltu luonnokseen kirjatun mukaisesti työ- ja elinkeinoministeriössä virkamiestyönä. Palkkatuessa on kuitenkin kysymys työllistymisestä sekä siihen liittyvistä etuisuuksista, joten SAK:n näkemyksen mukaan valmistelu olisi tullut toteuttaa kolmikantaisesti.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry