Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Lausunnot Lissabonin strategia kasvun ja…

Lausunnot

Lissabonin strategia kasvun ja työllisyyden parantamiseksi

Eduskunta
Talousvaliokunta
E 88/2005 vp

Suomen kansallinen toimenpideohjelma Lissabonin strategian toimeenpanemiseksi vuosille 2005-2008 kokoaa yhteen jo aiemmin tehdyt suunnitelmat, selvitykset ja sopimukset. Toimenpideohjelma ja vuosia 2005-2009 koskeva EU:lle esitetty vakausohjelma ovat myös sopusoinnussa keskenään. Näin ollen valtioneuvoston 13.10.2005 hyväksymä ohjelma ei sisällä sinänsä mitään merkittäviä uusia linjauksia.

SAK:lla oli mahdollisuus vaikuttaa ohjelmaan jo sen valmisteluvaiheessa. Pidimme hyvänä sitä lähtökohtaa, että varsinaisesti uudenlaisia avauksia ei asiakirjaan ole otettu, vaan siinä keskitytään toimeenpanemaan jo päätetyt asiat. Demokraattisen päätöksenteon kannalta olisi ollut myös erikoista, jos nykyinen hallitus olisi tehnyt vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeistä aikaa ja tulevaa uutta hallitusta sitovia merkittäviä uusia linjauksia.

Koko Lissabonin strategian toimeenpanon ongelmat eivät aiheudu Suomesta, joka on pikemminkin yksi harvoista esimerkkimaista, joissa kunnianhimoista suunnitelmaa on vakavasti edes pyritty toteuttamaan. Sen sijaan useat EU:n suuret jäsenmaat ovat olleet haluttomia ja/tai kyvyttömiä toimeenpanemaan strategiaan sisältyviä uudistustavoitteita. EU:n taloudellinen suorituskyky on siksi hyvin kaukana asetetusta tavoitteesta olla maailman dynaamisin ja kilpailukykyisin talousalue vuoteen 2010 mennessä. Tavoite jää toteutumattomaksi iskulauseeksi muiden joukossa. Vakavin osoitus tästä on se, että EU:ssa on yhä noin 20 miljoona työtöntä ja alueen sekä talouskasvu että tuottavuuskehitys jäävät jatkuvasti jälkeen Yhdysvalloista että Aasian maista.

Onneksi Suomen kehitys poikkeaa euroalueen yleiskuvasta edukseen. Tulopoliittinen sopimus, joka ulottuu syksyyn 2007 saakka, tarjoaa vahvan selkänojan kansalaisten ostovoiman suotuisalle kehitykselle, paranevalle työllisyydelle sekä investoinneille Suomeen, mikä on ollut viime aikoihin saakka ongelmana myös meillä. Tulopoliittinen selvitystoimikunta arvioi, että palkansaajien ostovoima kasvaa sekä tänä että ensi vuonna kolme prosenttia, uusia työpaikkoja on syntynyt viimeksi kuluneen vuoden aikana yli 30 000 kappaletta ja vihdoin myös yksityiset investoinnit ovat kääntyneet kasvuun. Suomen vienti kasvaa reippaasti sekä määrältään että arvoltaan.

Venäjän ja Viron nopea kasvu sekä elpymisen merkit myös euroalueella ja Kiinan edelleen jatkuva voimakas kasvu luovat uskoa siihen, että Suomen talous kyllä täyttää Lissabonin strategian tavoitteet. Tä-hänhän viittaavat myös useat kansainväliset kilpailukykymittaukset, joissa Suomi sijoittuu kärkipaikoille. Asukasta kohti laskettu kansantulomme on silti vain noin 15. sijalla ja edelleenkin Suomeen sijoitetaan liian vähän. Myös tuottavuuden kehitys monella palvelualalla on liian hidasta, eikä palvelujen vienti ole kehittynyt yhtä hyvin kuin teollisuustuotteiden kauppa.

SAK:n lähtökohtana on &#;8211 samoin kuin toimenpideohjelmassa – että Suomi pidetään jatkossakin hyvänä paikkana sekä teollisuus- että palvelutuotannon sijoittua ja toimia. Tämä on myös palkansaajien etu, sillä työllisyys ja hyvinvointi riippuvat ratkaisevasti talouden kasvusta ja suorituskyvystä. Emme voi lähteä kilpailemaan muiden maiden kanssa alentamalla palkkoja tai heikentämällä työehtoja. Yhdistämällä työntekijöiden työhyvinvoinnin lisäys ja tuottavuuden kehittäminen saavutetaan parhaiten tuloksia, jotka hyödyttävät tasapainoisesti kaikkia.

Ohjelmassa viitataan työmarkkinoiden toimivuuden parantamiseen ja mm. yrityskohtaisen sopimustoiminnan lisäämiseen. Nämä kysymykset ovat parhaillaan ratkaistavana tupon pohjalta liittojen välisissä keskusteluissa. SAK:n aloitteesta käynnistetty eri toimialojen vuoropuhelu alan työpaikkojen ja investointien lisäämiseksi Suomessa jatkuu myös useiden alojen työmarkkinajärjestöjen kesken. Työmarkkinoidenkin osalta on perusteltua puhua Suomen mallista, joka on tuottanut varsin hyviä tuloksia. Kolmikantaisen yhteistyön ja sopimisen linjaa on syytä jatkaa, jotta Lissabonin strategian toimeenpano Suomessa etenee yhtä hyvin myös tulevaisuudessa.

Kenties merkittävin Suomen kansantalouden suorituskykyä parantava hanke on parhaillaan käynnissä oleva kunta- ja palvelurakenneuudistus. Mikäli siinä onnistutaan, pystymme vastaamaan ikääntymisen ja julkisen palvelutuotannon tuottavuuden parantamista koskeviin haasteisiin. Kuntareformi on välttämätön täysin riippumatta Lissabonin strategiasta ja EU:sta, jotta kustannuskehitystä voitaisiin hillitä ja varmistaa, että pienevistä ikäluokista riittää työvoimaa myös vientituloja ansaitsevalle avoimelle sektorille sekä yksityisille palvelualoille.

Vaikka Suomi on myönteinen poikkeus EU-maiden joukossa Lissabonin strategian toimeenpanossa, ei liikaan itsetyytyväisyyteen ole aihetta. Työttömyys on edelleenkin liian suuri, työllisyysaste liian alhainen ja monissa kunnissa palveluja uhkaa rahoituskriisi. Työmarkkinajärjestöjen myötävaikutuksella tehty suuri työeläkeuudistus osoittaa, että tarttumalla ajoissa haasteisiin ja tekemällä päätöksiä, eikä ainoastaan selvityksiä, voidaan saavuttaa konkreettisia tuloksia.

Toivottavasti muut EU-maat seuraavat Suomen esimerkkiä. Se auttaisi parhaiten myös oman taloutemme ongelmien voittamisessa, sillä EU on kuitenkin tärkein talousalue myös Suomen kannalta.