Lausuntopyyntö (TEM/2313/04.03.03/2011) koskien ILO:n raporttia (Report IV (1) 101st session of the ILC 2012) ja raportin kysymyksiä aiheesta. Social protection floors for social justice and a fair globalization –raportti

Työministeriö
Työelämä- ja markkinaosasto

Lausunnon tiivistelmä

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, STTK ja AKAVA pitävät Kansainvälisen Työjärjestön ILO:n sosiaaliturvaraporttia asiantuntevasti laadittuna ja hyödyllisenä asiakirjana, joka antaa hyvän pohjan sosiaaliturvasuosituksen käsittelylle ILO:n kesäkokouksessa 2012. Raportti on jatkoa ILO:n tämän vuoden kesäkokouksessa hyväksytyille sosiaaliturvaa koskeville johtopäätöksille.

Raportti kuvaa ILO:n sosiaaliturvakeskustelun taustaa, ILO:n sosiaaliturvasopimuksia ja suosituksia sekä sosiaaliturvajärjestelmien ja terveyspalvelujen tilaa maailmassa ja esimerkkien kautta eri jäsenvaltioissa. Raportin lopussa on 15 sivuinen kysely suosituksen mahdollisesta sisällöstä sekä kesän 2011 johtopäätökset. Keskeisiä osia raportissa on sosiaaliturvan kattavuuden parantaminen, tason kehittäminen, rahoituksellinen kestävyys, sosiaaliturvan ja muiden politiikka-alueiden koordinointi sekä hyvä hallinto.

Suomalainen palkansaajaliike kannattaa ILO:n sosiaaliturvasuosituksen laatimista ja hyväksymistä vuoden 2012 ILO:n kesäkokouksen kolmikantaisessa käsittelyssä. Palkansaajakeskusjärjestöt kannattavat ILO:n sosiaaliturvan vähimmäistasoa koskevan yleissopimuksen nro 102 ratifiointia Suomessa.

Raportin taustaa

ILO:n arvion mukaan kohtuullisen kattavan ja riittävän sosiaaliturvan piirissä on vain noin 20 % maailman väestöstä. ILO:n sosiaaliturvatyön tavoitteena on ensisijaisesti köyhyyden ja syrjäytymisen vähentäminen maailmassa kansallisia sosiaaliturvajärjestelmiä kehittämällä. ILO on tehnyt arvokasta työtä sosiaaliturvajärjestelmien kehittämiseksi jo vuosikymmeniä, laatimalla sopimuksia ja suosituksia sekä antamalla teknistä apua kehittyville maille. Työelämän rakennemuutokset ja kansainväliset talouskriisit ovat viime vuosien aikana tuoneet näkyviksi myös kehittyneissä maissa sosiaaliturvan puutteita ja niiden kielteisiä vaikutuksia yksilölle, työelämälle ja yhteiskunnalle. ILO:n strategia on kaksitahoinen: Ensinnäkin 1) pyritään turvaamaan kaikille sosiaaliturvan ja terveyspalvelujen vähimmäistaso koko maailmassa, ja toiseksi samanaikaisesti 2) pyritään parantamaan ja kehittämään sosiaaliturvan ja terveyspalvelujen tasoa ja järjestelmiä kaikissa maissa.

Sosiaaliturvaa kehitettävä kansalliselta pohjalta

ILO:n raportissa otetaan huomioon eri maiden erilaiset elintasot, kehitysasteet ja yhteiskuntajärjestelmät, mutta samalla on onnistuttu kiteyttämään yleisellä tasolla hyvän sosiaaliturvan ja sosiaaliturvajärjestelmän perusperiaatteita ja tavoitteita, painottaen perustellusti kaikkein köyhimpien maiden ihmisten oikeutta päästä vähimmäisturvan takaavan sosiaaliturvan ja terveyspalvelujen piiriin. Raportti jättää jäsenvaltioille päätösvallan siitä, millä keinoin parhaiten sosiaaliturvan ja terveyspalvelujen kattavuutta ja tasoa voidaan kussakin maassa parantaa. Sosiaaliturvaa tulisi toteuttaa asteittain ja joustavasti kansalliset lähtökohdat huomioiden. Myös kaikkein köyhimmät maat voivat pienellä satsauksella tehdä käytännössä merkittäviä parannuksia, mitä lukuisat maaesimerkit osoittavat. Raportissa tuodaan esille myös se, että vauraudeltaan ja elintasoltaan samankaltaiset maat voivat satsata hyvin eri tavoin ja erilaisin BKT-osuuksin sosiaaliturvan kehittämiseen – kyse on siis myös poliittisesta tahdosta ja priorisoinnista.

Sosiaaliturva ja harmaan talouden torjunta

Raportissa on vahvasti tuotu esille epävirallisen talouden muuttaminen viralliseksi taloudeksi. Epävirallinen talous on etenkin monien kehittyvien maiden suuri ongelma, mutta harmaan talouden haitalliset vaikutukset (mm. valtion verotulomenetykset, kilpailun vääristyminen, ihmisten toimeentulon ja sosiaaliturvan puutteet) ovat käsittämättömän suuret myös Suomen kaltaisissa, kehittyneissä maissa. Harmaa talous tarkoittaa usein mm. sosiaalivakuuttamisen laiminlyöntiä, sosiaalivakuutusmaksujen maksamatta jättämistä tai niiden maksamista vain osittain sekä palkansaajan tai yrittäjän työperusteisen sosiaaliturvan puutteita. Usein häviäjinä ovat heikossa työmarkkina-asemassa olevat ihmiset, kuten maahanmuuttajat. Käytännössä lasku voi tulla  maksettavaksi perusturvan puolella, pitkälti veronmaksajien ja palkansaajien varoista.
Suomen hallitusohjelmassa on korostettu harmaan talouden torjuntatoimia, joita tulee ottaa mahdollisimman pikaisesti käyttöön. Myös työsuojeluviranomaisten ja ammattijärjestöjen tietojensaanti- ja toimintaoikeuksia tulisi kehittää siten, että sosiaalivakuuttamisen puutteet voidaan työpaikoilla tunnistaa ja ryhtyä tehokkaisiin toimiin tilanteen korjaamiseksi. Raportissa kuvataan (s. 47) kuinka esimerkiksi Espanjassa on yhdistetty työsuojeluvalvonta ja sosiaaliturvavakuuttamisen työpaikkavalvonta yhdelle viranomaiselle siten, että toiminnan tehokkuus on parantunut.

Kolmikantainen yhteistyö sosiaaliturvassa on välttämätöntä

Suomalainen palkansaajaliike katsoo, että ILO:n raportissa on linjattu onnistuneesti tulevan suosituksen tarkoitusta, tavoitteita ja sisältöä. Valtio on päävastuussa sosiaaliturvajärjestelmistä ja niiden toimivuudesta. Työmarkkinajärjestöt nähdään johtopäätöksissä keskeisinä ja tärkeinä toimijoina sosiaaliturvajärjestelmien kehittämistyössä ja hallinnossa, mikä vastaa suomalaisen ay-liikkeen näkemystä. Käytännössä tämä ei toteudu kuin osassa maailmaa, sillä monessa ILO:n jäsenvaltiossa on edelleen suuria ongelmia järjestäytymisvapauden ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden toteutumisessa.  Työmarkkinajärjestöt edustavat rahoittajia ja edunsaajia, joten niiden osallistuminen sosiaaliturvajärjestelmien rakentamiseen, kehittämiseen sekä hallintoon on välttämätöntä.  Keskeistä on sosiaaliturvajärjestelmien jatkuva kolmikantainen kehittäminen siten, että ne vastaavat palkansaajien, työelämän ja yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin. On huolehdittava sosiaaliturvajärjestelmien rahoituksellisesta kestävyydestä, toimivuudesta ja tehokkuudesta siten, että eri tahot luottavat järjestelmiin. Hyvin toimivat sosiaaliturvajärjestelmät antavat vakautta ja ennustettavuutta.

Sosiaaliturva on ihmisoikeus

Palkansaajakeskusjärjestöt korostavat sosiaaliturvan lakisääteisyyttä, yksilön oikeutta (ihmisoikeus) ja etuusperusteisuutta, sosiaaliturvajärjestelmien ja terveyspalvelujen laatua ja kustannustehokkuutta sekä rahoituksellista kestävyyttä. Rahoituksellinen kestävyyden kannalta on keskeistä, että sosiaaliturvan rahoituspohja on laaja ja että työllisyysaste on korkea. Samoin työuria on pyrittävä jatkamaan, mm. työttömyyttä ja ennenaikaista työkyvyttömyyttä vähentämällä, jos ja kun ihmisten keskimääräinen elinikä jatkaa nousuaan.  Sukupuolten välinen tasa-arvo on tärkeää ottaa huomioon sosiaaliturvajärjestelmissä. Sosiaaliturvajärjestelmien tulee kytkeytyä vahvasti säälliseen työhön, vähintään työlainsäädännön ja työehtosopimusten mukaisiin työehtoihin ja työsuhteen antamaan turvaan ja jatkuvuuteen. Ensisijainen toimeentulon lähde tulee olla työstä saava tulo, mutta jos tämä ei ole mahdollista, sosiaaliturvaetuuksien tulee antaa riittävä turva. Raportissa otetaan esille myös epätyyppisten töiden lisääntyminen ja sen negatiivinen vaikutus yksilön sosiaaliturvaan.  ILO:n raportissa on perustellusti korostettu, että toimiva sosiaaliturvajärjestelmä on yksi keskeinen edellytys talouden ja tuottavuuden kasvulle sekä korkealle osaamiselle ja työllisyysasteelle.

Palkansaajakeskusjärjestöt pitävät perusteltuna, että Suomen kehitysyhteistyöhankkeissa kiinnitetään enenevässä määrin huomiota ja annetaan teknistä tukea toimivien sosiaaliturvajärjestelmien kehittämiseen kehitysmaissa. Esimerkiksi vain lähinnä EU-maissa ja OECD-maissa on riittävät tilastointijärjestelmät ja -osaaminen sosiaaliturvajärjestelmien toimivuuden ja tehokkuuden arviointiin.

Suomen tulisi ratifioida ILO:n yleissopimus nro 102

ILO:n tavoite on, että nykyistä paljon suurempi joukko ILO:n jäsenvaltioita, ratifioisi sosiaaliturvan vähimmäistasoa koskevan yleissopimuksen nro 102.  Suomalainen palkansaajaliike on samaa mieltä. Yleissopimus nro 102 ja muut ILO:n sosiaaliturvasopimukset ovat merkittävällä tavalla edistäneet sosiaaliturvajärjestelmien kehitystä maailmassa. ILO:n sopimukset ovat antaneet raameja myös suomalaisen syyperusteisen sosiaaliturvajärjestelmän rakentamiselle (etuudet, rahoitus, hallinto, muutoksenhaku), ottaen huomioon työmarkkinajärjestöjen tärkeän roolin. Sopimus ylläpitää sosiaaliturvan vähimmäistasoa sekä asettaa tavoitteita sosiaaliturvan kehittämiseksi.  Sopimukseen sisältyy joustoelementtejä, jotka mahdollistavat kansallisten erityispiirteiden huomioimisen ratifioinnin yhteydessä. Niin kuin kesän 2011 johtopäätöksissä on todettu, yleissopimuksen 102 kieliasua ja/tai tulkintaa on tarpeen täsmentää nykyaikaan paremmin sopivaksi, mm. sukupuolten tasa-arvo huomioon ottaen. Se, ettei Suomi ole vielä ratifioinut sopimusta, herättää kysymyksiä esim. muissa pohjoismaissa (jotka ovat ratifioineet sopimuksen), kun yleisesti on tiedossa, että maamme sosiaaliturvajärjestelmät ovat maailman mittakaavassa kohtuullisen kehittyneet.

Kommentteja raportin kyselyyn

ILO pyytää jäsenvaltioiden kantoja raportin lopussa esitettyihin kysymyksiin. ILO:n sopimusten mukaisesti valtiovallan tulee konsultoida työmarkkinajärjestöjä ennen kannanmuodostusta.

Palkansaajakeskusjärjestöt toteavat, että kysymykset ovat linjassa jo tehtyjen ILO:n sosiaaliturvalinjausten kanssa, joten suurelta osin vastauksemme ovat myönteisiä. Seuraavassa on kommentoitu muutamaa kysymystä/asiakokonaisuutta erikseen.

Kysymyksessä 7 käytetään termiä ”ordinarily resident in the country”. Vakiintuneen asuinpaikan määrittely ei ole kansainvälisissä työ- ja asumistilanteissa käytännössä aina yksinkertaista. Suomalaista sosiaaliturvalainsäädäntöä selvitetään parhaillaan mm. tästä näkökulmasta. Oman haasteensa tilanteeseen tuo rajat ylittävän työnteon yleistyminen ja EU:n kehitys.

Kysymyksessä 9 pyritään antamaan kriteerejä sosiaaliturvan vähimmäistason määrittelemiseen. Kohdassa e on korostettu, että sosiaaliturvan vähimmäistason arviointityöhön tulisi vahvasti ottaa mukaan työmarkkinajärjestöt, etuuden saajat ja viranomaiset. Olemme asiasta samaa mieltä. Nykyinen arviointiprosessi on asiantuntijapainotteinen.

Kohdassa 9 c korostetaan terveyspalvelujen riittävyyttä ja kohtuuhintaisuutta siten, ettei köyhyysriski sairastumisen myötä kasva. Tämä on tärkeä asia. Jokaisella tulee olla mahdollisuus tarpeelliseen lääke- ja sairaanhoitoon varallisuudesta tai tulotasosta riippumatta. Myöskään pitkäaikainen tai vakava sairastaminen ei saa merkitä köyhyysloukkuun tippumista. Tältä osin Suomen tilanne ei ole ongelmaton.

Kohdassa 15 kysytään, pitäisikö jäsenvaltioihin luoda pitkän aikavälin kattava sosiaaliturvan kehittämisstrategia, kolmikantaisessa yhteistyössä valmisteltuna. Pidämme kysymystä tärkeänä ja vastauksemme on myönteinen. Myös Suomessa olisi tarpeen vahvistaa laaja-alaista ja pitkäjänteistä sosiaaliturvan kehittämisstrategiaa. Monissa kehittyvissä maissa on ongelmana se, että sosiaaliturvaa on pystytty parantamaan erillisillä ja väliaikaisilla hankkeilla, mutta valtiovallan pitkäaikainen sitoutuminen ja laaja-alainen sosiaaliturvan kehittämisstrategia puuttuu. Tällöin voi käydä niin, että sosiaaliturvapanokset eivät kohdistu kaikista vaikuttavimmalla tavalla, kun kokonaisnäkemys puuttuu ja koordinaatio on riittämätöntä.

Kysymyksessä 19 on otettu esille sosiaaliturvan yleissopimuksen nro 102 ratifiointi. Vastauksemme on myönteinen. Perustelujen osalta viittaamme edellä esitettyyn.

Kysymyksessä 23 otetaan esille erilaisia erityisiä ryhmiä, kuten maahanmuuttajat, vajaakuntoiset ja orvot. Suosituksessa on syytä korostaa heikossa asemassa olevien ihmisten sosiaaliturvaa ja terveyspalveluja. Ottaen kuitenkin huomioon jäsenvaltioiden väliset erot, jäsenvaltioille on syytä jättää erityisryhmien määrittelyn osalta harkinnanvaltaa.

Kysymyksessä 27 halutaan tietää, pitäisikö suosituksen rohkaista jäsenvaltioita korjaamaan sosiaaliturvan puutteita yksilöllisten ostovakuutusten avulla. Palkansaajakeskusjärjestöt eivät pidä tarkoituksenmukaisena sitä, että valtiovalta alkaisi markkinoimaan tai verovaroin tukemaan enemmän ostettavia lisävakuutuksia. Palkansaajakeskusjärjestöt korostavat valtiovallan ydintehtävää huolehtia lakisääteisestä, riittävästä ja kattavasta sosiaaliturvasta. Vakuutus- ja rahoitusyhtiöt hoitavat ostovakuutusten markkinoinnin ja tuotteiden kehittämisen. Valtiovallan on tärkeää huolehtia lakisääteisestä kuluttajansuojasta ostovakuutusten osalta.