Lausuntopyyntö Kymenlaakson maakuntakaavaehdotuksesta, kauppa ja meri
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry esittää, että maakuntakaavaa valmistellessa tulee nostaa sen vaikutukset alueen
työllisyyteen prioriteettilistan kärkeen. Alue on kärsinyt mittavasta rakennemuutoksesta, joka näkyy erityisesti nuorten ja pitkäaikaistyöttömien
määrässä. Kaupan ja matkailun palveluja kehittämällä on mahdollisuus turvata alueen työllisyys- ja talousnäkymät.
Turistivirtojen ennustaminen on vaikeaa, vaikka näkymät tällä hetkellä ovat hyvät. Tämän päivän työntekijä tarvitsee työtä vielä 30 vuoden kuluttuakin. Kaupan suuryksiköiden rakentaminen rajan pintaan ei vielä tuo lisää työpaikkoja, jos samaan aikaan kysyntä murenee ja kaupat kuolevat kuntakeskuksissa.
Matkailuvirrat ja ostovoima kehittyvät positiivisesti vain, jos alueella on tarjota sellaisia kaupan ja matkailun palveluja, joita rajan takaa tullaan
hakemaan. Kauppatarjonnan lisäksi tarvitaan osaavaa henkilökuntaa. Yhä syvemmälle erikoistuva kauppa lisäpalveluineen sekä kielitaitovaatimukset tuovat alueen elinkeinotoimintaan erityispaineita, joihin on pystyttävä vastaamaan koulutustarjonnalla.
Matkailuhuuma ei saa hämärtää työntekijöiden työehtoja tai työturvallisuutta. Maakuntakaava venyttää joiltain osin alueen asukkaiden
luontevan työssäkäyntialueen käsitystä. Näiltä osin toimiva infra ja joukkoliikenneratkaisut takaavat niin työntekijöiden kuin tavarankin liikkuvuuden. Paikalliset asukkaat tarvitsevat erilaisia palveluita kuin matkailijat, kummankin ryhmän tarpeet on huomioitava myös kaavavaiheessa.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry