Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Lausunnot Lausunto luonnoksesta Verohall…

Lausunnot

Lausunto luonnoksesta Verohallinnon luonnollisen henkilön tekemän talkoo-, naapuriapu-, ja vaihtotyön verotusta koskevaksi ohjeeksi

Verohallinto
PL 325
00052 VERO

A31/200/2013

Verohallinnon ohjeluonnoksessa käsitellään luonnollisen henkilön toiselle luonnolliselle henkilölle tekemän talkoo-, naapuriapu- ja vaihtotyön veronalaisuutta eri tilanteissa. Ohjeluonnoksessa uutta on vastavuoroisen naapuriavun verovapauden rajaaminen (200 euroa). Lisäksi vaihtotyön veronalaisuutta on tarkasteltu aiempaa laajemmin ja täsmällisemmin.

Vastoin Verohallinnon ohjeluonnosta, näkemyksemme mukaan tavanomaisesta ja vähäisestä satunnaisesti naapuriapuna annetusta vaihtotyöstä, joka ei edellytä erityistä ammattitaitoa, koulutusta tai pätevyyttä naapuriavun antajalta, ei tulisi muodostua veronalaista etua. Ohjeluonnoksessa esitetty vaihtotyöstä saadun 200 euron raja edun verovapaudelle on keinotekoinen. Tältä osin Verohallinnon ohjeluonnos on käytännölle vieras. Esimerkiksi edun arvon määrittäminen on verovelvolliselle hankalaa. Näkemyksemme mukaan Verohallinnon ei tulisi antaa ohjeita, joiden soveltaminen käytännössä jäänee hyvin harvoihin tilanteihin. Lisäksi edun ilmoittamisen valvonta lienee hankalaa.

Verohallinnon ohjeluonnoksessa käsitellään myös aikapankkien kautta välitettävän vaihtotyön verotusta. Aikapankkien jäsenet eivät vaihda työsuorituksia suoraan keskenään, vaan monenkeskisesti aikapankin jäsenten kesken. Aikapankin kautta saadun vaihtoyksikön käypä arvo on lähtökohtaisesti saajan veronalaista ansiotuloa, mutta käypää arvoa verotetaan vasta siinä vaiheessa, kun hän saa niitä vastaan toisen aikapankin jäsenen tekemän työsuorituksen.

Vaikka aikapankin toimintaa ei voida rinnastaa lähipiirille tehtävään naapuriapuun, myös aikapankissa vaihdetuista arvoltaan vähäisistä naapuriavun luoteisista vaihtotöistä saatu etu on verovapaata, jos se ei liity työn suorittajan tai työn vastaanottajan elinkeinotoimintaan, maatalouteen tai muuhun tulonhankkimistoimintaan tai ei edellytä työn tekijältä erityistä koulutusta, ammattitaitoa tai pätevyyttä. Jos vaihtotyönä saadun edun arvo kuitenkin ylittää 200 euroa, on vastike aina veronalaista koko arvostaan.

Vaihtotyön verottaminen ei ole ongelmatonta. Palveluja on vaikea hinnoitella ja kirjanpitoa tai muuta selvitystä tulonhankkimiskuluista voi olla vaikea tehdä. Ainakaan tällä hetkellä harmaa talous ei liene suuri ongelma vaihtotyössä, kun vaihtotyö ei ole kovin laaja-alaista toimintaa, eikä sitä harjoiteta elinkeinotoimintana. Vaihtotyön suosio saattaa kuitenkin kasvaa aikapankkitoiminnan laajentuessa. Siksi on hyvä, että Verohallinto täsmentää ohjeitaan vaihtotyön verottamisesta.

Aikapankkijärjestelmään liittyy paljon hyviä puolia, muun muassa yhteisöllisyyden ja solidaarisuuden kasvattaminen paikallisyhteisöissä. Verohallinnon linjaus aikapankkitoiminnan veronalaisuuden osalta onkin lievempi kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa kaikki aikapankkitoiminta on veronalaista.

Verohallinnon tulee seurata vaihtotyön verotuksen vaikutusta veropohjaan ja ansiotuloihin. Tarvittaessa euromääräinen raja tulee arvioida uudelleen.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry
Akava ry