Lausunto luonnoksesta laiksi ulkorajayhteistyön hallinnosta
Sisäasiainministeriö
Alueiden ja hallinnon kehittämisosasto
PL 26
00023 Valtioneuvosto
Lausuntopyyntönne 28.8.2007; SM005:00/2007
Suomen palkansaajakeskusjärjestöt SAK ry, STTK ry ja AKAVA ry lausuvat yhteisenä kantanaan näkemyksiään lakiluonnoksesta ulkorajayhteistyön hallinnosta seuraavaa:
Pidämme hyvänä sitä, että yhteistyön toteutus tapahtuu rajan molemmin puolin sijaitsevien alueiden kesken niiden yhdessä valmistelemilla toimintaohjelmilla. Sekä hankkeiden hyödyllisyyden arviointi että tulosten seuranta onnistuu parhaiten siellä missä toiminta tapahtuu. Lausunto myös selkiyttää työnjakoa.
Kuten aina uudistuksia tehtäessä on tärkeää, että tehtävien muutokset otetaan huomioon henkilöstön koulutuksessa ja toimenkuvissa.
Esitetyllä valintakomitealla on suuri valta toiminnan suhteen sillä toimille ei voida myöntää ohjelman puitteissa tukea, jollei valintakomitea ole puoltanut niille rahoitusta. Valintakomiteat asettaa seurantakomitea, jonka suomalaiset jäsenet nimittää valtioneuvosto. Valintakomitean jäsenten tulee olla aluetason viranomaisten nimittämiä henkilöitä.
Yhteisörahoituksen enimmäismäärä rajat ylittäville ohjelmille on tarjolla ohjelmakaudella 2007 – 2013 enintään noin 1 025,5 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi tulevat kansalliset vastinrahoitukset. Lakia sovellettaisiin vuosina 2007 – 2013 kolmeen yhteiseen toimintaohjelmaan – Kaakkois-Suomi-Venäjä, Karelia ja Kolartic. Ohjelmilla arvioidaan olevan myönteisiä vaikutuksia työllisyyteen ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin.
Mahdollisimman myönteisten vaikutusten varmistamiseksi olisi syytä huomioida myös työmarkkinakehitys yhteistyöalueilla.
Pohjoisen ulottuvuuden uudessa kehysasiakirjassa on hyviä kirjauksia tasa-arvosta, sosiaalisen koheesiosta, säällisistä työoloista jne. Alaviitteessä on suora lainaus asiakirjasta.
Jotta pohjoisen ulottuvuuden asiakirjan kirjaukset näkyisivät käytännössä, on tärkeää, että alueellisen kehittämisen kohteita valittaessa otetaan huomioon myös työmarkkinanäkökulmat.
Tässä onnistutaan, jos valintakomiteassa on mukana henkilöitä, jotka tuntevat työmarkkina-asioita ja suuntaavat varoja myös hankkeisiin, joilla edistetään reilua kilpailua – yritysten on kunnioitettava työmarkkinasuhteita ja työehtosopimus-järjestelmiä – sekä työntekijöiden tasa-arvoista kohtelua heidän alkuperästään riippumatta.
Palkansaajakeskusjärjestöjen lähtökohtana on, että sekä seurantakomitean että valintakomitean jäsenten nimityksissä noudatetaan Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa ja koheesiorahastoa koskevaa neuvoston asetusta 1083/2006 ja sen linjauksia mm. kumppanuutta koskevista säädöksistä. Rakennerahasto-ohjelmien seurantakomiteoissa on edellytetty mm. työmarkkinajärjestöjen edustusta.
Erityisesti työvoiman liikkuvuuteen liittyvissä ohjelmissa on tärkeää, että työmarkkinajärjestöjen edustus otetaan huomioon. Siirtyminen pelkästään virkamiesedustukseen ei ole perusteltua ulkorajayhteistyössä, jolla on vaikutuksia paitsi työvoiman liikkuvuuteen myös muihin työmarkkinakysymyksiin.
Seurantakomitean ja valintakomiteoiden nimeämisten lähtökohtana tulee olla työmarkkinajärjestöjen integroiminen mukaan työhön.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Suomen Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry
AKAVA ry