Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
Sosiaali- ja terveysministeriö
PL 33
00023 Valtioneuvosto
STM:024:00/2012
SAK hyväksyy ehdotetut muutokset lääkekorvauksiin ja lääkekorvausten rahoitusosuuksien väliaikaisen muuttamisen. Sen sijaan tutkimus- ja hoitokulujen ja matkakustannusten säästöjen kohdentamista vain valtion rahoitusosuuteen SAK ei voi hyväksyä.
Lääkekorvaukset
Lääkekorvausten osalta hallitusohjelmassa sitouduttiin suuriin leikkauksiin ja kokonaisuudistukseen. Kehyspäätöksen yhteydessä hallitus päätti aikaistaa säästöt toteutettavaksi jo ennen kokonaisuudistusta. Säästöjen toteuttaminen rahoitusosuuksia muuttamatta olisi tarkoittanut suuria leikkauksia lääkekorvauksiin.
Nämä leikkaukset ovat hallituksen itse päättämiä eikä SAK voi ottaa näistä vastuuta. Siitä huolimatta näimme tässä tilanteessa tarpeelliseksi tulla hallitusta vastaan määräaikaisella korotuksella vakuutettujen maksuosuuteen.
Näin pikaisella aikataululla ainoastaan hyvin mekaaniset leikkaukset korvauksiin olivat olleet mahdollisia. Jotta vältyttäisiin sosiaalipoliittisesti kestämättömiltä leikkauksilta ja mahdollistettaisiin järkevien säästöjen hakeminen kokonaisuudistuksen myötä, hyväksyimme määräaikaisen korotuksen vakuutettujen maksuosuudessa. Näin leikkausten täysimääräinen toteuttaminen saadaan siirrettyä kokonaisuudistuksen yhteyteen jolloin ne voidaan toteuttaa järkevämmin.
Matkakorvaukset ja tutkimusten ja hoidon korvaukset
Matkakorvausten ja tutkimusten ja hoidon korvausten osalta vastaavaa perustetta vakuutettujen maksuosuuden nostolle ei ole. Näihin järjestelmiin ei olla tekemässä mitään kokonaisuudistusta jolle olisi perusteltua antaa aikaa määräaikaisella muutoksella rahoitusosuuksiin. Näiden osalta palkansaajajärjestöt eivät ole missään vaiheessa hyväksyneet muutoksia vakuutettujen rahoitusosuuksiin. Näin ollen SAK ei voi hyväksyä hallituksen esitystä vakuutettujen maksuosuuden määräaikaisesta korottamisesta tältä osin.
Sairausvakuutuksen rahoituksen kokonaisuudistus
Jos on tarvetta tehdä muutoksia sairausvakuutuksen rahoitukseen, asia pitäisi perusteellisesti neuvotella kolmikantaisesti. Vakuutettujen maksuosuuden korotuksia hallituksen yksipuolisella ilmoituksella ei voida hyväksyä.
Jos maksuosuuksia lähdetään muuttamaan, olisi perusteltua ottaa työnantajien maksuosuuskin aitoon harkintaan. Työnantajien vastustus ei ole peruste hylätä tätä ajatusta. Työnantajien vastustus omaa maksuosuutta kohtaan ei ole sen arvokkaampaa kuin palkansaajien vastustus oman rahoitusosuuden kasvattamista kohtaan. Työnantajat hyötyvät esimerkiksi lääkekorvauksista huomattavasti, koska lääkekorvauksilla rahoitetut lääkkeet ovat ehto monen työntekijän työkyvylle.
Sairausvakuutuksen rahoitusta uudistaessa myös palkansaajien ja etuudensaajien suhteellisia maksuosuuksia pitäisi tarkastella. Tällä hetkellä palkansaajat maksavat kolme neljäsosaa vakuutettujen osuudesta, kun taas lääkekorvauksista kolme neljäsosaa maksetaan etuudensaajille.
Sairausvakuutuksen rahoituksen uudistamista ei pidä tehdä palkansaajien vahingoksi hallituksen yksipuolisilla päätöksillä. Asiasta pitää voida neuvotella kolmikantaisesti niin, että myös muut vaihtoehdot rahoitusjärjestelmän uudistamiseen ovat aidosti pöydällä.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry