Lausunto kuntarakennelain muuttamisesta
Valtiovarainministeriö
valtiovarainministerio@vm.fi
VM149:00/2013
Lausunnossaan kuntarakennelaista 7.3.2013 Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry korosti, että kuntarakenneuudistus on tarpeellinen ja kiireellinen. Vahvat, elinvoimaiset peruskunnat ovat ainoa tae hyvinvointipalveluiden turvaamiseksi. Vahvat kunnat ovat myös työllisyyden parantamisen kannalta keskeisessä asemassa. Elinvoimaiset kuntakokonaisuudet, jotka perustuvat tiiviille ja luonnollisille työssäkäyntialueille ovat myös tehokkaan elinkeinopolitiikan pohja. Kunnalla on tärkeä rooli alueen infrastruktuurin kehittämisen, yritysten toiminnan edellytysten ja sitä kautta työllisyyden parantamisen kannalta.
SAK:n mielestä kuntarakenneuudistus on saatettava valmiiksi mahdollisimman nopeasti ja niin, että lopputuloksena ovat vahvat kunnat. Kuntarakennelain muuttamisella tulee luoda edellytykset sille, että saadaan aikaan kuntakokonaisuuksia, jotka pystyvät tuottamaan kuntalaisille laadukkaat hyvinvointipalvelut.
Hallituksen esittämiä kaupunkiseutuperusteita (työpaikkaomavaraisuus-, työssäkäynti-, lähitaajama-, asuntomarkkina- ja alueen taloudellisen eriytymisperusteet sekä keskustaajamaperiaate) SAK pitää perusteltuina. Kuntajakoselvityksessä tarkasteltaisiin erityisesti maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittymistä sekä taloudellista eriytymistä. Nämä ovat keskeisiä, kun tavoitellaan yhtenäisestä työssäkäyntialueesta tai muusta toiminnallisesta kokonaisuudesta muodostuvien peruskuntien aikaansaamista.
Riittävä väestöpohja sekä tiivis ja luonnollinen työssäkäyntialue takaavat vahvan kunnan, joka mahdollistaa myös kuntien työntekijöiden osaamisen kehittymisen ja ammattimaisen johtamisen sekä tarkoituksenmukaisen kuntien oman palvelutuotannon.
Kuntarakenneuudistus on toteutettava tiiviissä yhteistyössä henkilöstön kanssa. Henkilöstön edustajien mukana olo kuntajakoselvitysten valmistelussa edesauttaa myös muutosten läpiviemistä.
Kuntajaon muutoksissa henkilöstön asema on turvattava voimassaolevan kunta- ja palvelurakenneuudistuslain tasoisesti. Henkilöstön aseman turvaaminen edellyttää uuden kunnan palvelukseen siirtyvälle henkilöstölle viiden vuoden irtisanomissuojaa.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry