Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Lausunnot Lausunto indeksiehdon käytön r…

Lausunnot

Lausunto indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetun lain voimassaoloajan mahdollisesta jatkamisesta

Valtiovarainministeriö
PL 28
00023 Valtioneuvosto

VM1117/02.00.08/2012

Suomessa on muista maista poiketen voimassa indeksiehdon käytön rajoittamisesta annettu laki, joka pääsääntöisesti kieltää indeksiehdon ottamisen sopimukseen. Laki on voimassa kuluvan vuoden loppuun. Valtiovarainministeriön näkemyksen mukaan lain voimassaoloaikaa ei ole enää perusteltua jatkaa.

Lain uudistamatta jättäminen tukisi EU:n ja Suomen kansallisia hankkeita paremmasta sääntelystä ja yritysten hallinnollisen taakan vähentämisestä.

Ilman indeksiehdon käyttömahdollisuutta sopimuskaudet jäävät lyhyiksi tai sopimuksissa tarvitaan tarkistuspisteitä, joihin sisältyy sopimuksen irtisanomismahdollisuus.

Tulopoliittisissa ratkaisuissa indeksiehdon käyttö on aina sallittu erillisellä lailla. Vuonna 2011 solmittuun raamisopimukseen ei sisältynyt indeksiehtoa

SAK yhtyy valtiovarainministeriön näkemykseen: lain voimassaoloaikaa ei ole enää perusteltua jatkaa. Jos indeksiehtojen käytön salliminen kuitenkin vaikuttaisi haitallisesti kansantalouden inflaatioalttiuteen, on mahdollista säätää uusi laki ja purkaa sidonnaisuudet.

Lain voimassaoloajan päättyminen edellyttää aktiivista tiedottamista. Sen lisäksi tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta voisi seurata, johtaako indeksiehtojen salliminen käyttäytymismuutoksiin työmarkkinoilla.

SAK korostaa sitä, että tilannetta pitää seurata myös kuluttajan kannalta. Tarvittaessa kuluttajansuojaa on parannettava kuluttajan kannalta kohtuuttomien indeksiehtojen estämiseksi.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry