Lausunto indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetun lain voimassaoloajan mahdollisesta jatkamisesta
Valtiovarainministeriö
Lausuntopyyntönne 22.9.2009 VM113/00/2009
Valtiovarainministeriö ehdottaa, että indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetun lain voimassaoloaikaa jatketaan kolmella vuodella eli vuoden 2012 loppuun.
Indeksiehtojen käytön kieltämistä on pidetty tarpeellisena, koska laajalle levinneiden sidonnaisuusjärjestelmien on aiemmin katsottu vaikuttavan haitallisesti kansantalouden inflaatioalttiuteen.
Suomen liittyminen euroalueeseen on muuttanut talouspolitiikan toimintaympäristöä, eikä indeksiehtolain merkitys enää nykyisin ole yhtä yksiselitteinen. Vaikka matalan inflaation tavoite on laajasti hyväksytty, on kuitenkin edelleen mahdollista, että indeksiehtojen käytön salliminen saattaisi edistää esim. ulkoisista häiriöistä aiheutuvien inflaatiopaineiden leviämistä.
Työmarkkinoilla indeksiehdon käyttö on ollut sallittua tulopoliittisten kokonaisratkaisujen yhteydessä. Asiasta on säädetty joka kerta erillisellä lailla. Tulopoliittisen sopimuksen mukaisiin työ- ja virkaehtosopimuksiin on saanut ottaa sopimuksen mukaisen indeksiehdon. Käytännössä indeksiehto on harvoin lauennut ja johtanut kompensaatioihin. Indeksiehdolla on pyritty vaimentamaan inflaatio-odotuksia sekä vähentämään tulevaan hintakehitykseen liittyvää epävarmuutta reaalipalkkakehityksestä ja samalla jakamaan riskiä tavoitellun inflaation mahdollisesta ylityksestä.
Liittotason ratkaisuissa indeksiehdon käyttöä ei ole sallittu. Liittoratkaisuissa hintakehitykseen liittyvä epävarmuus vaikuttaa mm. sopimuskausien pituuteen ja siihen, että sopimuskauteen voidaan sisällyttää yksi tai useampia palkankorotusten tarkistusasemia.
Nykyisessä taloustilanteessa SAK pitää tarpeellisena indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetun lain voimassaoloajan jatkamista vuoden 2012 loppuun. SAK esittää, että indeksiehtolain vaikutuksia mm. palkanmuodostukseen selvitetään hyvissä ajoin ennen indeksiehtolain voimassaoloajan päättymistä. Tämän selvityksen perusteella voitaisiin ottaa kantaa siihen, onko indeksiehdon käytön rajoittaminen lainsäädännöllisin toimin vuoden 2012 jälkeen enää tarpeellista.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry