Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Lausunnot Lausunto hallituksen esitykses…

Lausunnot

Lausunto hallituksen esityksestä työpanokseen perustuvan osingon verotuksesta

Valtiovarainministeriö
Vero-osasto
PL 28
00023 VALTIONEUVOSTO

Lausuntopyyntö VM003:00/2009

Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia, ennakkoperintälakia ja elinkeinotulon verottamisesta annettua lakia ns. lääkäriyhtiöitä koskevan ongelman korjaamiseksi.

Nykyisin julkisesti noteeraamattomasta yhtiöstä saatu osinko voi olla verovapaata tuloa 90 000 euron osinkotuloon asti. Vastaavasta 90 000 euron ansiotulosta maksetaan veroa noin 42,5 prosenttia ja 26 prosentin veroa maksetaan jo noin 29000 euron vuositulosta.

Osakeyhtiölain uudistus mahdollisti osingon jakamisen myös osakkaan yhtiön hyväksi tekemän työpanoksen perusteella. Asiaan liittyy korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu.

Verosuunnittelun hillitsemiseksi hallituksen esityksessä ehdotetaan, että muusta kuin julkisesti noteeratusta yhtiöstä saatu osinko katsottaisiin koko määrältään ansiotuloksi, jos osingon jakoperusteena on osingonsaajan tai tämän intressipiiriin kuuluvan henkilön työpanos. Tällainen osinko olisi työnsuorittajan palkkaa tai työkorvausta.

Hallituksen esityksessä todetaan, että palkaksi tai työsuoritukseksi katsottavaan osinkoon liittyisi myös tavanomaiset velvoitteet, kuten ennakonpidätyksen toimittaminen ja velvollisuus suorittaa palkan perusteella työnantajan sosiaaliturvamaksu. Tämä luonnollisesti tarkoittanee sitä, että maksetaan työnantajan ja työntekijän työeläkemaksut ja muut lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut.

SAK pitää välttämättömänä, että työpanokseen perustuvan osingon verotusta korjataan kiireellisesti. Ei ole oikeudenmukaista, että työn tulokset voidaan joissakin ammateissa muuttaa kevyemmin verotetuiksi yhteisötuloiksi.

Esityksellä ei korjata tuloverojärjestelmän perusongelmaa, joka liittyy ansiotulojen marginaaliveroon ja noteeraamattomasta yhtiöstä saadun osingon kevyeen verotukseen. Suuri verokantaero houkuttelee edelleen verosuunnitteluun. Myös tämä laajempi ongelma tulee korjata.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry