Lausunto hallituksen esityksestä sairausvakuutuslain muuttamisesta
Sosiaali- ja terveysministeriö
PL 33
00023 VALTIONEUVOSTO
Lausuntopyyntönne STM096:00/2013
Palkansaajakeskusjärjestöt vastustavat sairaanhoitovakuutuksen rahoitusosuuksien muuttamista vakuutettujen vahingoksi. Jos rahoitusosuuksia kuitenkin muutetaan, pitäisi muutos tehdä määräaikaisena.
Vakuutettujen rahoitusosuutta ei tule suurentaa
Hallituksen päätösten takia sairaanhoitovakuutukseen on tehty suuria leikkauksia ja säästöjä viime vuosina. Jotta vältyttiin kestämättömän suurilta leikkauksilta lääkekorvauksiin, palkansaajat suostuivat määräaikaiseen korotukseen vakuutettujen maksuosuuteen. Tarkoitus oli siirtää säästöjen täysmääräinen toteutuminen lääkekorvausjärjestelmän kokonaisuudistuksen yhteyteen, jolloin säästöt olisi saatu leikkausten sijasta esimerkiksi rationaalista lääkehoitoa kehittämällä.
Tätä määräaikaista korotusta vakuutettujen maksuosuuteen ei pidä vakinaistaa. Jos on tarvetta tehdä muutoksia sairausvakuutuksen rahoitukseen, asia pitäisi perusteellisesti neuvotella kolmikantaisesti. Vakuutettujen maksuosuuden korotuksia hallituksen yksipuolisella ilmoituksella ei voida hyväksyä.
Työnantajien maksuosuus
Jos sairaanhoitovakuutuksen maksuosuuksia on muutettava, olisi perusteltua ottaa työnantajien maksuosuus käyttöön. Työnantajat hyötyvät lääkekorvauksista huomattavasti, koska lääkekorvauksilla rahoitetut lääkkeet ovat ehto monen työntekijän työkyvylle ja auttavat vähentämään työntekijöiden sairaslomia ja työkyvyttömyyseläkkeitä. Työnantajien olisi perusteltua osallistua etenkin työssäkäyvien lääkkeiden rahoitukseen.
Tulevaisuudessa olisi myös selvitettävä, miten matkakorvaukset saadaan hallintaan. Samalla tulisi pohtia, olisiko matkakorvausten rahoitusta perusteltua siirtää sairaanhoitovakuutuksesta samalle taholle joka vastaa terveyspalveluiden järjestämisestä. Muutoksella voisi ehkäistä haitallista osaoptimointia, jossa terveyspalveluita järjestettäessä ei oteta huomioon niiden vaikutuksia matkakustannuksiin.
Muutaman vuoden aikalisä laajempaa uudistusta varten
Sairausvakuutuksen rahoituksen uudistamista ei pidä tehdä palkansaajien vahingoksi hallituksen yksipuolisilla päätöksillä. Asiasta pitää voida neuvotella kolmikantaisesti niin, että myös muut vaihtoehdot rahoitusjärjestelmän uudistamiseen ovat aidosti pöydällä.
Rationaalisen lääkehoidon laajaa toimenpidekokonaisuutta tulee myös pikaisesti selvittää. Tavoitteena tulee olla lääkehoidon kustannuksien ja korvauksien hallinta niin, että varmistetaan turvallinen, laadukas ja kustannustehokas lääkehoito.
Jos esitetty rahoitusosuuksien muutos palkansaajien vastustuksesta huolimatta tehdään, se pitäisi tehdä korkeintaan kahden vuoden määräaikaisella lainsäädännöllä. Määräaikaisen lain aikana olisi aikaa perusteellisempaan keskusteluun kustannuksien ja korvauksien hallinnasta sekä rahoitusjärjestelmästä, jossa voitaisiin tarkastella miten rahoitus tulisi jakaa vakuutettujen, työnantajien, valtion ja sote-alueiden kesken.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry
Akava ry