Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Lausunnot Lausunto hallituksen esitykses…

Lausunnot

Lausunto hallituksen esityksestä Eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi sekä hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista

Sosiaali- ja terveysministeriö
lotta.hameen-anttila@stm.fi
kirjaamo@stm.fi

STM061:00/2014

Hallituksen esityksessä Eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ehdotetaan säädettäväksi uusi sosiaalihuoltolaki. Lain tarkoitus on siirtää painopistettä erityispalveluista yleispalveluihin, vahvistaa asiakkaiden yhdenvertaisuutta ja tiivistää viranomaisten yhteistyötä.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK esittää lausuntonaan seuraavaa.

SAK:n mielestä linjaus painopisteen siirtämisestä yleispalveluihin on kannatettava. Yhä varhaisempi tuki on investointi, jolla voidaan ehkäistä suurempien ongelmien kasautumista ja monimutkaistumista. Esimerkiksi kotipalvelujen tarjoaminen lapsiperheille vähentäisi tarvetta lastensuojeluun ja vahvistaisi perheen omia voimavaroja. Riittävän henkilöstön takaaminen on välttämätöntä palvelujen vaikuttavuuden kannalta.

Universaalit, koko väestölle tarkoitetut palvelut ehkäisevät syrjäytymistä ja takaavat sen, että perusoikeudet toteutuvat. Pienen kansakunnan etu on myös, että kaikkien panos on käytettävissä yhteiskunnan hyödyksi. Sukupolvelta toiselle periytyvä syrjäytyminen on voitava välttää.

Lakiesityksen tavoitteena on sosiaalihuollon palveluprosessien kehittäminen ja selkiyttäminen sekä sosiaalihuollon sisällä että yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Sosiaalihuollon viranomaisten yhteistyö muiden viranomaisten kanssa mahdollistaisi tuen tarpeen tunnistamisen nykyistä paremmin ja varhaisemmin ja turvaisi oikea-aikaiset palvelut. Lisäksi tällä voidaan arvioida myös saatavan kustannussäästöjä vaikkakin osa säästöistä on nähtävissä pitemmällä aikavälillä. Jos kevyemmillä palveluilla voidaan välttää raskaampien palvelujen tarve, tälläkin on suuri merkitys myös kustannusmielessä.

Palvelutarpeen arviointi tarvitsee tuekseen vahvempia säännöksiä asiakkaan palvelutarpeen arvioinnin aloittamisesta ja palvelujen järjestämisestä palvelutarpeen mukaisesti samaan tapaan kuin terveydenhuoltolaissa on.

SAK kiinnittää huomiota palvelumaksuihin. Olisi suotavaa, että mahdollisimman suuri osa palveluista olisi käyttäjille maksuttomia ja ne kustannettaisiin verovaroin. Niiltä osin, kun palvelumaksuja peritään, on huolehdittava siitä, että palvelumaksut säilyvät kohtuullisella tasolla, jotta kaikilla kansalaisilla olisi tosiasialliset mahdollisuudet käyttää palveluja.

Sosiaalihuollon kehittämistoiminta on tärkeää. On hyvä, että sosiaalihuollon koulutus-, tutkimus- ja kehittämistoiminnasta on tarkoitus jatkossa säätää sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaissa ja varmistaa näin alueellisten erojen väheneminen ja kehittämistoiminnan integrointi palvelutoiminnan kehittämiseen.

Jatkovalmistelua varten lausunnonantajia pyydetään esittämään näkemyksensä valittavasta sääntelymallista. Luonnoksessa esitetään kolme vaihtoehtoista sääntelymallia:

  1. Säädetään uusi sosiaalihuoltolaki ja säilytetään sosiaalihuollon asiakaslaki
  2. Yhdistetään sosiaalihuoltolaki ja sosiaalihuollon asiakaslaki
  3. Siirretään sosiaalihuollon asiakaslain kohtelua koskevat säännökset uuteen sosiaalihuoltolakiin ja tietosuojaa koskevat säännökset lakiin sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista

Koska useat sosiaalihuoltolakiin kuuluvat erillislait ovat muuttumassa eikä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ole vielä esitystä, olisi perusteltua edetä kohdan 3. mukaan. Se mahdollistaisi tarkempien linjausten tekemisen myöhemmin ja tällöin voisi ottaa huomioon muut vireillä olevat lakihankkeet.

Lausuntopyynnössä pyydetään ottamaan myös kantaa siihen, minkä vaihtoehdon mukaan jatkettaisiin valmistelua sosiaalihuoltolakiluonnoksen ja sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain osalta. Näistä vaihtoehto 2, jossa sosiaalihuollon asiakasasiakirjalaista siirrettäisiin luvut 5 (oikeus tietoihin) ja 6 (salassapito, vaitiolovelvollisuus ja salassa pidettävien tietojen luovuttaminen) voisi olla tässä tilanteessa luontevampi.

Koskien hallituksen esitystä Eduskunnalle laiksi sosiaalihuollon asiakasasiakirjoja, SAK:lla ei ole huomautettavaa esityksestä.

Lausunnon keskeinen sisältö

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry kannattaa hallituksen esityksen keskeistä sisältöä ja tavoitetta palvelujärjestelmän kehittämisestä siten, että se edistää ja ylläpitää väestön hyvinvointia sekä turvaa riittävien, laadukkaiden ja tarpeenmukaisten sosiaalipalvelujen saannin koko maassa.

Panostaminen ennaltaehkäisyyn ja varhainen puuttuminen on tärkeää sekä inhimilliseltä että taloudelliselta kannalta. Palvelujen saajien osallisuutta tulee lisätä.

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi tarvitsee tuekseen vahvempaa säännöstä asiakkaan palvelutarpeen arvioinnin aloittamisesta ja palvelujen järjestämisestä terveydenhuoltolaissa olevan hoitotakuun tapaan.

Jatkotyön osalta SAK pitää perusteltuna edetä mallin kolme mukaisesti.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry