Lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian edistämisestä (RES)
Työ- ja elinkeinoministeriö
PL 32
00023 Valtioneuvosto
Viite: Lausuntopyyntö 20.3.2008 dnro 969/020/2008
Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoa ehdotukseksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry lausuu aiheesta ensin yleisesti seuraavaa:
SAK kannattaa toimia, joilla pyritään turvaamaan nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Tämän vuoksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviehdotus on sinänsä kannatettava. Energiapäätöksissä ja energian tuotannossa ja käytössä on kuitenkin huomioitava tasavertaisesti ihmisten tarpeet, ympäristö ja kotimaisten yritysten kilpailukyky sekä sellaiset investoinnit, jotka turvaavat parhaalla mahdollisella tavalla työpaikkojen pysymisen ja uusien työpaikkojen syntymisen Suomessa.
EU:n komission ilmasto- ja energiapaketin tavoitteita ovatkin sinänsä kannatettavia, mutta erityisen vaativia uusiutuvien energiamuotojen tavoitetason osalta. Ilmastontorjunnassa tärkein tavoite onkin päästöjen vähentäminen ja uusiutuvan energian käytön lisääminen on tätä tavoitetta tukeva keino.
EU&#;8211toimet eivät riitä myöskään yksin ratkaisemaan globaalia ilmastonmuutosta. Suomen hallituksen olisikin edistettävä voimakkaasti globaalin ilmastosopimuksen syntyä.
Ehdotukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä SAK lausuu yleisellä tasolla kirjelmän kohdasta ”5 Ehdotuksen lainsäädännölliset ja taloudelliset vaikutukset”. SAK täsmentää kantaansa ehdotuksen osalta siinä vaiheessa kun hallituksen valmistelemasta ilmasto- ja energiastrategiasta aloitetaan keskustelu.
1) Ehdotuksen lainsäädännölliset ja taloudelliset vaikutukset
a) Vaikutukset lainsäädäntöön
SAK on kirjelmän kanssa samaa mieltä siitä, että uusiutuvan energian tavoitteisiin pääseminen tulee edellyttämään sekä lisäresursseja joihinkin tukitoimiin kuin lainsäädännön kehittämistä.
Uusiutuvan energian nykyisten tukijärjestelmien perustana olevat säädökset:
Energia- ja verotukien tasoa määrättäessä ja niiden suuntaamisessa on aina huomioitava kustannustehokkuus eli saavutettava päästövähennyshyöty suhteessa käytettäviin kustannuksiin koko toimitusketjun ja elinkaaren osalta. On myös tärkeää varmistua siitä, että puu jalostetaan ensisijaisesti eikä sitä sellaisenaan polteta.
Energiaverotus: On kiinnitettävä erityisesti huomiota siihen, että energiaverotus mahdollistaa kotitalouksille kohtuuhintaisen energiankäytön. Energiaverotuskeskustelun yhteydessä olisi pohdittava myös energiasopimuksia verotukselle vaihtoehtoisena keinoina ohjata energian kulutusta.
Syöttötariffijärjestelmän tai vihreän sähkön sertifikaattijärjestelmää kehitetään edelleen: SAK:n mielestä on pyrittävä ohjauskeinoihin, jotka mahdollisimman vähän vääristävät markkinoiden toimintaa. Syöttötariffien osalta on huomioitava niiden vaikutukset kokonaisuuden kannalta rationaaliseen käyttäytymiseen ja energian kuluttajille koituvaan taloudelliseen rasitukseen.
Vesivoiman käytön lisääminen: vesivoiman käytön lisääminen on kannatettavaa kuten myös se, että tuulivoiman kotimaiselle käytölle luodaan paremmat edellytykset mm. tehokkaammalla kaavoituksella.
Uusiutuvien energialähteiden käytön edistäminen lämmitystapojen valinnassa on kannatettavaa.
Rakentamismääräykset ja rakentamisen lupakäytännöt; Asumisen energiatehokkuutta on lisättävä. Asuntojen korjausavustuksiin ja energia-avustuksiin tarvitaan lisäyksiä, jotta väestön ikääntymisen, vanhan asuntokannan korjaustarpeiden ja ilmastonmuutoksen edellyttämiä toimenpiteitä voidaan toteuttaa.
Liikenteen biopolttoaineiden kestävän kehityksen kriteerit: kriteerejä luodessa olisi kiinnitettävä huomiota koko biopolttoaineen elinkaareen. Elinkaaritutkimukselle olisikin myönnettävä lisäresursseja. Bioenergiaksi soveltuvat parhaiten sivutuotteet, kuten hakkuutähteet, sahanpuru ja mustalipeä. Biopolttoaineiden käytön kriteerejä ja niiden käyttöä luodessa olisi kiinnitettävä erityistä huomiota myös niiden sosiaalisiin vaikutuksiin (mahdollinen ruoan hinnan nousu jne).
b) Taloudelliset vaikutukset
SAK:n mielestä uusiutuvan energian edistämiseen voidaan käyttää valtion varoja harkitusti jatkossakin.
SAK:n mielestä on tärkeää taistella ilmastonmuutosta vastaan. SAK on kuitenkin huolissaan ilmasto- ja energiapaketin vaikutuksista työllisyyteen ja tulonjakoon. Sen lisäksi, että valmisteilla olevassa hallituksen ilmasto- ja energiastrategiassa määritellään, miten ja millä keinoin eri energiavaihtoehtojen käyttöä edistetään ja arvioidaan energia- ja ympäristöteknologian mahdollisuudet asiassa, olisi siinä myös arvioitava paketin työllisyysvaikutukset – erityisesti metsä-, metalli- ja kemian- ja elintarviketeollisuus sekä energia-alalle työpaikkojen säilyvyyden näkökulmasta. Lisäksi olisi kyettävä arvioimaan uuden ympäristöteknologian/innovaatioiden myötä syntyvien uusien työpaikkojen määrää ja laatua. On myös panostettava voimakkaasti energia- ja ilmastoteknologian tutkimus- ja kehitystyöhön sekä alan ammattitaidon ylläpitämiseen.
Erityisesti SAK haluaa painottaa myös sitä, että suuri osa uusiutuvasta energiasta tuotetaan Suomessa metsäteollisuussektorilla. Näin olleen sen toimintaedellytyksistä on pidettävä jatkossakin huolta.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry