Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Lausunnot Lausunto 2013 ennakkoverotukse…

Lausunnot

Lausunto 2013 ennakkoverotuksessa käytettävistä tuloista ja vähennyksistä

Verohallinto
Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö
PL 325
00052 VERO

Viite A61/000001/2012

Verohallinto esittää, että vuoden 2013 ennakkoverotuksessa korotetaan vuoden 2011 valmistuvasta verotuksesta saatuja palkkatietoja 5,5 prosentilla. Jos uusin tieto henkilön palkkatulosta on vuoden 2012 ennakkoperinnän muutoslaskennasta, sitä ehdotetaan korotettavaksi 2 prosentilla.

Verohallinto käyttää esityksessään keskiansioiden kehitysennustetta. VM:n ennusteen mukaan tänä vuonna keskiansiot nousevan 3,6 prosenttia ja ensi vuonna 2 prosenttia, yhteensä kahden vuoden aikana 5,6 prosenttia. Keskiansiotieto lasketaan jakamalla kansantalouden palkkasumma palkansaajien tehdyillä työtunneilla. Siksi lukuihin vaikuttavat kansantalouden rakennemuutokset. Tehtyjen työtuntien muutoksen yhteensä vuosina 2012 ja 2013 arvioidaan olevan hyvin lähellä nollaa.

Keskiansioiden arvioitu kehitys on melko lähellä ansiotasoindeksin kehitystä. VM arvioi ansiotasoindeksin kohoavan kuluvana vuonna 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 2,6 prosenttia, yhteensä 6,1 prosenttia.  Ansiotasoindeksi kuvaa säännöllistä työaikaa tekevien palkansaajien ansioiden kehitystä ilman ylityökorvauksia. 

SAK pitää Verohallinnon esittämiä palkkatietojen korotusprosentteja sopivina.

Matkakulujen korotusprosenttia arvioitaessa pitänee ottaa huomioon, että linja-autoliikenteen kustannukset nousivat syyskuusta 2011 syyskuuhun 2012 yhteensä 5,6 prosenttia (Tilastokeskus).

Verotuksen korkotietoihin ehdotettava 15 %:n alennus johtunee mm. asuntolainakorkojen vähennysoikeuden supistumisesta vuosina 2012 – 2013.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry