Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Lausunnot Komission ehdotus asetukseksi …

Lausunnot

Komission ehdotus asetukseksi eurooppalaisesta yksityisestä yhtiöstä

Oikeusministeriö
PL 25
00023 Valtioneuvosto

Lausuntopyyntönne 6.6.2008, Dnro OM 1/453/2008

SAK, STTK ja AKAVA lausuvat kunnioittavasti yhteisenä lausuntonaan seuraavaa:

EPC-yhtiömuodon edistäminen on sinänsä kannatettava tavoite. Palkansaajakeskusjärjestöt kuitenkin huomauttavat, että esitetynlainen pienyhtiöuudistus tulisi lisäämään Euroopan Unionin jäsenmaiden välistä kilpailua työoikeuden alueella. EPC-yhtiömuodon valmistelussa onkin otettava huomioon henkilöstönäkökulma tavalla, joka ei johda eri maissa niiden lainsäädännössä ja sopimuksissa omaksuttujen henkilöstön osallistumisjärjestelmien toimintaedellytysten heikentymiseen ko. yhtiöissä. EU:ssa tulisikin tämän ehkäisemiseksi harmonisoida jäsenmaiden lainsäädäntöä vääristyneen ja työntekijöiden etujen kustannuksella tapahtuvan kilpailun estämiseksi. Uuden lainsäädännön ei tule myöskään mahdollistaa jonkin EU-jäsenmaan henkilöstön työsuhdeturvan ja osallistumisjärjestelmien kiertämistä siirtämällä yhtiön kotipaikkaa toiseen jäsenvaltioon ja jatkamalla tosiasiallisesti toimintaa entisessä sijaintipaikassa. Asetusluonnoksessa on henkilöstöedustuksen osalta säännösehdotuksia, joiden esikuvana on käytetty pääomayhtiöiden rajat ylittävistä sulautumisista annettua direktiiviä. Jatkovalmistelussa tulee selvittää, turvataanko näillä säännöksillä riittävässä määrin yritysmuodon henkilöstöasioiden asianmukainen hoitaminen myös käytännössä.

Palkansaajajärjestöt uudistavat myös aiemmin lausumansa kannan sitä, että Euroopan unionin sisämarkkinoiden toimintaa lähellä oleville verotusmuodoille on määrättävä vähimmäistasot ja verotuspohjaa on yhtenäistettävä. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota sekä säännöstasolla että käytännön valvontatoiminnan organisoinnissa ja resurssoinnissa verovalvonnan tehokkuuteen, valvontaviranomaisten resursseihin ja jäsenvaltioiden viranomaisten yhteistyöhön sekä tietojen sujuvaan vaihtoon selvien väärinkäytösten ennalta ehkäisemiseksi ja kiinni saamiseksi.

Kansallisesti EPC-uudistukseen liittyen tulisi selvittää, mikä vaikutus sillä on nykyisen suomalaisen osakeyhtiölainsäädännön mukaiseen toimintaan. EPC yhtiöiden osakepääoman pienuuden takia esitetty yhtiömalli saattaa johtaa suomalaisten osakeyhtiöiden lukumäärän vähenemiseen ja edelleen aiheuttaa muutospaineita kansallisen yhtiölainsäädännön muutoksille.

Asetuksen mukaisten yhtiöiden toiminnan seuraamiseksi tulisi saada aikaiseksi EU:n oma kaupparekisteri.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry

AKAVA ry