ILOlle vuonna 2012 annettavat raportit ratifioitujen yleissopimusten soveltamisesta

Työ- ja elinkeinoministeriö
PL 32
00023 Valtioneuvosto

TEM/859/04.03.02/2012

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry lausuu seuraavasti. SAK pidättää mahdollisuuden täydentää lausuntoaan myöhemmin.

Yleissopimus Nro 81

Viittaamme SAK:n aikaisempiin lausuntoihinsa 4.6.2004, 25.1.2005, 5.9.2006, 25.6.2008, ja 2.7.2010. Lausuntojen sisällöt eivät pääkohdissaan ole muuttuneet. SAK haluaa tässä lausunnossa erityisesti kiinnitettävän huomiota vuoden 2010 alusta tulleeseen aluehallintouudistukseen.

Yleisesti

Suomen voimassa olevan hallituksen ohjelmaan vuodelta 2011 sisältyi selvitys työsuojeluvalvonnasta uudessa aluehallinnossa. Selvitysmiesten raportti valmistui helmikuun 2012 lopussa ja on jatkokäsittelyssä ministeriössä. Myöhemmin selonteko tulee eduskunnan käsittelyyn. SAK odottaa selontekoa, minkä jälkeen on arvioitava miten työsuojeluviranomaistoiminta on tarkoituksenmukaista organisoida. SAK ei tue varauksetta selvitysmiesten näkemystä, jossa työsuojeluviranomaistoiminta olisi jatkossakin organisoitu osaksi aluehallintovirastoja.

Eduskunnassa käsiteltiin toukokuun 2012 lopussa oikeusasiamiehen toimintakertomusta vuodelta 2010, mikä sisälsi myös valtion aluehallintouudistuksen vaikutuksia työsuojeluvalvontaan. Eduskunnan perustuslakivaliokunta toteaa mietinnössään (http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw/trip?${APPL}=utpvm&${BASE}=utpvm&${THWIDS}=0.20/1339771760_337283&${TRIPPIFE}=PDF.pdf) muun muassa, että riippumattomuus ILO:n yleisopimuksen 81 edellytysten mukaisesti toteutuu ”ilmeisesti yksittäisten hallintopäätösten osalta. Sen sijaan työsuojeluviranomaisten resurssien käytön osalta riippumattomuuden vaatimus ei näytä käytännössä toteutuvan”. Toimintakertomuksessa apulaisoikeusasiamies arvioi ”uudistuksen tavoitteiden toteutumista kriittisesti eikä katso niiden toteutuneen kovin hyvin”. SAK yhtyy näihin lausuntoihin.

Yhteenvetona aluehallintouudistuksesta voidaan sanoa, että työsuojeluvalvonnan aikaisempi tunnettuus ”työsuojelupiirinä” on kadonnut. Asiakkaat eivät löydä enää työsuojeluvalvontaa. Vuodesta 2009 vuoteen 2010 tarkastukset pyynnöstä vähenivät huomattavasti (2766 – >1719). Työsuojeluhallinnon vuosikertomusta vuodelta 2011 ei ole vielä julkaistu tai ei ole vielä käytettävissä työsuojeluhallinnon nettisivulla eikä sitä ole myöskään lähetetty SAK:n työsuojeluasiantuntijoille. Kuulemamme mukaan asiakaslähtöinen valvonta ei ole palannut aluehallintouudistusta edeltäneelle tasolle.

Työsuojeluhallinnon virkamiesten kertomuksen mukaan valvonnan resursseja kuluu vuosittain ainakin 10 htv aluehallintoviraston yleisiin kehittämistehtäviin. Työsuojeluvalvonta ei saa luvattuja tavanomaisia virastopalveluja siten kuin olisi toivottavaa. Työsuojeluvalvonta on osa aluehallintovirastoja ja siitä johtaa ristiriita valtion työpaikoilla. Valtiovarainministeriö ohjaa suoraan aluehallintovirastoja ja toisaalta myös valtion hallinnon työpaikkojen työnantajapolitiikkaa.

Kuten jo aikaisemmissa lausunnoissa totesimme, aluejako on huono, koska aluehallinnon vastuualueet kasvavat erilleen. Pienillä vastuualueilla ei riitä tarvittavaa pätevyyttä. Tavoitteena ollutta synergiaetua muun aluehallintoviraston kanssa ei ole havaittu. Työsuojelusta ei ole muille vastuualueille hyötyä ja päinvastoin.

Työsuojeluvastuualueiden puhelinpalvelut keskitettiin ja tämä on johtanut työsuojeluviranomaisten heikkoon tavoitettavuuteen. Tämä on näkynyt asiakaskysynnän laskuna ja asiakkailta sekä sidosryhmiltä tulleena palautteena heikosta saavuttavuudesta. Lisäksi SAK on kiinnittänyt huomiota puhelinpalveluiden heikkoon saatavuuteen toiselle kotimaisella kielellä eli ruotsiksi.

Valitettavaa on, että työsuojeluviranomaistoiminnan seuranta on erittäin hankalaa, koska ei ole olemassa tarvittavia yksityiskohtaisia tilastotietoja. Esimerkiksi pakkokeinosta saamme tietoja vasta työsuojeluhallinnon toimintakertomuksesta puolitoista vuotta myöhässä. Viittaamme aikaisempiin lausuntoihin vuosikertomuksen puuttumisesta yleissopimuksen suosituksen mukaisesti.

Vuosittainen työsuojeluhallinnon vuosikertomus ei sisällä mitään yksityiskohtaista tietoa esimerkiksi, mitkä viranomaisen toiminnot määritellään tarkastuksiksi ja kuinka paljon työpaikkatarkastuksia tehdään. Olemme kuulleet, että joissakin tilanteissa työpaikoille lähetettävät sähköpostikyselyt voidaan tilastoida tarkastuksiksi. Saamme ”epävirallisten” kanavien kautta tietoja virkamiehiltä esim. tämän vuoden aikana käytetyistä pakkokeinoista.

Syyskuussa 2011 Valtiontalouden tarkastusvirasto julkaisi kertomuksen koskien työsuojeluvalvontaa (Tuloksellisuustarkastuskertomus 230/2011 http://www.vtv.fi/files/2708/2302011_Tyosuojeluvalvonta_Netti.PDF). Kertomus antaa mielestämme liian positiivisen kuvan, vaikkakin siinä viitataan rakenteellisiin muutoksiin ja siihen, että tarkastusten suuntaamisessa ei ole riittävästi käytetty hyväksi tapaturma- ja rekisteritietoja. Kertomukseen ei haastateltu ketään henkilöä työmarkkinajärjestöistä.

Yksityiskohtaisia huomioita komitean kysymyksiin yleissopimukseen 81

Tässä viittaamme edelliseen lausuntoomme vuodelta 2010.

Tämän lisäksi haluamme tuoda esille seuraavia näkökohtia.

Vaikka työpaikkatarkastusten sisältöä ja laatua on kehitetty Resurssi II:n ja olemassa olevan raamisopimuksen mukaisesti, on tarkastusten määrä suhteessa työpaikkoihin edelleen alle 10 prosenttia eli suurimmalla osalla työpaikoista ei käydä vuosikausiin, jos koskaan.

Työsuojeluosaston oman selvityksen mukaan työsuojelutarkastajat käyttävät työajastaan 13 prosenttia työpaikoilla tarkastusten tekemiseen. Tältä osin on aihetta kysyä, missä määrin artiklan 3 mukaisesti toteutuu ensisijaisten velvollisuuksien suorittaminen muiden tehtävien niitä häiritsemättä. SAK näkee nykyisten henkilöstöresurssien puitteissa mahdolliseksi lisätä työpaikkatarkastusten määrää nykyisestään.

Yleissopimuksen 9 artiklassa kiinnitetään huomiota asiantuntijuuden käyttöön tarkastustyössä. Tällä hetkellä tarkastustyössä ei ole edelleenkään lainkaan lääkäreitä eikä psykologeja, mitä pidämme merkittävänä puutteena.

Ammattien tarkastajilla pitäisi 12 artiklan mukaan olla vapaa pääsy jokaiseen tarkastuksen alaiseen yritykseen tai työpaikkaan. Kuitenkin tiedotusvälineissä uutisoitiin kuluneen kauden aikana, että tarkastajia ei päästetty Suomen suurimmalle työmaalle eli Olkiluodon ydinvoimalan työmaalle haluamanaan ajankohtana. Mikäli tällainen käytäntö yleistyy, heikentää se merkittävästi työntekijöiden suojelun tasoa työpaikoilla.

Valtakunnallisesti varsin kattavasti tilastoidaan niin tapaturmat kuin ammattitautiepäilyt. Joiltakin työpaikoilta on kuitenkin tullut palautetta siitä, että ns. korvaavaa työtä käyttäen kaunistellaan tapaturmien aiheuttamien sairauspoissaolojen määrää ja samalla tapaturmatilastoja.

SAK pitää tärkeänä, että tapaturmatilastot myös tältä osin vastaavat todellisuutta ja tarkastajat puuttuvat työpaikoilla asiaan, jos tällaista huomataan. Lisäksi SAK kiinnittää huomiota siihen, että todetuista ammattitaudeista ei tule terveydenhuollosta kattavasti ilmoituksia työsuojeluviranomaisille. Mikäli tietoa ammattitaudeista ei tule, on vaikea tehostaa ennaltaehkäisyä edes sellaisissa tapauksissa, joissa se olisi ajallisesti mahdollista. Lisäksi Työterveyslaitoksen tekemän selvityksen mukaan todettu ammattitauti johtaa vain harvoin muutoksiin työpaikalla työolosuhteissa tai toimintatavoissa.

Tarkastajien havaitessa työpaikoilla puutteita työsuojelussa tai turvallisuudessa, pitäisi näihin puuttua. Maassa pitäisi tältä osin olla yhtenäiset käytännöt. Tilastot kuitenkin osoittavat, että erilaisia kehotuksia, velvoittavia päätöksiä tai ilmoituksia poliisille tehdään erilailla maan eri osissa. Tilanne ei ole hyväksyttävä työntekijän oikeusturvan kannalta.

Yleissopimus Nro 100

Suomessa samassa työpaikassa voi tulla sovellettavaksi useita eri työehtosopimuksia, joissa kaikissa saattaa olla erilainen palkkausjärjestelmä. Palkkavertailu tulisi tehdä tällaisessa tapauksessa yli työehtosopimusrajojen, sillä vain näin voidaan taata tasapuolinen kohtelu ja syrjimättömyys palkkauksessa. Työnantajapuoli ei kuitenkaan ole tähän suostunut ja tasa-arvovaltuutettukin on vain suositellut palkkavertailun tekemistä yli työehtosopimusrajojen. Myöskään hallitus ei ole ryhtynyt mihinkään toimiin asiassa, vaikka sekä korkein oikeus että työtuomioistuin on todennut, ettei työehtosopimusmääräys oikeuta kohtelemaan samassa asemassa olevia työntekijöitä eri tavalla.

Yleissopimus Nro 111

Vain murto-osa ulkomaalaisiin kohdistuvista työsyrjintätapauksista tulee esiin ja päätyy oikeuteen. Syynä tähän on se, etteivät Suomeen tulevat siirtotyöntekijät tiedä oikeuksistaan. Näin on erityisesti silloin, kun kehittyvistä maista tullaan siivous-, rakennus- tai majoitus- ja ravintola-alalle, logistiikka-alalle tai marjanpoimintaan. Työntekijät ovat myös saattaneet maksaa työpaikastaan laittomia välitysmaksuja tai ovat muutoin sellaisessa asemassa, etteivät uskalla kyseenalaistaa työ- ja asuinolosuhteitaan. Kysymys voi olla myös siitä, että siirtotyöntekijöille Suomessa maksettu alipalkka on moninkertainen siihen palkkaan verrattuna, mitä he saisivat kotimaassaan. Keväällä 2011 valmistuneen Jokisen ym. tutkimuksen mukaan ulkomaiset työntekijät joutuvat monin tavoin hyväksikäytetyksi Suomessa. Yleisin hyväksikäytön muoto on palkkasyrjintä ¹⁾. Tähän epäkohtaan työntekijät ovat useasti kiinnittäneet huomiota esimerkiksi tukitoimin elokuussa 2011 ²⁾. Tällä hetkellä vastaavanlaisia tukitoimia on suunnitteilla ydinvoimalatyömaalla, jossa on töissä yli 60 eri kansallisuutta.

¹⁾ Anniina Jokinen – Natalia Ollus – Minna Vauhko: Ehdoilla millä hyvänsä. Työperäinen ihmiskauppa ja ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksi käyttö Suomessa. European Institution for Crime Prevention and Control affiliated with United Nations (HEUNI). Publication Series No 67. Helsinki 2011, 193.

²⁾ Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimukseen sidottujen työntekijöiden lakon syynä olivat olleet samalla tehdasalueella toimivan järjestäytymättömän yhtiön ulkomaalaisten työntekijöiden palkka- ja muut työehtokiistat. Työntekijät eivät olleet esittäneet työtaistelun yhteydessä vaatimuksia omaa työnantajaansa kohtaan tai muutenkaan pyrkineet vaikuttamaan työtaistelulla maa- ja vesirakennusalan työehtosopimukseen. Kun työntekijät olivat ryhtyneet lakkoon, jonka syynä ollut työehtokiista ei kuulunut työrauhavelvollisuuden piiriin ja joka ei osaksikaan kohdistunut työntekijöitä itseään sitovaan työehtosopimukseen, ammattiliitto ei ollut rikkonut työrauhavelvollisuuttaan (TT 2012-37).

Syy tilapäisen ulkomaisen työvoiman käyttämisen lisääntymiseen edellä mainituilla aloilla on nimenomaan siinä, että siirtotyöntekijöille voidaan valvonnan puutteellisuuden vuoksi maksaa pienempää palkkaa kuin kantaväestölle. Siirtotyövoiman käytön lisäännyttyä työehtojen valvontaa ei ole lisätty vaan työsuhdevalvontaa hoitavien viranomaisten voimavaroja on jatkuvasti pienennetty. Ongelmana on myös se, etteivät viranomaiset yleensä tee tarkastuksia virka-ajan ulkopuolella. Kuitenkin moni ulkomaalainen tekee työtään epäsäännöllisesti ja silloin, kun muut ovat vapaalla. Esimerkiksi kauppoja siivotaan öisin. Saattaa olla myös niin, että alipalkattu siirtolaistyövoima tekee rakennuksilla töitä viikonloppuisin ja kantaväestö viikolla. Myöskään ammattiliittojen valvontamahdollisuuksia ei monista esityksistä huolimatta ole lisätty.

Ammattiliittojen valvontaa vaikeuttaa myös se, että Suomen tietosuojalainsäädäntöä on tulkittu siten, ettei luottamusmiehillä ja liitoilla ole oikeutta saada yksittäisiä palkkatietoja (ks. esim. tietosuojavaltuutetun kannanotto 18.2.1011 Dnro 45/41/2010). Oikeus saada tietoja olisi kuitenkin erityisen tärkeää silloin, kun kyse on siirtotyöntekijöistä, joilla ei välttämättä ole mitään tietoa suomalaisista palkoista ja muista työehdoista. Luottamusmiesten ja liittojen on tämän vuoksi lähes mahdotonta selvittää, maksetaanko siirtotyöntekijöille työehtosopimuksen mukaista palkkaa vai ei. Ammattiliitot ja niitä työpaikoilla edustavat luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut ovat kuitenkin käytännössä ainoita, jotka voivat auttaa siirtotyöntekijöiden palkka- ja työsuhdeasioissa.

Suomea sitovien EU-asetusten mukaan täällä tilapäisesti olevat työntekijät (ns. lähetetyt työntekijät) vakuutetaan lähtömaassa. Koska Suomen sosiaaliturva on poikkeuksetta parempi kuin siirtotyöntekijöiden kotimaassa, ulkomainen työntekijä on aina halvempi kuin paikalta palkattu, vaikka työntekijälle maksettaisiinkin työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja muutenkin noudatettaisiin lakia ja työehtosopimusta. Tämä sinänsä laillinen tilanne johtaa siihen, että yritykset työllistävät mieluummin tilapäistä ulkomaista työvoimaa. Paikallisen väestön työttömyys lisääntyy, mikä heikentää työntekijäjärjestöjen mahdollisuuksia parantaa jäsentensä asemaa työmarkkinoilla.

ILO on raportissaan kiinnittänyt hallituksen huomiota siihen, että uudessa yhdenvertaisuuslainsäädännössä säädettäisiin kaikista syrjintäperusteista. Vaikka nykyisen yhdenvertaisuuslain 6 §:ssä ei syrjintäperusteissa ole mainittu ay-toimintaa, alemmat oikeusasteet ovat yleensä tulkinneet, että työntekijöiden edunvalvontaa koskevat mielipiteet ja käytännön toiminta ovat yhdenvertaisuuslain 6 §:ssä tarkoitettuja mielipiteitä, jotka oikeuttavat hyvitykseen ³⁾. Nyt kuitenkin korkein oikeus on tulkinnut yhdenvertaisuuslakia niin, että ay-toiminta on katsottu olevan lain tarkoittamaa muu henkilöstä johtuva syy, jonka rikkomisesta työnantajalla ei ole velvollisuutta maksaa hyvitystä ⁴⁾.

³⁾ Hyvinkään KO 20.6.2006 nro 06/1455 (lv.), jossa kyse oli sitä, että työntekijä oli todennut, että virolaisille kuljettajille pitää maksaa sama palkka kuin kantaväestölle. Lisäksi työntekijä oli ollut sitä mieltä, että työnantajan soveltama palkkausjärjestelmä alitti työehtosopimuksen vähimmäisehdot. RHO 17.9.2008 nro 793, jossa kyse oli luottamusmiehen työsuhteen päättämisestä (toisin kuitenkin THO 30.3.2007 nro 625 ja RHO 22.10.2010 nro 942).

⁴⁾ Korkein oikeus katsoo…, ettei erilaisen kohtelun peruste kysymyksessä olevassa rajoitusehdossa ole ollut toimihenkilöiden mielipide tai sen ilmaiseminen sinänsä, vaan mielipiteen ilmaisutavasta johtunut ja työnseisaukseen

Suomessa sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä säädetään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa (609/1986, ns. tasa-arvolaki) ja muusta yhdenvertaisuudesta yhdenvertaisuuslaissa (21/2004). Tasa-arvolain mukaisena syrjintäkiellon rikkomisesta maksettavana hyvityksenä voidaan työnantajalle määrätä vähintään 3.240 euroa ja työhönotossa korkeintaan 16.210 euroa (325/2008). Yhdenvertaisuuslain mukainen hyvitys on korkeintaan 16.430 euroa (59/2010). Naisten ja miesten välisen syrjintäkiellon rikkomisessa on siis alaraja (työhönotossa vain yläraja) ja muun yhdenvertaisuuden rikkomisessa yläraja.

Tuomioistuinten yksittäiselle työntekijälle yhdenvertaisuuslain perusteella määräämä hyvitys on yleensä ollut keskimäärin 5.000 euroa. Tämä on huomattavasti vähemmän kuin naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain rikkomisesta määrätyt hyvitykset, jotka ovat olleet noin 8.000 euroa. ILOn sopimuksista ei kuitenkaan voi päätellä, että jonkin ihmisoikeuden rikkominen olisi vähemmän tuomittavampaa kuin jonkin toisen. On tämän vuoksi perusteetonta, että muiden kuin sukupuoleen liittyvien syrjintäperusteiden rikkomisesta tuomitaan pienempiä hyvityksiä.

Ilmaisjakelulehtiä ja mainoksia jakaa Suomessa vuosittain noin 15.000 jakajaa, joista säännöllisesti työssä olevien määräksi arvioidaan noin 8.000–9.000 henkilöä. Alan vuosiliikevaihdon arvioidaan olevan noin 120 miljoonaa euroa. Suurin osa alan työntekijöistä on lapsia, nuoria ja maahanmuuttajia. Mainosten jakelu on monen suomalaisnuoren ensimmäinen työpaikka.

Alalle vahvistettiin 1.10.2007 yleissitova työehtosopimus (Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus/Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry ja Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto Tikli ry:n). Sopimus sisältää palkkaliitteen ja vähimmäistuntipalkan (7,67–7,90 €/tunti) osoitteettomien lähetysten erillisjakelusta. Yleissitovalla työehtosopimuksella tarkoitetaan sitä, että kaikkein alan työnantajien on sitä työnantajaliiton jäsenyydestä riippumatta noudatettava.

Vuoden 2009 lopussa jakeluyhtiöt perustivat alalle uuden työnantaja – ja työntekijäliiton. Työnantajien perustamat työnantaja- ja työntekijäliitot (Suoramainonnan ja kaupunkilehtien erillisjakelun yhdistys SKE ry ja Suomen Mainosjakajien Etujärjestö ry) tekivät yleissitovan työehtosopimuksen syrjäyttävän yrityskohtaisen työehtosopimuksen. Tämän työehtosopimuksen mukaan jaetuista lehdistä ja mainoksista maksetaan kappalekorvausta (1,60 senttiä/kpl), joka tuntipalkaksi laskettuna tarkoittaa 2 – 3 euron tuntiansioita. Korvaus maksetaan ainoastaan jakelutyöstä. Lehtien ja mainosten noutamisesta, lajittelusta ja jakelukuntoon saattamisesta ei makseta mitään.

Mainosten ja ilmaisjakelulehtien jakajista noin 90 % on alaikäisiä. Alan työt on tietoisesti rakennettu tehtäväksi lapsityövoimalla ja maahanmuuttajilla, jota jakeluyhtiöt kutsuvat normaalin työelämän ulkopuolella oleviksi henkilöiksi ⁵⁾. Näitä ihmisiä jakeluyhtiöt käyttävät taloudellisesti hyväksi.

⁵⁾ Ks. työnantajaliiton työtuomioistuimelle tekemä valitus, jossa todetaan, että erillisjakelualalla ”toimivat yritykset tarjoavat asiakkailleen paikallislehtien ja muiden osoitteettomien lähetysten jakelupalvelua vain kaksi kertaa viikossa. Ne tarjoavat osa-aikaista työtä pääasiassa opiskelijoille ja muille normaalin työelämän ulkopuolella oleville henkilöille. Niiden palveluksessa on opiskelijoiden lisäksi runsaasti eläkeläisiä, maahanmuuttajia ja muita lisäansioiden tarpeessa olevia.” TT 126–2010.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry