ILOlle vuonna 2011 annettavat raportit ratifioitujen yleissopimusten soveltamisesta

Työ- ja elinkeinoministeriö
PL 32
00023 Valtioneuvosto

TEM/825/04.03.02/2011

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry lausuu seuraavasti:

Yleissopimus Nro 11 Maataloustyöntekijäin yhdistymis- ja kokoontumisvapaus (1921). Suomi on ratifioinut yleissopimuksen vuonna 1923.

Ei lausuttavaa.

Yleissopimus Nro 87 Ammatillinen järjestäytymisvapaus ja ammatillisen järjestäytymisoikeuden suojelu (1948). Suomi on ratifioinut yleissopimuksen vuonna 1949.

Varaamme tilaisuuden lausua tästä yleissopimuksesta myöhemmin.

Yleissopimus Nro 94 Työlausekkeet välikirjoissa, joissa julkinen viranomainen on sopimuspuolena (1949). Suomi on ratifioinut yleissopimuksen vuonna 1951.

Viittaamme tämän yleissopimuksen osalta myös palkansaajakeskusjärjestöjen työministeriölle antamaan lausuntoon 15.12.2006 (dnro 1967/053/2006).

I Please give a list of the legislation and administrative regulations, etc., which apply the provisions of the Convention.

Yleissopimus nro 94 on huomioitu Suomen lainsäädännössä 1.6.2007 voimaantulleen julkisia hankintoja koskevan lain yhteydessä. Julkisia hankintoja koskevan lain 7 luvun 49 §:n 2 momentin mukaan:

&#;8221Valtion keskushallintoviranomaisen ja tarjouskilpailun voittajaksi valitun yksityisen työnantajan väliseen urakkasopimukseen tulee ennen sopimuksen allekirjoittamista lisätä lauseke, jonka mukaan sopimukseen liittyvissä työsuhteissa on noudatettava vähintään niitä työsuhteen vähimmäisehtoja, joita Suomen lain ja työehtosopimusmääräysten mukaan on noudatettava samanlaatuisessa työssä.”

II Please indicate in detail for (each of the following) Articles of the Convention the provisions of the abovementioned legislation and administrative regulations, etc., or other measures, under which each Article is applied.

Article 1

ILOn työlausekkeita koskevaa yleissopimusta ei ole huomioitu muualla Suomen lainsäädännössä kuin julkisia hankintoja koskevan lain 49 §:ssä.

Koska valtion keskushallintoviranomaisten ja yksityisten yritysten väliset urakkasopimukset ovat luonteeltaan yksityisoikeudellisia sopimuksia ja niihin voidaan katsoa liittyvän liikesalaisuuden piiriin kuuluvaa tietoa, ei ammattiliitoilla tai valtion tai ao. yksityisen yrityksen työntekijöillä ole yleensä mahdollisuutta saada tietoa siitä, onko työlausekkeita sisällytetty hankintalain 49 §:n edellyttämällä tavalla valtion keskushallintoviranomaisten ja yksityisten yritysten välisiin urakkasopimuksiin.

Jäsenliittomme Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry toteaa, että sillä ei ole tietoa siitä, onko ILO:n yleissopimuksen mukaisia työlausekkeita otettu Suomessa valtion keskushallintoviranomaisten ja yksityisten yritysten välisiin sopimuksiin.

If advantage has been taken of the exceptions provided for under this Article, please indicate (a) what limit of the amount of public funds has been fixed under paragraph 4, and (b) which specific categories of persons have been exempted in virtue of paragraph 5.

Kuten julkisia hankintoja koskevan lain 49 §:n sanamuodosta käy ilmi, hankintalain mukaan työlausekkeita tarkoittava sopimusehto on otettava vain sellaisiin valtion keskushallintoviranomaisen ja yksityisen yrityksen välisiin sopimuksiin, joissa on kyse urakkasopimuksen tekemisestä.

ILOn yleissopimus koskee sekä rakennusurakoita, materiaalin ja tarvikkeiden valmistamista, kokoamista, käsittelyä, kuljetusta sekä palvelusten suoritusta tai hankintaa tarkoittavia sopimuksia. Suomen hankintalainsäädäntöön ei sisälly kahta viime mainittua sopimustyyppiä koskevaa velvoitetta. Näin ollen Suomen lainsäädäntöön on sisällytetty ILO:n yleissopimus nro 94 vajavaisesti, koska yleissopimuksen 1 artiklan 1 kohdan tarkoitettuihin palvelusten suoritusta tai hankintaa koskeviin sopimuksiin työlausekkeita ei tarvitse hankintalain mukaan sisällyttää.

Article 2

Please indicate (a) the terms of the clauses to be included in contracts and any variations thereof determined in accordance with paragraph 3, and (b) the measures which have been adopted to ensure that persons tendering for contracts are aware of the terms of the clauses.

Hankintalain valmistelun yhteydessä käytiin epävirallisia keskusteluja eräiden työmarkkinajärjestöjen (kuten JHL:n) kanssa ILO:n työlausekkeita koskevan määräyksen sisällyttämisestä hankintalakiin. Tässä yhteydessä JHL esitti, että hankintalain 49 §:n työlausekkeita koskeva velvoite ulotettaisiin koskemaan myös kuntien ja kuntayhtymien tekemiä urakka- ja palvelusopimuksia.

Suomessa ei ole olemassa mitään menettelytapoja henkilöstön työehtojen turvaamiseksi työlausekkein niissä tilanteissa, joissa työnantaja ei ole velvollinen noudattamaan mitään työehtosopimusta. Työsopimuslain liikkeenluovutusta koskevat säännökset voivat tietyissä tilanteissa turvata työntekijöiden työsopimuksissa sovittuja palkkaus- yms. ehtoja myös valtion viranomaisen ja työehtosopimusjärjestelmän ulkopuolella olevan yksityisen yrityksen välisen sopimisen yhteydessä. Tämä liikkeenluovutussäännöksen antama suoja on kuitenkin aukollinen, koska työnantajat riitauttavat herkästi liikkeenluovutuksen olemassaolon.

Suomessa ei ole olemassa minkäänlaista järjestelmää tai sääntelyä, joka turvaisi henkilöstölle tai heidän edustajilleen oikeuden saada tietoja siitä, onko viranomaisen ja yksityisen yrityksen sopimukseen otettu työlauseke-ehtoa.

Henkilöstöllä ei ole myöskään mahdollisuuksia saada tietoja mahdollisen työlauseke-ehdon tarkemmasta sisällöstä, jos valtiotyönantaja tai yksityinen yritys eivät näitä tietoja halua antaa. Tämän osalta ei ole olemassa erityisiä menettelytapoja eikä määräyksiä.

Article 3

Please indicate the provisions of national laws, regulations, collective agreements or arbitration awards relating to the health, safety and welfare of the workers concerned; and, where no such provisions exist, please give information concerning any measures that have been taken to ensure fair and reasonable conditions in such matters.

Suomessa ei ole olemassa erityisiä määräyksiä, jotka koskisivat työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden sääntelyä julkishallinnon ja yksityisten yritysten välisissä sopimustilanteissa.

Article 4

Suomessa ei ole olemassa sellaisia erityisesti työlausekkeiden toteutumista turvaavia ja varmistavia järjestelmiä, joita artikla 4 edellyttää.

Article 7

Suomessa työlausekkeita koskevaa lainsäädäntöä ei ole rajattu alueellisesti. Sen sijaan ILOn yleissopimuksen nro 94 artiklaa 1 sovelletaan Suomessa muuten rajoitetusti siten, että kansallinen lainsäädäntö koskee vain työlausekkeita valtion keskushallintoviranomaisen ja yksityisen yrityksen välisissä urakkasopimuksissa.

Palveluja koskeviin sopimuksiin ILO:n yleissopimusta ei siis Suomessa sovelleta.

ILOn yleissopimuksen 1 artiklan 2 kohta mahdollistaa, että kansallisesti voidaan päättää yleissopimuksen ulottamisesta muihinkin viranomaisiin kuin valtion keskushallintoviranomaisiin. Kuten edellä on mainittu, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry on esittänyt, että myös kunnallisten viranomaisten tulisi olla velvollisia ottamaan työlausekkeet niiden ja yksityisten yritysten välisiin rakennusurakoita ja palvelujen hankintaa koskeviin sopimuksiin. JHL:n ehdotus ei ole johtanut lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin.

Article 8

Julkisia hankintoja koskevan lain tarkoittamasta julkisyhteisön päätöksestä tai ratkaisusta voidaan valittaa markkinatuomioistuimeen. Hankintalain säännökset huomioon ottaen on kuitenkin tulkinnanvaraista, onko valtion keskushallinnon tai yksityisen yrityksen työntekijöillä oikeus kääntyä markkinaoikeuden puoleen, jos he havaitsevat, ettei hankintalain 49 §:n edellyttämää työlausekkeita koskevaa määräystä noudateta. Muutoksenhaku markkinaoikeuteen edellyttää valtion keskushallintoviranomaisen ratkaisua tai päätöstä, johon voidaan hakea muutosta. Tällaista ratkaisua tai päätöstä ei välttämättä sisälly hankintalain 49 § 2 momentin mukaiseen työlausekkeita koskevaan menettelyyn.

Lienee siis niin, ettei Suomessa ole olemassa erityistä valvontamekanismia sille, noudatetaanko työlausekkeita koskevaa kansallista lainsäädäntöä valtion keskushallintoviranomaisten ja yksityisten yritysten välisissä urakkasopimuksissa.

IV Please state whether courts of law or other tribunals have given decisions involving questions of principle relating to the application of the Convention.

Tiettävästi Suomessa ei ole tuomioistuinten ratkaisuja ILO:n yleissopimuksen nro 94 sääntelemien työlausekkeiden osalta.

Yleissopimus Nro 98 Järjestäytymisoikeuden ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden periaatteiden soveltaminen (1949). Suomi on ratifioinut yleissopimuksen vuonna 1951.

Ilmaisjakelulehtiä ja mainoksia jakaa Suomessa vuosittain noin 15 000 jakajaa, joista säännöllisesti työssä olevien määräksi arvioidaan noin 8 000–9 000 henkilöä. Alan vuosiliikevaihdon arvioidaan olevan noin 120 miljoonaa euroa. Suurin osa alan työntekijöistä on lapsia, nuoria ja maahanmuuttajia. Mainosten jakelu on monen suomalaisnuoren ensimmäinen työpaikka.

Alalle vahvistettiin 1.10.2007 yleissitova työehtosopimus (Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus/Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry ja Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto Tikli ry:n). Sopimus sisältää palkkaliitteen ja vähimmäistuntipalkan (7,67–7,90 e/tunti) osoitteettomien lähetysten erillisjakelusta. Yleissitovalla työehtosopimuksella tarkoitetaan sitä, että kaikkien alan työnantajien on sitä työnantajaliiton jäsenyydestä riippumatta noudatettava.

Vuoden 2009 lopussa jakeluyhtiöt perustivat alalle uuden työnantaja – ja työntekijäliiton. Työnantajien perustamat työnantaja- ja työntekijäliitot (Suoramainonnan ja kaupunkilehtien erillisjakelun yhdistys SKE ry ja Suomen Mainosjakajien Etujärjestö ry) tekivät yleissitovan työehtosopimuksen syrjäyttävän yrityskohtaisen työehtosopimuksen. Tämän työehtosopimuksen mukaan jaetuista lehdistä ja mainoksista maksetaan kappalekorvausta (1,60 senttiä/kpl), joka tuntipalkaksi laskettuna tarkoittaa 2–3 euron tuntiansioita. Korvaus maksetaan ainoastaan jakelutyöstä. Lehtien ja mainosten noutamisesta, lajittelusta ja jakelukuntoon saattamisesta ei makseta mitään.

Mainosten ja ilmaisjakelulehtien jakajista noin 90 % on alaikäisiä. Alan työt on tietoisesti rakennettu tehtäväksi lapsityövoimalla ja maahanmuuttajilla, jota jakeluyhtiöt kutsuvat normaalin työelämän ulkopuolella oleviksi henkilöiksi (Ks. työnantajaliiton työtuomioistuimelle tekemä valitus, jossa todetaan, että erillisjakelualalla ”toimivat yritykset tarjoavat asiakkailleen paikallislehtien ja muiden osoitteettomien lähetysten jakelupalvelua vain kaksi kertaa viikossa. Ne tarjoavat osa-aikaista työtä pääasiassa opiskelijoille ja muille normaalin työelämän ulkopuolella oleville henkilöille. Niiden palveluksessa on opiskelijoiden lisäksi runsaasti eläkeläisiä, maahanmuuttajia ja muita lisäansioiden tarpeessa olevia.” TT 126–2010). Näitä ihmisiä jakeluyhtiöt käyttävät taloudellisesti hyväksi.

Varaamme tilaisuuden täydentää lausuntoamme tästä yleissopimuksesta tarvittaessa myöhemmin.

Yleissopimus Nro 100 Samanarvoisesta työstä miehille ja naisille maksettava sama palkka (1951). Suomi on ratifioinut yleissopimuksen vuonna 1963.

Suomessa samassa työpaikassa voi tulla sovellettavaksi useita eri työehtosopimuksia, joissa kaikissa saattaa olla erilainen palkkausjärjestelmä. Palkansaajakeskusjärjestöt ovat vaatineet, että palkkavertailu tehdään tällaisessa tapauksessa yli työehtosopimusrajojen, sillä vain näin voidaan taata tasapuolinen kohtelu ja syrjimättömyys palkkauksessa. Työnantajapuoli ei kuitenkaan ole tähän suostunut ja tasa-arvovaltuutettukin on vain suositellut palkkavertailun tekemistä yli rajojen. Myöskään hallitus ei ole ryhtynyt mihinkään toimiin asiassa, vaikka sekä korkein oikeus että työtuomioistuin on todennut, ettei työehtosopimusmääräys oikeuta kohtelemaan samassa asemassa olevia työntekijöitä eri tavalla.

Yleissopimus Nro 111 Työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä tapahtuva syrjintä (1958). Suomi on ratifioinut yleissopimuksen vuonna 1970.

Tämän yleissopimuksen osalta lausunto on SAK:n ja Akavan yhteinen.

1. Vain murto-osa ulkomaalaisiin kohdistuvista työsyrjintätapauksista tulee esiin ja päätyy oikeuteen. Syynä tähän on se, etteivät Suomeen tulevat siirtotyöntekijät tiedä oikeuksistaan. Näin on erityisesti silloin, kun kehittyvistä maista tullaan siivous-, rakennus- tai majoitus- ja ravintola-alalle, logistiikka-alalle, IT-alalle tai marjanpoimintaan. Työntekijät ovat myös saattaneet maksaa työpaikastaan laittomia välitysmaksuja tai ovat muutoin sellaisessa asemassa, etteivät uskalla kyseenalaistaa työ- ja asuinolosuhteitaan. Kysymys voi olla myös siitä, että siirtotyöntekijöille Suomessa maksettu alipalkka on moninkertainen siihen palkkaan verrattuna, mitä he saisivat kotimaassaan. Keväällä 2011 valmistuneen Jokisen ym. tutkimuksen mukaan ulkomaiset työntekijät joutuvat monin tavoin hyväksikäytetyksi Suomessa. Yleisin hyväksikäytön muoto on palkkasyrjintä (Anniina Jokinen – Natalia Ollus – Minna Vauhko: Ehdoilla millä hyvänsä. Työperäinen ihmiskauppa ja ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksi käyttö Suomessa. European Institution for Crime Prevention and Control affiliated with United Nations (HEUNI). Publication Series No 67. Helsinki 2011, 193.).

SAK:n ja Akavan käsityksen mukaan syy tilapäisen ulkomaisen työvoiman käyttämisen lisääntymiseen edellä mainituilla aloilla on nimenomaan siinä, että siirtotyöntekijöille voidaan valvonnan puutteellisuuden vuoksi maksaa pienempää palkkaa kuin kantaväestölle. Siirtotyövoiman käytön lisäännyttyä työehtojen valvontaa ei ole lisätty, vaan työsuhdevalvontaa hoitavien viranomaisten voimavaroja on jatkuvasti pienennetty. Ongelmana on myös se, etteivät viranomaiset yleensä tee tarkastuksia virka-ajan ulkopuolella. Kuitenkin moni ulkomaalainen tekee työtään epäsäännöllisesti ja silloin, kun muut ovat vapaalla. Esimerkiksi kauppoja siivotaan öisin. Saattaa olla myös niin, että alipalkattu siirtolaistyövoima tekee rakennuksilla töitä viikonloppuisin ja kantaväestö viikolla. Myöskään ammattiliittojen valvontamahdollisuuksia ei monista esityksistä huolimatta ole lisätty. Ammattiliittojen valvontaa vaikeuttaa myös se, että Suomen tietosuojalainsäädäntöä on tulkittu siten, ettei luottamusmiehillä ja liitoilla ole oikeutta saada yksittäisiä palkkatietoja (ks. esim. tietosuojavaltuutetun kannanotto 18.2.1011 Dnro 45/41/2010). Oikeus saada tietoja olisi kuitenkin erityisen tärkeää silloin, kun kyse on siirtotyöntekijöistä, joilla ei välttämättä ole mitään tietoa suomalaisista palkoista ja muista työehdoista. Luottamusmiesten ja liittojen on tämän vuoksi lähes mahdotonta selvittää, maksetaanko siirtotyöntekijöille työehtosopimuksen mukaista palkkaa vai ei. Ammattiliitot ja niitä työpaikoilla edustavat luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut ovat kuitenkin käytännössä ainoita, jotka voivat auttaa siirtotyöntekijöiden palkka- ja työsuhdeasioissa.

Suomea sitovien EU-asetusten mukaan täällä tilapäisesti olevat työntekijät (ns. lähetetyt työntekijät) vakuutetaan lähtömaassa. Koska Suomen sosiaaliturva on poikkeuksetta parempi kuin siirtotyöntekijöiden kotimaassa, ulkomainen työntekijä on aina halvempi kuin paikalta palkattu, vaikka työntekijälle maksettaisiinkin työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja muutenkin noudatettaisiin lakia ja työehtosopimusta. Tämä sinänsä laillinen tilanne johtaa siihen, että yritykset työllistävät mieluummin tilapäistä ulkomaista työvoimaa. Paikallisen väestön työttömyys lisääntyy, mikä heikentää työntekijäjärjestöjen mahdollisuuksia parantaa jäsentensä asemaa työmarkkinoilla.

2. ILO on raportissaan kiinnittänyt hallituksen huomiota siihen, että uudessa yhdenvertaisuuslainsäädännössä säädettäisiin kaikista syrjintäperusteista. Vaikka nykyisen yhdenvertaisuuslain 6 §:ssä ei syrjintäperusteissa ole mainittu ay-toimintaa, alemmat oikeusasteet ovat yleensä tulkinneet, että työntekijöiden edunvalvontaa koskevat mielipiteet ja käytännön toiminta ovat yhdenvertaisuuslain 6 §:ssä tarkoitettuja mielipiteitä, jotka oikeuttavat hyvitykseen (Hyvinkään KO 20.6.2006 nro 06/1455 (lv.), jossa kyse oli sitä, että työntekijä oli todennut, että virolaisille kuljettajille pitää maksaa sama palkka kuin kantaväestölle. Lisäksi työntekijä oli ollut sitä mieltä, että työnantajan soveltama palkkausjärjestelmä alitti työehtosopimuksen vähimmäisehdot. RHO 17.9.2008 nro 793, jossa kyse oli luottamusmiehen työsuhteen päättämisestä (toisin kuitenkin THO 30.3.2007 nro 625 ja RHO 22.10.2010 nro 942). Nyt kuitenkin korkein oikeus on tulkinnut yhdenvertaisuuslakia niin, että ay-toiminta on katsottu olevan lain tarkoittamaa muu henkilöstä johtuva syy, jonka rikkomisesta työnantajalla ei ole velvollisuutta maksaa hyvitystä (”Korkein oikeus katsoo…, ettei erilaisen kohtelun peruste kysymyksessä olevassa rajoitusehdossa ole ollut toimihenkilöiden mielipide tai sen ilmaiseminen sinänsä, vaan mielipiteen ilmaisutavasta johtunut ja työnseisaukseen johtanut poissaolo työpaikalta. Työtaistelun aikana työpaikalta luvallisesti poissa olleiden osalta erilaisen kohtelun peruste on ollut laittoman työtaistelun järjestäneen ammattiyhdistyksen jäsenyys sinänsä. Erilainen kohtelu ei siten ole johtunut miltään osin mielipiteestä taikka aatteellisesta vakaumuksesta, vaan toimihenkilöiden osallistumisesta omien taloudellisten etujensa valvontaa varten ylläpidettyyn ammattiyhdistystoimintaan.” KKO 2010:93.).

Suomessa sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä säädetään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa (609/1986, ns. tasa-arvolaki) ja muusta yhdenvertaisuudesta yhdenvertaisuuslaissa (21/2004). Tasa-arvolain mukaisena syrjintäkiellon rikkomisesta maksettavana hyvityksenä voidaan työnantajalle määrätä vähintään 3 240 euroa ja työhönotossa korkeintaan 16 210 euroa (325/2008). Yhdenvertaisuuslain mukainen hyvitys on korkeintaan 16 430 euroa (59/2010). Naisten ja miesten välisen syrjintäkiellon rikkomisessa on siis alaraja (työhönotossa vain yläraja) ja muun yhdenvertaisuuden rikkomisessa yläraja. Tuomioistuinten yksittäiselle työntekijälle yhdenvertaisuuslain perusteella määräämä hyvitys on yleensä ollut keskimäärin 5 000 euroa. Tämä on huomattavasti vähemmän kuin naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain rikkomisesta määrätyt hyvitykset, jotka ovat olleet noin 8 000 euroa. ILOn sopimuksista ei kuitenkaan voi päätellä, että jonkin ihmisoikeuden rikkominen olisi vähemmän tuomittavampaa kuin jonkin toisen. On tämän vuoksi perusteetonta, että muiden kuin sukupuoleen liittyvien syrjintäperusteiden rikkomisesta tuomitaan pienempiä hyvityksiä.

3. Ilmaisjakelulehtiä ja mainoksia jakaa Suomessa vuosittain noin 15 000 jakajaa, joista säännöllisesti työssä olevien määräksi arvioidaan noin 8 000–9 000 henkilöä. Alan vuosiliikevaihdon arvioidaan olevan noin 120 miljoonaa euroa. Suurin osa alan työntekijöistä on lapsia, nuoria ja maahanmuuttajia. Mainosten jakelu on monen suomalaisnuoren ensimmäinen työpaikka.

Alalle vahvistettiin 1.10.2007 yleissitova työehtosopimus (Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus/Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry ja Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto Tikli ry:n). Sopimus sisältää palkkaliitteen ja vähimmäistuntipalkan (7,67–7,90 €/tunti) osoitteettomien lähetysten erillisjakelusta. Yleissitovalla työehtosopimuksella tarkoitetaan sitä, että kaikkien alan työnantajien on sitä työnantajaliiton jäsenyydestä riippumatta noudatettava.

Vuoden 2009 lopussa jakeluyhtiöt perustivat alalle uuden työnantaja – ja työntekijäliiton. Työnantajien perustamat työnantaja- ja työntekijäliitot (Suoramainonnan ja kaupunkilehtien erillisjakelun yhdistys SKE ry ja Suomen Mainosjakajien Etujärjestö ry) tekivät yleissitovan työehtosopimuksen syrjäyttävän yrityskohtaisen työehtosopimuksen. Tämän työehtosopimuksen mukaan jaetuista lehdistä ja mainoksista maksetaan kappalekorvausta (1,60 senttiä/kpl), joka tuntipalkaksi laskettuna tarkoittaa 2–3 euron tuntiansioita. Korvaus maksetaan ainoastaan jakelutyöstä. Lehtien ja mainosten noutamisesta, lajittelusta ja jakelukuntoon saattamisesta ei makseta mitään.

Mainosten ja ilmaisjakelulehtien jakajista noin 90 % on alaikäisiä. Alan työt on tietoisesti rakennettu tehtäväksi lapsityövoimalla ja maahanmuuttajilla, jota jakeluyhtiöt kutsuvat normaalin työelämän ulkopuolella oleviksi henkilöiksi (Ks. työnantajaliiton työtuomioistuimelle tekemä valitus, jossa todetaan, että erillisjakelualalla ”toimivat yritykset tarjoavat asiakkailleen paikallislehtien ja muiden osoitteettomien lähetysten jakelupalvelua vain kaksi kertaa viikossa. Ne tarjoavat osa-aikaista työtä pääasiassa opiskelijoille ja muille normaalin työelämän ulkopuolella oleville henkilöille. Niiden palveluksessa on opiskelijoiden lisäksi runsaasti eläkeläisiä, maahanmuuttajia ja muita lisäansioiden tarpeessa olevia.” TT 126–2010.). Näitä ihmisiä jakeluyhtiöt käyttävät taloudellisesti hyväksi.

Yleissopimus Nro 122 Työllisyyspolitiikka (1964). Suomi on ratifioinut yleissopimuksen vuonna 1968.

Artiklat 1–2: In 2010, unemployment decreased, but long-term unemployment increased. As a result, structure of unemployment is now worse. In 2010, the number of those who have been unemployed more than two years started to increase. To tackle this kind of unemployment, services and number of people delivering services should have increased. But, unfortunately, the opposite took place.

In 2010, expectations of economic growth got stronger, and contributed to labour market anticipation. Both quantitative and qualitative forecasts of labour demand were developed. The results of anticipation suggest transition from processing industries and public sector to private will increase.

Yleisopimus Nro 124 Lääkärintarkastus, jolla todetaan nuorten henkilöiden soveltuvuus maanpinnanalaisiin töihin kaivoksissa (1965). Suomi on ratifioinut yleissopimuksen vuonna 1968.

Nuorilla henkilöillä tarkoitetaan yleissopimuksen 2 artiklan mukaan 21 vuotta nuorempia henkilöitä. Heille on sopimuksen mukaan tehtävä työhön soveltuvuutta koskeva lääkärintarkastus ja 12 kuukautta lyhyemmin väliajoin suoritettava määräaikainen uusintatarkastus.

Suomessa lain nuorista työntekijöistä (998/1993) soveltamisala koskee alle 18-vuotiaita. Tältä osin ILO:n yleissopimuksen soveltamisala on laajempi kuin suomalaisessa lainsäädännössä.

Suomessa laki nuorista työntekijöistä edellyttää terveystarkastuksen tekemistä ennen työsuhteen alkamista tai kuukauden kuluessa sen alkamisesta, joka vastaa yleissopimuksen sisältöä. Sen sijaan tässä laissa ei erikseen määrätä uusintatarkastusten tekemisestä. Kaivostyö on katsottava erityisen sairastumisen vaaran aiheuttavaksi työksi. Erityisen sairastumisen vaaran aiheuttavan työn osalta laissa nuorista työntekijöistä (998/1993) todetaan, että on lisäksi noudatettava, mitä työterveyshuoltolaissa tai sen nojalla säädetään. Työterveyshuoltolain (1383/2001) 12§ 4 momentin nojalla annetussa Valtioneuvoston asetuksessa terveystarkastuksista erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä (1485/2001) ei yksiselitteisesti edellytetä uusintatarkastusten tekemistä vuoden välein. Näin ollen uusintatarkastukset eivät suomalaisessa lainsäädännössä välttämättä toteudu ILO:n yleissopimuksen mukaisesti.

Yleissopimus Nro 141 Maaseudun työntekijäjärjestöt ja niiden osuus taloudellisessa ja sosiaalisessa kehityksessä (1975). Suomi on ratifioinut yleissopimuksen vuonna 1977.

Ei lausuttavaa.

Yleissopimus Nro 144 Kolmikantaneuvottelut, joiden tarkoituksena on edistää työtä koskevien kansainvälisten normien noudattamista (1976). Suomi on ratifioinut yleissopimuksen vuonna 1978.

Ei lausuttavaa.

Yleissopimus Nro 156 Perheenhuoltovelvollisuuksia omaavien mies- ja naistyöntekijöiden samanlaiset mahdollisuudet ja yhdenvertainen kohtelu (1981). Suomi on ratifioinut yleissopimuksen vuonna 1983.

Tämän yleissopimuksen osalta lausunto on SAK:n ja Akavan yhteinen.

Suomalaiset isät käyttävät vähän perhevapaita verrattuna muihin Pohjoismaihin. Tutkimusten mukaan suurin syy isien perhevapaiden vähäiseen käyttöön on taloudellinen. Vallalla on myös edelleen asenteita, joiden mukaan pienen lapsen kanssa kotona oleminen on äidille hyväksyttävämpää.

Äidit jäävät pääsääntöisesti kotiin hoitamaan pientä lasta. Tämä vaikuttaa heikentävästi naisten työmarkkina-asemaan, urakehitykseen sekä palkkatasoon. Työnantajat välttävät palkkaamasta nuoria naisia pysyvään työsuhteeseen, sillä lapsen syntyessä nainen on tyypillisesti pitkään poissa työelämästä ja perhevapaat aiheuttavat työnantajille ylimääräisiä kuluja. Osin tästä syytä arviolta noin kolmasosa 25–39-vuotiaista naisista työskentelee määräaikaisessa työsuhteessa. Hallituksen toimet ongelman korjaamiseksi ovat olleet vaatimattomia.

Perhevapailta palaavilla on ongelmia palata entisiin tehtäviinsä, sillä työnantajan velvollisuus tarjota vastaavia tehtäviä ei ole riittävä ja myös irtisanomissuojassa on suuria puutteita. Työntekijällä on periaatteessa parempi irtisanomissuoja perhevapaata käyttäessään. Jos työntekijä kuitenkin on pitkään poissa töistä esimerkiksi hoitovapaalla, suojaa ei ole, sillä työnantaja voi järjestellä töitä ja palkata uusia työntekijöitä siten, ettei perhevapaalta töihin tulevalle työntekijälle ole enää töitä vaan hänet saadaan irtisanoa heti töihin paluun jälkeen. Tällainen menettely vaikeuttaa erityisesti niiden työntekijöiden työhön osallistumista, joille syntyy peräkkäin useita lapsia.

Yleissopimus Nro 158 Työnantajan toimesta tapahtuva palvelussuhteen päättäminen (1982). Suomi on ratifioinut yleissopimuksen vuonna 1992.

Tämän yleissopimuksen osalta SAK ja Akava ovat antaneet yhteisen lausunnon. Tässä SAK:n lausunnossa on lisäksi selostettu Korkeimman oikeuden tuomiota KKO 2010:11.

Suomen lainsäädännön mukaan myös vuokratyössä pääsääntönä ovat vakituiset työsuhteet. Kuitenkin suurin osa vuokratyösuhteista on määräaikaisia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työsopimus tehdään vain yksittäisen työtehtävän ja käyttäjäyrityksen tilauksen ajaksi, vaikka työnantajalla olisi jatkuvasti tarjota työtä eri käyttäjäyrityksissä. Tällä menettelyllä työvoimaa muille työnantajille vuokraavat yritykset kiertävät irtisanomissuojasäännöksiä. Hallitus ei ole ryhtynyt mihinkään toimiin asiantilan muuttamiseksi.

Suomen työsopimuslakia on täydennetty 1.1.2011 voimaan tulleella työsopimuslain 3 §:n täsmennyksellä (21.12.2010/1224). Muutoksen tavoitteena oli vähentää perusteettomia määräaikaisia työsopimuksia, erityisesti perusteetonta toistuvien määräaikaisten sopimusten käyttöä. Säännöksen vaikutukset kohdistuvat erityisesti sellaisiin työntekijäryhmiin, joiden kanssa on irtisanomissuojan kiertämiseksi ja siten perusteetta solmittu peräkkäisiä tai muutoin toistuvia määräaikaisia työsopimuksia.

Lakimuutoksen taustalla oli Korkeimman oikeuden tuomio KKO 2010:11, jossa arvioitiin toisiaan seuraavien määräaikaisten sopimusten käytön sallittavuutta tilanteissa, joissa työnantajayhtiön päiväkotitoiminta oli perustunut kaupungin kanssa vuosittain tehtyihin määräaikaisiin ostopalvelusopimuksiin. Korkeimman oikeuden perusteluiden mukaan tässä tapauksessa yhtiön toiminta oli kuitenkin ollut kokonaan sen varassa, että kaupunki ainoana palveluiden ostajana oli tehnyt vuosittain päivähoitopalveluja koskevan ostosopimuksen yhtiön kanssa. Ostosopimusjärjestelyssä kaupunki oli voinut määrätä sopimuksen kestoajan ja ostopalveluista maksettavan hinnan. Näissä olosuhteissa yhtiö ei ollut voinut normaaliin yritystoimintaan kuuluvalla tavalla myöskään varautua toimintansa taloudellisen perustan muutoksiin. Kun se näin ollen oli voinut järjestää toimintansa vain vuodeksi kerrallaan, sillä oli ollut työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu perusteltu syy tehdä työsopimukset työntekijöiden kanssa määräaikaisina kulloiseksi toimintavuodeksi kerrallaan. Korkeimman oikeuden mukaan kysymys ei näissä olosuhteissa ollut työntekijöiden irtisanomissuojan kiertämisestä, vaikka yhtiön ja työntekijän välillä oli tätä ennen tehty useita peräkkäisiä määräaikaisia työsopimuksia.

Suomen lainsäädännössä on edelleen ongelma vuokratyön osalta, että käytännössä määräaikaisten vuokratyösuhteiden pituus on sidottu usein vuokratyönantajan ja tämän toimeksiantajan välisen toimeksiantosopimuksen pituiseksi. Vuokratyötä koskevan määräaikaisen työsopimuksen edellytyksiä koskevat kuitenkin täysin samat edellytykset kuin muunkin työn osalta. Työntekijällä ei ole oikeutta tietää vuokratyötä koskevan toimeksiannon pituutta työnantajana toimivan yrityksen ja toimeksiantajan välillä, mutta tosiasiallisesti tarjottavan työn kesto on usein sidottu ko. toimeksiantoon. Edelleen vuokratyön osalta ongelmana on, että myös jo sovittu vuokratyösuhde saatetaan päättää ennen aikojaan perusteena asiakkaan yleinen tyytymättömyys vuokratyöntekijään ilman todellisia lainmukaisia irtisanomisperusteita. Vuokratyöntekijöillä tosin esiintyy paljon ns. 0-työsopimuksia, jotka eivät takaa minkäänlaista minimityöaikaa.

Yleissopimus Nro 173 Työntekijöiden saatavien turvaaminen työnantajan maksukyvyttömyystapauksessa (1992). Suomi on ratifioinut yleissopimuksen vuonna 1994.

Ei lausuttavaa.

Varaamme tilaisuuden täydentää lausuntoamme myöhemmin.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry