HE eduskunnalle valtion tukemaa vuokra-asuntotuotantoa koskevan yleishyödyllisyyslainsäädännön muuttamisesta
Ympäristöministeriö
kirjaamo.ym@ymparisto.fi
YM2/600/2016
SAK näkemyksen mukaan hallituksen esitystä ei pidä nykymuodossa antaa eduskunnalle. Esityksessä puututaan takautuvasti omistusoikeuteen, mikä vaatisi perustuslain säätämisjärjestyksen.
ARA:lle esitetään luonnoksessa erittäin laajoja harkintavaltuuksia. ARA voisi kieltää itsessään sellaisen lainmukaisen toimenpiteen, joka saattaa joskus tulevaisuudessa johtaa yleishyödyllisyyden tai sen tavoitteiden vastaiseen toimintaan. Viranomaisten toimivallan pitää perustua laissa selkeästi määriteltyihin seikkoihin.
Asuntotuotantoon sijoittaville toimijan luottamusta ei herätä se, että valtio muuttaa lainsäädännöllä pelisääntöjä taannehtivasti. Yksityinen toimija on varoja sijoittaessaan luottanut siihen, että sijoitetut pääomat saa pois halutessaan rajoitusten päätyttyä. Toimijoiden kokema oikeusvarmuus häilyisi vakavasti, mikäli lainsäädäntö astuisi voimaan ehdotetussa muodossa. Myös joidenkin kuntatoimijoiden halu toimia ARA-järjestelmässä vaarantuisi.
SAK:n näkemyksen mukaan yleishyödyllisyyslainsäädännön muutos tulisi saattaa pikaisesti työryhmävalmisteluun, jossa eri asuntotoimijat ovat laajasti edustettuina.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry