Hallituksen esitys eduskunnalle osasairauspäivärahaa koskevaksi lainsäädännöksi
Eduskunta
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
Hallituksen esityksessä HE 227/2005 vp esitetään muutettavaksi sairausvakuutuslakia, työsopimuslakia, kunnallisesta viranhaltijasta annettua lakia, työttömyysturvalakia sekä julkisesta työvoimapalvelusta annettua lakia. Esityksessä osapäivärahasta esitetään itsenäistä etuutta, jonka edellytyksenä olisi että kokoaikaisessa työsuhteessa oleva työntekijä olisi sopinut työnantajan kanssa työnsä tekemisestä osa-aikaisesti määräajaksi. Osasairauspäiväraha voitaisiin myöntää aikaisintaan 60 sairauspäivärahapäivän jälkeen.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry esittää lausuntonaan seuraavaa:
Valmisteltu esitys vastaa pitkälti SAK:n osasairauspäivärahalle asettamia tavoitteita. SAK on ollut muiden keskeisten organisaatioiden tavoin mukana lain valmisteluprosessissa ja toteaa, että nyt eduskunnan käsittelyssä oleva esitys on valmistelussa hyväksytty yksimielisenä.
SAK pitää tärkeänä erityisesti seuraavien asioiden toteutumista:
- Osasairauspäivärahasta ollaan luomassa järjestelmää, jolla voidaan tukea vakuutetun työhönpaluuta ja kuntoutumista.
- Osasairauspäiväraha on itsenäinen etuus, jolloin sitä voidaan maksaa myös henkilölle, jonka sairausloman kesto on jo ylittänyt tavallisen sairauspäivärahan 300 päivän enimmäiskeston.
- Sairausvakuutuslain mukaista työkyvyttömyyden määritelmää ei muuteta.
- Osasairauspäivärahan edellytykset ovat sellaiset, että järjestelmällä ei lisätä osa-aikatyötä.
- Lisäksi edellytykset ovat sellaiset, että kyse on selkeästi työhön paluuta tukevasta järjestelmästä. Osasairauspäivärahasta ei siis olla luomassa uutta osatyökyvyttömyyseläkkeen kaltaista järjestelmää, jossa osa toimeentulosta haetaan usein työttömyyskorvauksen tai muun sosiaalietuuden kautta.
- Osa-aikaiseen sairauslomaan päädytään työntekijän ja työnantajan yhteisellä sopimuksella sen jälkeen, kun työterveyslääkäri on todennut, että työkyvyttömyydestä huolimatta työntekijälle ei aiheudu terveydellistä haittaa osa-aikaisesta työskentelystä.
SAK toteaa, että luonteensa mukaisesti osa-aikainen sairausloma on selkeästi työntekijäaloitteinen järjestelmä. Siksi SAK suhtautuu hieman oudoksuen lakiesityksen perusteluihin kirjattuihin (Työsopimuslain 11 a §) kohtiin &#;8221Osa-aikainen työhön paluu kokoaikaiselta sairauslomalta perustuisi aina työntekijän suostumukseen. Näin ollen tavanomaista olisi, että aloite osa-aikaisesta työhön paluusta tulisi työntekijältä… Ehdotetun järjestelyn tavoitteena olisi tukea työntekijän oma-aloitteista työhönpaluuta. Tässä tarkoituksessa myös työnantaja voisi ottaa työntekijän kanssa esille kysymyksen työntekijän osittaisesta työhönpaluusta.” SAK:n mukaan on vaikea kuvitella hyväksyttävää tilannetta, jossa työnantaja ottaa työntekijään yhteyttä myönnetyn sairausloman päättämiseksi ennen määräaikaansa.
Osasairauspäivärahajärjestelmän käytöstä ja vaikutuksista on tehtävä kattava selvitys, jossa seurataan mm. sitä miten järjestelmän käyttö jakautuu toimialoittain ja miten se soveltuu erityyppiseen työhön (esim. urakkatyöhön). Selvityksen tekeminen edellyttää riittävän pitkää seuranta-aikaa ja selvityksen johtopäätökset on arvioitava yhdessä kolmikantaisesti.