Finanssipoliittisen parlamentaarisen työryhmän kuuleminen 28.11.2025
SAK:n pääekonomisti Patrizio Lainà
1. Mikä mielestänne tulee olla julkisen talouden sopeutustahdin tavoite eli ylivaalikautinen rahoitusasematavoite valtion ja paikallishallinnon yhteenlasketulle rahoitusasemalle, joka asetetaan keskimääräisenä rahoitusasemana vuosille 2027–2033?
Kansallinen velkajarru eli julkisen velan alentamistahti 0,75 prosenttiyksiköllä vuodessa ei vielä päde vuosina 2027–2033. Tällä aikavälillä julkista taloutta sitovat EU-säännöt, joissa julkisen velan alentamistahti riippuu velkasuhteen tasosta, mutta myös velkakestävyysanalyysin muista tekijöistä. Lisäksi EU-säännöt sisältävät joustoja kuten vuoteen 2028 saakka voimassa oleva puolustusmenojen poikkeuslauseke, joka on huomioitava myös keskimääräisessä rahoitusasematavoitteessa.
EU-sääntöjen edellyttämät julkisen talouden tavoitteet selviävät vasta vaalikauden vaihtuessa vuonna 2027. EU-sääntöjen pohjalta tavoitteeksi asetetaan nettomenoura, eikä rahoitusasema. Näin ollen EU-sääntöjen pohjalta ei voida vetää yksiselitteisiä johtopäätöksiä siitä, millainen rahoitusasematavoite tulisi keskimäärin olla vuosina 2027–2033.
Ylivaalikautinen rahoitusasematavoite on syytä asettaa alustavasti hyödyntäen EU-sääntöjen laskentakehikkoa, mutta sitä on päivitettävä mahdollisten uusien joustojen tapauksessa. Ylivaalikautiseen rahoitusasematavoitteeseen tulee suhtautua ohjeellisesti.
Suhdannepolitiikalle on varattava riittävästi tilaa myös ylivaalikautisen rahoitusasematavoitteen osalta. Budjettikehyksiin on sisällytettävä tulopuoli eli verotus, jotta se paremmin vastaa EU-sääntöjen nettomenouraa. Lisäksi budjettikehyksiin on tehtävä suhdannevaraus taantumassa harjoitettavaa elvytystä varten, eikä suhdannevarausta tule huomioida rahoitusasematavoitteessa.
On myös hyvä huomata, ettei julkisen talouden sopeutustahti ole sama asia kuin rahoitusasematavoite. Esimerkiksi alijäämän supistaminen kolmesta yhteen prosenttiin BKT:stä ei tarkoita sopeuttamista kahdella prosentilla BKT:stä, sillä sopeutus itsessään heikentää talouskasvua jopa pysyvästi ja sitä kautta heikentää myös julkisen talouden rahoitusasemaa. Tätä ei ole juurikaan huomioitu kansallisissa vaikutusarvioinneissa. Liiallinen sopeutus voikin vaikeuttaa rahoitusasematavoitteen saavuttamista.
2. Mikä mielestänne tulee olla julkisen talouden sopeutustahdin tavoite eli finanssipoliittisena sääntönä toimiva vaalikauden rahoitusasematavoite valtion ja paikallishallinnon yhteenlasketulle rahoitusasemalle, joka asetetaan vaalikauden viimeiselle vuodelle eli vuoteen 2031 vuonna 2027 alkavalla vaalikaudella?
Vaalikauden rahoitusasematavoitteelle pätee lähes samat haasteet kuin ylivaalikautiselle rahoitusasematavoitteelle. Kansallinen velkajarru ei vielä ole voimassa, mutta EU-säännöt sitovat Suomea. EU-sääntöjen edellyttämät julkisen talouden tavoitteet selviävät vasta vaalikauden vaihtuessa vuonna 2027, joten niiden pohjalta ei vielä helmikuussa 2026 voida yksiselitteisesti asettaa rahoitusasematavoitetta.
Vaalikauden viimeisen vuoden rahoitusasematavoite on siinä suhteessa sattumanvarainen, että sen saavuttaminen riippuu merkittävästi talouden suhdanteesta kyseisenä vuotena. EU-sääntöjen perusteena oleva nettomenoura on selkeämpi tavoite, sillä sen saavuttaminen riippuu paljon vähemmän suhdanteesta.
Oleellista on keskittyä siihen, että esimerkiksi noin kolmen miljardin euron puolustusmenojen kasvu rahoitetaan oikeudenmukaisesti. Alustava vaalikauden rahoitusasematavoite voidaan asettaa EU-sääntöjen laskelmien perusteella, mutta siinä on myöhemmin huomioitava mahdolliset EU:sta tulevat joustot. Lisäksi budjettikehyksiin on syytä sisällyttää suhdannevaraus taantumia varten, eikä tätä tule huomioida myöskään vaalikauden rahoitusasematavoitteessa.
Huomionarvoista on se, että jos rahoitusasematavoite nojaa EU-sääntöihin, lisäsopeutusta ei tule toteuttaa vaalikauden aikana, vaikka rahoitusasematavoitetta ei näytettäisi saavutettavan. EU-säännöt perustuvat stressitesteihin ja stokastiseen tarkasteluun, joten niiden lähtökohtana on, että tietyllä todennäköisyydellä julkisen talouden tavoitteet eivät toteudu. Samaa periaatetta tulee noudattaa myös rahoitusasematavoitteen osalta, jotta sopeutusura on teknisesti oikea. Tämä tuo ennakoitavuutta ja välttää liiallista myötäsyklisyyttä.
Rahoitusasematavoite asetetaan valtiolle ja paikallishallinnolle, mutta se ei sisällä julkiseen sektoriin laskettavia sosiaaliturvarahastoja. On huomioitava, että sosiaaliturvarahastoilla rahoitettavat etuudet eivät täysimääräisesti heijastu valtion ja paikallishallinnon rahoitusasemaan. Lisäksi etuuksien perustemuutokset heijastuvat maksumuutoksina, jolloin sosiaaliturvarahastojen rahoitusasema ei lähtökohtaisesti muutu. Esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan vahvistaminen heijastuu työttömyysvakuutusmaksun vastaavana nousuna.
3. Mitä keinoja tavoitteen saavuttamiseksi tahdotte erityisesti nostaa esiin? Miten mielestänne parhaiten yhteensovitetaan sopeutus ja kasvutoimet? Mitä riskejä näette yhtäältä asetettavissa rahoitusasematavoitteissa ja toisaalta vahvistamiseen tähtäävissä toimenpiteissä?
Julkisen talouden sopeuttamiseksi on yleisesti suosittava verotoimia, sillä julkisia menoja on jo leikattu hyvin paljon nykyisellä hallituskaudella. Sopeutuksessa on osallistettava erityisesti suurituloisia ja yrityksiä, jotka tähän saakka ovat pikemmin hyötyneet hallituksen päätöksistä kuin osallistuneet kasvavien sote- ja puolustusmenojen rahoittamiseen.
Jos rahoitusasema on tavoitteena, tulee suosia sopeutustoimia, joilla on mahdollisimman vähän kokonaiskysyntää supistavia vaikutuksia. Tämä johtuu siitä, että kokonaiskysynnän supistuessa rahoitusasema heikkenee talouskasvun hiipuessa. Tässä suhteessa erityisesti suurituloisiin kohdistuvat sopeutustoimet ovat otollisia, sillä niillä on vain pieni vaikutus kokonaiskysyntään. Samoin verosopeutus supistaa kokonaiskysyntää tyypillisesti vähemmän kuin menosopeutus. (Sebastian Gechert ja Annika Rannenberg, “Which Fiscal Multipliers Are Regime-Dependent? A Meta-Regression Analysis,” Journal of Economic Surveys 32, no. 4 (2018): 1160–82, https://doi.org/10.1111/joes.12241).
Vastaavasti kokonaiskysyntää merkittävästi supistavia sopeutustoimia on syytä välttää. Esimerkiksi sosiaaliturvaleikkaukset kohdentuvat lähes aina pienituloisiin, joiden rajakulutusalttius on korkea, ja ne supistavat siten kokonaiskysyntää huomattavasti. (International Monetary Fund (IMF) (2024), Fiscal Monitor: Putting a Lid on Public Debt. Washington, DC: IMF, October, 13-15). Samoin julkisten menojen leikkaaminen ja erityisesti julkisten (kotimaahan suuntautuvien) investointien leikkaaminen supistaa kokonaiskysyntää merkittävästi ja niitä on siksi syytä välttää.
Vaikutusarviointia on syytä kehittää niin, että jatkossa huomioidaan sopeutustoimien kohdentuminen ja vaikutus kokonaiskysyntään. Toisin sanoen eri sopeutustoimille on syytä soveltaa eri finanssipolitiikan kertoimia. Finanssipolitiikan kertoimien on oltava uskottavia ja perustuttava tutkimuskirjallisuuteen. (Ks. esim. Sebastian Gechert ja Annika Rannenberg, “Which Fiscal Multipliers Are Regime-Dependent? A Meta-Regression Analysis,” Journal of Economic Surveys 32, no. 4 (2018): 1160–82, https://doi.org/10.1111/joes.12241). Sopeutustoimien mahdollisesti aiheuttama epävarmuuden kasvu ja siten esimerkiksi kulutuksen supistuminen on myös syytä ottaa huomioon vaikutusarvioinnissa. Lisäksi on syytä huomioida heikentyneen talouskasvun vaikutus julkisen talouden rahoitusasemaan.
Sopeutus ja kasvutoimet sopivat lähtökohtaisesti huonosti yhteen. Sopeutus supistaa kokonaiskysyntää, mikä syrjäyttää kasvutoimien vaikutusta. Esimerkiksi työn tarjontaa kasvattavat kasvutoimet eivät välttämättä koskaan realisoidu, jos sopeutus samalla supistaa kokonaiskysyntää.
Ilmeisenä riskinä rahoitusasematavoitteessa ja sen edellyttämässä sopeutuksessa on, että talouskasvu heikkenee merkittävästi. Tämä voi myös aiheuttaa jatkuvan sopeuttamisen kierteen, jos sopeutustoimia lisätään talouskasvun heikentyessä, mikä puolestaan hidastaa talouskasvua entisestään.
Kasvutoimista sopii parhaiten sopeutuksen kanssa yhteen sellaiset toimenpiteet, jotka eivät ole kovin riippuvaisia kokonaiskysynnästä. Esimerkiksi panostukset osaamisen kehittämiseen realisoituvat useiden vuosien kuluessa ja on siten edelleen perusteltu keino tukea pidemmän aikavälin kasvua. Samoin harmaan talouden kitkemiseen ja veronkierron ehkäisyyn liittyvät toimet eivät juuri haittaa kokonaiskysyntää vaan voivat jopa lisätä virallista talouden aktiviteettia.
Vaikutusarviointia on kehitettävä myös niin, että siinä huomioidaan kasvutoimien ja julkisten investointien vaikutus talouskasvuun ja siten julkisen talouden rahoitusasemaan. Vaikutusarvioinneissa on tuotava esiin myös pitkän aikavälin vaikutukset. Vaikutusarvioinneissa on hyödynnettävä monipuolisesti parasta mahdollista osaamista, eivätkä ne voi perustua ainoastaan valtiovarainministeriön tekemiin laskelmiin.