Fennovoima Oy:n käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitushanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointiohjelma
Työ- ja elinkeinoministeriö
kirjaamo@tem.fi
TEM/1308/08.05.01/2016
Fennovoimalle vuonna 2010 annetussa ydinvoimalaitoksen periaatepäätöksessä on todettu, että Fennovoiman on esitettävä kesäkuun 2016 loppuun mennessä joko yhteistyösopimus nykyisten ydinjätehuoltovelvollisten kanssa tai omaa ydinjätteen loppusijoitusratkaisua koskeva ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA). Lausunnon kohteena olevalla YVA-ohjelmalla Fennovoima täyttää periaatepäätöksen ehdon.
Tavoitteeksi yksi kansallinen sijoituspaikka
Fennovoiman YVA-ohjelman vaihtoehtoiset ydinjätteen kapseloinnin ja loppusijoituksen paikat ovat Eurajoki ja Pyhäjoen Sydänneva. Fennovoima on solminut palvelusopimuksen Posiva Solutions Oy:n kanssa, mikä mahdollistaa Suomeen kertyneen ydinteknologia- ja ydinjätehuolto-osaamisen hyödyntämisen myös Fennovoiman hankkeessa. Fennovoima myös jatkaa neuvotteluita nykyisten ydinjätehuoltovelvollisten kanssa pitkän aikavälin yhteistyöstä ydinjätteen loppusijoituksessa.
SAK pitää tärkeänä että Suomessa päästäisiin yhteen kansalliseen loppusijoitusratkaisuun myös paikkakunnan osalta. Mikäli yhden luolaston malli on teknisesti ja geologisesti mahdollinen, olisi yhteiskunnan kokonaisedun mukaista, että osapuolet pääsivät mahdollisimman nopeasti sopimukseen yhdestä yhteisestä loppusijoituspaikasta. Tällöin voimavaroja ei turhaan käytettäisi vaihtoehtoisten sijoituspaikkojen tutkintaan.
YVA-ohjelma
Arviointiohjelma on perusteellisesti laadittu. Se sisältää YVA-menettelyn kannalta kattavasti ja monipuolisesti ne asiat ja selvitystarpeet, jotka ovat olennaisia ympäristövaikutusten arvioimiseksi YVA-asetuksen (713/2006) 9 §:n mukaisesti.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry