Euroopan neuvoston lääkeväärennystä ja vastaavia kansanterveyttä vaarantavia rikoksia koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta valmistelleen työryhmän mietintö
Oikeusministeriö
Lainvalmisteluosasto
PL 25
00023 Valtioneuvosto
Lausuntopyyntönne 25.11.2013 (OM 13/41/2012)
Oikeusministeriö on pyytänyt lausuntoa Euroopan neuvoston lääkeväärennystä ja vastaavia kansanterveyttä vaarantavia rikoksia koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta valmistelleen työryhmän mietinnöstä.
Asiaan liittyen aiemmin SAK on vuonna 2011 lausunnossaan kannattanut kyseisen yleissopimuksen allekirjoittamista ja myös kesäkuussa 2013 työryhmälle antamassaan kuulemislausunnossa toistanut näkemyksensä yleissopimuksen tarpeellisuudesta.
Yleissopimuksen määräyksistä valtaosa on lainsäädännön alaan kuuluvia. Työryhmä on käynyt yleissopimuksen huolella läpi ja valmistellut ehdotuksen sen edellyttämistä lainsäädäntömuutoksista. Kansallinen lainsäädäntö kattaa jo monilta osin määräykset eikä niiden osalta ole tarvetta lainsäädännön muutoksiin. Vain muutamien artiklojen osalta on tarvetta muuttaa kansallista lainsäädäntöä työryhmän mielestä.
Työryhmä ehdottaa muutoksia rikoslain terveyttä ja turvallisuutta vaarantavia rikoksia koskevaan 44 lukuun yleissopimuksen kriminalisointivelvoitteiden täyttämiseksi. Mietintöön sisältyy lisäksi ehdotus blankettilaiksi, jolla saatetaan voimaan yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana. Lisäksi työryhmä ehdottaa, että Suomi tekisi 4 artiklan d kohdassa määriteltyä apuainetta ja 4 artiklan g kohdassa määriteltyjä osia ja materiaaleja koskevan varauman.
Aiemmin kannanotossaan työryhmälle SAK lausui, että työryhmän tulisi selvittää mahdollisuus ryhmäkanteen käyttöön nyt puheena olevissa asioissa. Työryhmä on keskustellut asiasta ja toteaa, että ryhmäkannejärjestelmää tullaan selvittämään yleisesti eikä tässä yhteydessä asiaa ole tarve selvittää laajemmin. SAK ymmärtää työryhmän näkemyksen, mutta toteaa samalla, että ryhmäkannejärjestelmää selvitettäessä on syytä asiaan palata ja laajemmin selvittää kanneoikeutta.
Työryhmä ehdottaa, että yleissopimuksen 22 artiklan mukaiseksi kansalliseksi yhteyspisteeksi nimettäisiin Fimea. On kuitenkin perusteltua, kuten työryhmä ehdottaa, että tarvittaessa asia voidaan valmistella uudelleen, mikäli ratifiointiprosessin aikana ilmenee uusia tarpeita yhteyspisteelle.
SAK kannattaa yleisesti toimenpiteitä, joilla ehkäistään rikollisuutta. Lääkeväärennöksiin ja vastaaviin rikoksiin liittyvä toiminta on suurelta osin kansainvälistä ja valvontaviranomaisille on taattava riittävät oikeudet ja resurssit tutkia ja tarvittaessa puuttua rajat ylittävään rikolliseen tai rikolliseksi epäiltyyn toimintaan. Vaikka työryhmä ei esitä tässä vaiheessa kauttakuljetusta kriminalisoivia säännöksiä, olisi tätäkin asiaa tarvittaessa arvioitava myöhemmin uudelleen.
SAK pitää tärkeänä kansalaisten turvallisuuden lisäämistä ja yleiseen terveyteen liittyvän uhkan vähentämistä. Kansallisella ja EU-tasolla on kehitettävä lääketurvallisuutta parantavaa lainsäädäntöä. Nyt käsiteltävänä oleva yleissopimus sisältää aineksia, joilla näitä toimenpiteitä ja tavoitteita edistetään. Näin ollen SAK kannattaa työryhmän mietinnössä ehdotettuja toimenpiteitä.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry