Esitysluonnos työoikeudellisten saatavien vanhentumis- ja kanneajoista

Yleiset huomiot

SAK kannattaa esityksen tavoitetta selkeyttää ja yhdenmukaistaa työoikeudellisten saatavien vanhentumis- ja kanneaikoja. Korkeimman oikeuden ja työtuomioistuimen toisistaan poikkeavat tulkintalinjat ovat johtaneet oikeudellisesti epäselvään ja vaikeasti ennakoitavaan tilanteeseen. Työntekijän oikeussuojan ja saatavaan sovellettavan määräajan ei tulisi riippua siitä, käsitelläänkö asia yleisessä tuomioistuimessa vai työtuomioistuimessa tai luokitellaanko työehtosopimukseen perustuva saatava työaika- tai vuosilomaliitännäiseksi. Epäselvä oikeustila voi johtaa oikeudenmenetyksiin ja tarpeettomiin oikeudenkäynteihin.

Ehdotetut muutokset vaikuttavat työntekijöiden asemaan joiltakin osin eri suuntiin. Työsopimuslain mukaisen vanhentumisajan lyhentämisen viidestä vuodesta kolmeen voidaan katsoa heikentävän työntekijän asemaa. Tämän muutoksen vastapainona työaika- ja vuosilomasaatavien kahden vuoden kanneaikojen muuttaminen kolmen vuoden katkaistavissa oleviksi vanhentumisajoiksi parantaa työntekijän asemaa olennaisesti. Kokonaisuutena arvioiden ehdotettu sääntelymalli on kannatettava ja tasapainoinen sekä poistaa tehokkaasti nykyiseen oikeustilaan liittyvää epävarmuutta.

Ehdotus työoikeudellisten saatavien vanhentumis- ja kanneaikojen yhdenmukaistamiseksi

SAK pitää perusteltuna vanhentumisajan alkamisen sitomista saatavan erääntymiseen ja määräajan laskemista sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana saatava on erääntynyt. Ratkaisu yhdenmukaistaa määräaikojen laskemista, parantaa oikeusvarmuutta ja selkeyttää oikeustilaa. Lisäksi ratkaisumalli ottaa asianmukaisesti huomioon mm. sen, ettei saatavaa voida käytännössä vaatia ennen sen erääntymistä. Työsuhteen päättymisen jälkeen sovellettavan kahden vuoden kanneajan säilyttäminen sekä ilmeisen tulkinnanvaraiseen työehtosopimusmääräykseen perustuvan saatavan kolmen vuoden kanneaika ovat myös perusteltuja.

SAK kannattaa ehdotuksen mallia, jossa saatavien vanhentumisaika on katkaistavissa vapaamuotoisilla katkaisutoimilla. Vapaamuotoinen mahdollisuus katkaista vanhentuminen on ehdotetun sääntelymallin hyväksyttävyyden ja työntekijän oikeusturvan kannalta keskeinen edellytys. Työsuhteen aikana työntekijällä voi olla korkea kynnys nostaa kanne työnantajaansa vastaan. Katkaistavissa oleva vanhentumisaika mahdollistaa saatavan selvittämisen ja sovinnollisen ratkaisemisen ilman välitöntä oikeudenkäyntiä ja voi näin myös vähentää tarpeettomia oikeudenkäyntejä.

Työoikeudellisiin saataviin ei ole perusteltua asettaa vanhentumislain yleisestä sääntelystä poikkeavia tai korotettuja yksilöintivaatimuksia. Yksilöinnin riittävyyttä tulee arvioida tapauskohtaisesti ottaen huomioon velkojan käytettävissä olevat tiedot ja velallisen tiedontarve. Työaika-, vuosiloma- ja palkkatiedot ovat usein pääosin työnantajan hallussa, ja työnantajalla on yleensä työntekijää paremmat edellytykset arvioida saatavan määrää ja perustetta. Kuten ilmenee mm. työtuomioistuimen ratkaisuista TT 2015:58 ja TT 2017:146, saatavan euromääräistä yksilöintiä ei ole pidetty katkaisun välttämättömänä edellytyksenä, kun katkaisun kohteena oleva saatava on muutoin ollut tunnistettavissa.

Katkaisutoimen vapaamuotoisuus ei siten merkitse sitä, että katkaisutoimeksi riittäisi mikä tahansa ilmoitus. Vanhentumislain mukaan katkaisutoimesta tulee ilmetä, mihin velkaan se kohdistuu, ja katkaisutoimen on tultava velallisen tietoon vanhentumisajan kuluessa. Velkojalla on myös todistustaakka katkaisutoimen tekemisestä. Jos esityksen perusteluja yksilöintivaatimuksen osalta täsmennetään, niissä olisi hyvä kuvata nämä vakiintuneet lähtökohdat muuttamatta yksilöinnille nykyisin asetettavaa vaatimustasoa.

Esitykseen sisällytetyn 10 vuoden lopullisen vanhentumisajan tavoitteena on ehkäistä työoikeudellisia saatavia koskevien erimielisyyksien poikkeuksellista pitkittymistä. Tavoite on sinänsä perusteltu. Lopullisen vanhentumisajan tulee kuitenkin olla riittävän pitkä, jotta vapaamuotoisen katkaisun tarkoitus ja työntekijän oikeussuoja voivat tosiasiallisesti toteutua. Kuten esitysluonnoksen perusteluissakin todetaan, 10 vuotta lyhyempi määräaika heikentäisi vanhentumisen katkaisua koskevien säännösten tarkoituksen toteutumista. Tämän vuoksi ehdotettua 10 vuoden määräaikaa ei ainakaan tule lyhentää. Säännöksen käytännön merkitys jäänee vähäiseksi, sillä sen soveltuminen edellyttää poikkeuksellisen pitkään avoimeksi jäänyttä saatavaa ja vanhentumisen katkaisemista useaan kertaan ilman asian saattamista tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Vuosilomasaatavien osalta jatkovalmistelussa voisi olla hyödyllistä tarkastella ehdotetun 10 vuoden säännöksen suhdetta unionin oikeuteen erikseen. Työnantaja ei unionin oikeuden perusteella voi vedota yksinomaan ajan kulumiseen perustuvaan vanhentumissäännökseen, jos työntekijällä ei ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta käyttää oikeuttaan palkalliseen vuosilomaan. Tällä voi olla merkitystä arvioitaessa ehdotetun lopullisen vanhentumisajan soveltamisedellytyksiä tuomioistuimissa.

Virkasuhteisiin sovellettava vanhentumis- ja kanneaika

SAK pitää työaika- ja vuosilomalakiin ehdotettuja viittaussäännöksiä valtion virkamieslakiin sekä kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annettuun lakiin oikeustilaa selkeyttävinä. Virkasuhteita koskevaan hallinnolliseen menettelyyn liittyvät erityispiirteet perustelevat saatavien vanhentumis- ja kanneaikojen määräytymisen kyseisten erityislakien nojalla.

Siirtymäsäännökset

Uuden sääntelyn soveltaminen myös ennen lain voimaantuloa erääntyneisiin saataviin selkeyttää oikeustilaa ja välttää uuden ja vanhan järjestelmän pitkäaikaista rinnakkaista soveltamista. Koska kolmen vuoden vanhentumisaika voi kuitenkin lyhentää ennen lain voimaantuloa syntyneeseen saatavaan sovellettavaa vanhentumisaikaa, esitykseen sisältyvä vuoden siirtymäaika on tarpeellinen. Mahdollisuus katkaista vanhentuminen siirtymäaikana vapaamuotoisesti antaa työntekijälle mahdollisuuden säilyttää saatavansa voimassa.

Siirtymäsäännöksen perusteluja olisi jatkovalmistelussa hyvä täydentää kuvaamalla sääntelyn suhdetta omaisuudensuojaan ja perusteltujen odotusten suojaan sekä havainnollistamalla sen käytännön vaikutuksia eri ajankohtina erääntyneitä saatavia koskevilla esimerkeillä. Näin perusteluista kävisi nykyistä selkeämmin ilmi, miten siirtymäaika ehkäisee voimassa olevien saatavien äkillisen tai yllättävän vanhentumisen lainmuutoksen seurauksena