Kerskakulutuksen on loputtava, mutta kenen ehdoilla kestävyysmurros tehdään?

Ekokatastrofi tulee muuttamaan elämämme joko hallitusti tai hallitsemattomasti. Väitöskirjatutkija Sakari Säynäjoki sanoo, että teollisuuden työntekijöillä on osaamista, jota tarvitaan muutoksen tekemiseen

Kerskakulutus on saatava kuriin, jos ekokatastrofin seurauksia halutaan lieventää, sanoo väitöskirjatutkija Sakari Säynäjoki. Ekokatastrofilla Säynäjoki tarkoittaa ympäristökriisien kimppua, johon kuuluvat ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden katoaminen sekä saastuminen.

Yhteiskunnallisen ajattelun työkalupakki duunareille -sarjanviimeisellä luennolla pureuduttiin ympäristökriiseihin työväen näkökulmasta. Luentosarjan järjesti SAK Tampereen paikallisjärjestö.

Valtaosa suomalaisista kuuluu maapallon rikkaimpaan kymmeneen prosenttiin, joten kerskakulutusta voi harrastaa laihemmallakin lompakolla. Kulutuksesta aiheutuvat ongelmat eivät kuitenkaan ratkea yksilöiden kuluttamisella vaan muuttamalla tapaa, jolla yhteiskunta toimii.

– Keskeinen kysymys on, kuka päättää, miten muutos tehdään, Säynäjoki sanoo.

Jos kulutusta vähennetään hintoja nostamalla, varakkaimmat pääsevät vapaamatkustamaan ja vähemmän tienaavat maksavat hinnan. Toinen vaihtoehto olisi pitää huolta kaikkien perustarpeista, karsia ensimmäisenä ylellisyyskulutus ja asettaa rajat suurimmille saastuttajille.

Juuret rajattomassa energiassa

Ekokatastrofin juuret ovat fossiilienergiaan perustuvassa massatuotannossa ja -kulutuksessa. Länsimaiset yhteiskunnat ovat rakentuneet sen varaan, että energiaa on saatavilla säästä riippumatta juuri siellä, missä sitä halutaan käyttää. Esimerkiksi maissa, joissa työvoima on halvempaa ja työsuojelu heikompaa.

Tämän mahdollistavat fossiiliset polttoaineet öljy, kivihiili ja maakaasu sekä pienemmässä mittakaavassa turve. Vaikka fossiilisten polttoaineiden suhteellinen osuus energiantuotannosta vähenee, niiden absoluuttinen käyttö kasvaa.

Energiantuotannon lisäksi öljyä, kivihiiltä ja maakaasua käytetään teollisissa prosesseissa sekä kemikaalien ja materiaalien raaka-aineina. Niiden avulla valmistetaan lannoitteita, lääkkeitä, terästä ja muovia.

– Ei siis riitä, että energian lähde vaihdetaan puhtaampaan. Koko yhteiskunnan aineenvaihdunnan pitää muuttua, Säynäjoki sanoo.

Muutos ihmisten ehdoilla

Sakari Säynäjoki muistuttaa, että nykymenon jatkamisesta hyötyvät eniten ne, jotka tekevät suurimmat voitot: fossiiliteollisuus, digikapitalistit, autojätit… Sen vuoksi myös kamppailu käydään siitä, tehdäänkö muutos jatkuvaa kasvua odottavan pääoman vai ihmisten ehdoilla.

– Kuka päättää, mitä menetetään, mitä säästetään ja milloin. Työväki voi takertua asioihin, joilla ei ole tulevaisuutta tai liittyä muutosvoimiin ja vaatia ekologista jälleenrakennusta, Säynäjoki sanoo.

Ekologista jälleenrakennusta on ehdottanut itsenäinen, monitieteinen tutkimusyksikkö Bios. Se tarkoittaa, että asumisen, liikkumisen, ruoan ja energiantuotannon infrastruktuuri ja käytännöt irrotetaan fossiilisten polttoaineiden laajamittaisesta käytöstä. Muutos on niin perustavanlaatuinen, että sitä voi verrata sodan jälkeiseen jälleenrakennukseen.

– Teollisuuden työntekijöillä on paljon taitoja, joita jälleenrakennuksessa tarvitaan, Säynäjoki sanoo.

Espanjassa viimeiset hiilikaivokset suljettiin hallitusti yhteistyössä ammattiliittojen kanssa. Liitot lähtivät mukaan muutokseen saatuaan lupauksen, että hallitus takaa mahdollisuuden varhaiseen eläköitymiseen ja uudelleenkouluttautumiseen sekä investoi vaihtoehtoisten työpaikkojen luomiseen.

Jos mitään ei tehdä…

Entä jos meno jatkuu kuten ennenkin tai muutokset ovat liian pieniä? Ekokatastrofi uhkaa monimutkaisia, globaaleja verkostoja, joille yhteiskunnat perustuvat. Voimakkainta yhteiskunnallinen muutos saattaa olla vauraissa länsimaissa.

Tällä hetkellä maapallon keskilämpötila voi nousta vuosisadan loppuun mennessä jopa lähes neljä astetta. Äärialueilla, myös Suomessa, lämpeneminen on vielä voimakkaampaa. Se tarkoittaa, että ihmisen elinolosuhteet muuttuvat radikaalisti.

Jos ilmasto lämpenee 2–4 astetta, on varsin todennäköistä, että nykyinen ruokajärjestelmä romahtaa tai häiriintyy vakavasti. Tappavan kuumista helleaalloista tulee jokakesäinen ilmiö ja maastopalot lisääntyvät. Nousevan merenpinnan alle jää viljelysmaata, voimaloita, tehtaita ja kokonaisia kaupunkeja. Yhteiskuntien vakaus heikkenee ja kansainväliset konfliktit lisääntyvät.

– Ennusteet ovat epävarmoja, mutta syynä ei ole tieteen epävarmuus. Epävarmuutta aiheuttaa se, että yhteiskuntien toimintaa on vaikea ennustaa, väitöskirjatutkija Sakari Säynäjoki sanoo.

Yhteiskunnan turvaverkot kuntoon

Teollisuusliiton jäsenet Sari Uusivirta ja Teresa Kvick arvioivat luennon jälkeen, että työntekijöiden suurin huoli on työpaikkojen katoaminen kestävyysmurroksessa. Uusivirta toimii pääluottamusmiehenä Pilkington Automotive Finland Oy:lla, Kvick Nokian Renkailla.

Uusivirta näkee, että ay-liikkeen pitäisi muuttaa ajattelutapaansa ja puolustaa muutakin kuin työtä. Avainasemassa on, että työntekijöitä ei jätetä muutoksen maksajiksi.

Uusivirta nostaisi työehtosopimusneuvotteluihin koulutustakuun. Se mahdollistaisi kouluttautumisen työajalla, kun vihreä siirtymä rukkaa työtä ja kokonaisia ammatteja uuteen uskoon.

– Liittojen pitäisi myös päästä sinne, missä koulutuksista päätetään, hän sanoo.

Teresa Kvick laittaisi ensimmäisenä kuntoon yhteiskunnan turvaverkot. Yksi ratkaisu voisi olla kansalaispalkka. Jos työttömäksi jääminen tarkoittaa romahdusta, niin kukapa työstään ei pitäisi kynsin hampain kiinni.

Suurin kysymys lienee se, mistä onnellinen elämä rakentuu. Viiden vuoden välein tehtävästä keittiöremontista? Pihaan pysäköidystä Teslasta? Vai siitä, että ajattelee itse?

– Kyllähän meille syötetään ideologiaa, että me ollaan onnellisia, kun me kulutetaan, Teresa Kvick toteaa.

Teksti: Katri Puranen