Verianin kyselytutkimus: Ostovoiman kasvuun vaikuttaneet tekijät
SAK teetti helmikuussa 2026 tutkimuslaitos Verianilla kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin palkansaajien ja koko väestön näkemyksiä ostovoiman kasvuun vaikuttaneista tekijöistä.
Yhteenveto
Kyselytutkimuksen mukaan 59 prosenttia palkansaajista on sitä mieltä, että ammattiliittojen neuvottelemilla palkankorotuksilla on suurempi vaikutus ostovoiman kasvuun kuin hallituksen toimenpiteillä. Palkansaajista jopa 71 prosenttia pitää kokoomuksen ja perussuomalaisten väitteitä ansioistaan työntekijöiden ostovoiman kasvattamiseksi epäuskottavina.
Tutkimuksen tarkoitus
Kyselytutkimuksella selvitettiin, pitävätkö palkansaajat ja koko väestö viime vuoden aikana kasvanutta palkansaajien ostovoimaa enemmän ammattiliittojen neuvottelemien palkankorotusten vai hallituksen toimenpiteiden, esimerkiksi veronkevennysten, aiheuttamana. Lisäksi selvitettiin palkansaajien ja koko väestön näkemys kokoomuksen ja perussuomalaisten väitteestä, että ostovoiman kasvu on Suomen hallituksen ansiota.
Keskeiset havainnot
Koko väestö
Kumpi seuraavista on mielestäsi vaikuttanut ostovoiman kasvuun enemmän:
- ammattiliittojen neuvottelemat palkankorotukset: 53 %
- hallituksen toimenpiteet (esim. veronalennukset): 24 %
- en osaa sanoa: 23 %
Puolueista perussuomalaiset ja kokoomus ovat väittäneet, että ostovoiman kasvu on Suomen hallituksen ansiota. Uskotko tätä väitettä?
- Kyllä: 18 %
- En: 68 %
- En osaa sanoa: 14 %
Palkansaajat
Kumpi seuraavista on mielestäsi vaikuttanut ostovoiman kasvuun enemmän:
- ammattiliittojen neuvottelemat palkankorotukset: 59 %
- hallituksen toimenpiteet (esim. veronalennukset): 20 %
- en osaa sanoa: 22 %
Puolueista perussuomalaiset ja kokoomus ovat väittäneet, että ostovoiman kasvu on Suomen hallituksen ansiota. Uskotko tätä väitettä?
- Kyllä: 16 %
- En: 71 %
- En osaa sanoa: 13 %
Johtopäätökset
Kyselyn perusteella valtaosa palkansaajista ja koko väestöstä on sitä mieltä, että hallituksen tekemät veropäätökset eivät juurikaan vaikuta tavallisen työntekijän vuosiansioihin. Sen sijaan vastaajat ovat sitä mieltä, että ammattiliittojen neuvottelemat palkankorotukset realisoituvat palkansaajien ostovoiman kasvuna.
Tutkimuksen toteutus
Tutkimusaineisto kerättiin Verianin internetpaneelissa. Kyseessä on Verianin käyttämä vastaajapaneeli, jossa erikseen rekrytoitu joukko osallistuu säännöllisesti kyselyihin. Tiedonsiirrossa hyödynnetään internetiä.
Aineisto koostuu 2 543 vastauksesta. Kenttätyö toteutettiin 18.–20.2.2026. Palkansaajia aineistossa on 1185 kpl. Kerätty aineisto edustaa maamme 18 vuotta täyttänyttä väestöä pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat.
Tilastollinen virhemarginaali on noin 1,9 prosenttiyksikköä suuntaansa koko aineiston ja 2,8 prosenttiyksikköä palkansaajien osalta.
Kysy tästä tutkimuksesta