Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Tutkimukset Verianin kyselytutkimus: Työpe…

Tutkimukset

Verianin kyselytutkimus: Työperäisen hyväksikäytön torjunta 

SAK teetti lokakuussa 2025 tutkimuslaitos Verianilla kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin palkansaajien suhtautumista tiettyihin toimenpiteisiin työperäisen hyväksikäytön torjumiseksi.

Yhteenveto

Viime aikoina julkisessa keskustelussa on puhuttu paljon työperäisesti hyväksikäytöstä. Tutkimus vahvistaa, että suuri enemmistö palkansaajista asemasta, tulotasosta tai poliittisesta katsantokannasta riippumatta, olisi valmis kitkemään työperäistä hyväksikäyttöä.  

Tutkimuksen tarkoitus 

Kyselytutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella palkansaajien näkemyksiä alipalkkauksen kriminalisointiin, ammattiliittojen kanneoikeuteen, viranomaisten resurssien ja toimivaltuuksien lisäämiseen sekä pääurakoitsijan vastuuseen koko alihankintaketjusta. Nämä ovat sellaisia keinoja, joita SAK:lainen ay-liike ajaa osaksi lainsäädäntöä. 

Keskeiset havainnot 

  • 87 % vastaajista kannattaa alipalkkauksen säätämistä rangaistavaksi teoksi. Alipalkkauksen kriminalisointi saa vankkaa kannatusta myös Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kannattajissa. Kokoomusta kannattavista palkansaajista 76 % ja Perussuomalaisia kannattavista 80 % kriminalisoisi alipalkkauksen. 97 % Vasemmistoliittoa ja 94 % sekä SDP:tä että Vihreitä kannattavista palkansaajista kriminalisoisi alipalkkauksen. 
  • 75 % vastaajista kannattaa kanneoikeuden säätämistä ammattiliitoille. Kanneoikeus sai vankkaa kannatusta oppositiota kannattavista palkansaajista, mutta myös Kokoomusta kannattavista 62 % ja Perussuomalaisia kannattavista 69 % antaisi kanneoikeuden. 
  • 80 % vastaajista vastuuttaisi pääurakoitsijan huolehtimaan siitä, että koko alihankintaketju noudattaa suomalaisia työehtoja. Myös tämä toimenpide sai vahvaa kannatusta palkansaajilta yli hallitus- ja oppositiorajojen. 
  • 81 % vastaajista toivoo viranomaisille lisää resursseja ja toimintavaltuuksia. Erityisen vahvaa tämä oli SDP:tä kannattavien palkansaajien keskuudessa, joista 93 % kannatti resurssien ja toimivaltuuksien lisäämistä. Hallituspuolueista eniten resurssien ja toimivaltuuksien lisäämistä kannattavat KD:n kannattajat, 89 %. 

Johtopäätökset 

SAK on koostanut yhdessä liittojen kanssa jo aiemmin 12 kohdan listan työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi. Kyselytutkimus antaa vankan selkänojan sille, että palkansaajat kannattavat ay-liikkeen ajamia toimenpiteitä. 

Tutkimuksen toteutus 

Kyselytutkimukseen vastasi 2317 suomalaista. Tutkimus toteutettiin 1.-3.10.2025. Tilastollinen virhemarginaali on koko aineiston tasolla noin 2,0 prosenttiyksikköä suuntaansa. 

Kysy tästä tutkimuksesta