Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Kyselytutkimus: Yli puolet suo…

Kuva: iStock.

Uutinen

Kyselytutkimus: Yli puolet suomalaisista vaatii hallitukselta toimia pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi

Suomen työttömyysaste on jo EU-maiden kärkitasolla ja pitkäaikaistyöttömyyden taso lähentelee 1990-luvun laman huippuja. Verianin tekemän kyselytutkimuksen mukaan 56 prosenttia suomalaisista haluaa hallituksen ryhtyvän toimiin pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi, vaikka se tarkoittaisi lisävelan ottamista

Työllisyystoimiin – vaikka velkarahalla – patisti tutkimuksessa erityisesti alle 30-vuotiaat.

– Budjettiriihessä hallituksella on tilaisuus tehdä päätöksiä pitkäaikaistyöttömyyden taittamiseksi. Ideologiset päätökset on jätettävä taka-alalle ja aikaisempia päätöksiä pitää arvioida uudestaan, sanoo SAK:n ekonomisti Tatu Knuutila.

Helpoin korjaustoimi on työttömyysturvan 300 euron suojaosan palauttaminen. Tilastojen perusteella on viitteitä siitä, että suojaosan poistaminen on saattanut kasvattaa työttömyyttä ja vähentää työttömien työntekoa.

– Suojaosan poistaminen oli huono päätös ja sen ajoitus erityisen surkea. Kun avoimia työpaikkoja on tarjolla huonosti, niin on järjetöntä heikentää samaan aikaan myös osa-aikaisen työnteon kannustimia, Tatu Knuutila toteaa.

Myös palkkatuen kehittäminen voisi olla hyvä täsmälääke pitkäaikaistyöttömyyteen, jos se muutettaisiin pitkäaikaistyöttömille subjektiiviseksi oikeudeksi ja se kartuttaisi jatkossa työttömyyspäivärahan työssäoloehtoa. Valtio voisi kattaa osan palkkatuen kustannuksista.

– Tuki on tärkeä vaikeasti työllistyvien ihmisten saamiseksi takaisin työelämään. Näillä muutoksilla voisi elvyttää palkkatuen käyttöä työllisyyden edistämisessä.

Knuutila muistuttaa, että työllisyyspalvelut tarvitsevat lisää resursseja. Työllisyysalueiden käynnistäminen kriisin keskellä on ollut haastavaa, eikä lisäresursseja ole saatu – päinvastoin. Rahoitusta on leikattu lähes 40 miljoonaa euroa palkkatuen muutosten yhteydessä. Suomessa työllisyyspalveluiden rahoitus on muita Pohjoismaita pienempää.

– Budjettiriihessä työllisyysalueille voisi osoittaa määräaikaista valtionavustusta vuosille 2025–2026 yhteensä 80 miljoonaa euroa. Sillä pystyttäisiin parantamaan palveluiden saatavuutta ja työllisyyden toipumista.

SAK:n Verianilla teettämään kyselytutkimukseen vastasi 2 615 henkilöä ja se toteutettiin 15.–22.8.2025. Tutustu tutkimukseen.