Turhan sääntelyn karsiminen on tympeä hokema

Kirjoitin taannoin blogin siitä, miksi sääntelyn kategorinen vähentäminen on huono politiikan tavoite. Lukijoiden riemuksi minulla jäi aiheesta vielä paljon sanottavaa, joten tässä jatko-osassa tarjoan vielä kuusi näkökulmaa kategorisen sääntelyn karsimisen ongelmiin.

1. Sääntelyn mittaaminen on keinotekoista

Sääntelyä on todella vaikea mitata numeroilla. Mitä esimerkiksi tarkoittaa EU:n tavoite karsia sääntelyä 25 tai 35 prosenttia? Pitäisikö lakeja olla esimerkiksi lukumääräisesti vähemmän vai pitäisikö lakien olla sanamäärältään lyhyempiä?

Tällaiset tavoitteet eivät todellisuudessa kerro sääntelyn määrästä juuri mitään, koska lakeja voi yhdistää ja säädöstekstejä tiivistää. Vaikka tunnistaisimme sääntelystä selkeitä toimintaohjeita (”tee näin” tai ”raportoi noin”), näitäkin on vaikea mitata. Jos esimerkiksi yrityksen on jossain tilanteessa velvollisuus ilmoittaa viranomaiselle vaaratilanteesta, minkä “kokoinen” tällainen sääntö on?

Ylipäänsä välillä on vaikea erottaa, miten yritykset joka tapauksessa toimisivat. Edellisen esimerkin mukainen toiminta vaaratilanteessa olisi monille itsestään selvää, eikä ilmoitusvelvollisuutta pidettäisi minkäänlaisena ”sääntelytaakkana”. Tällöin sääntelyn karsiminen tuottaisi “hallinnollista säästöä” vain näennäisesti paperilla.

Vastaavasti on vaikea mitata, kuinka paljon sääntelyn noudattamiseen kuluu aikaa ja vaivaa yrityksissä. Kuormitus riippuu varmasti paljon yrityksen toimintatavoista. Esimerkiksi digitaalisissa palveluissa sääntelyn noudattaminen voi olla hyvin vaivatonta verrattuna paperisten lomakkeiden täyttämiseen.

2. Sääntelyn tarkoitus unohtuu helposti

Maailman muutokset synnyttävät tarvetta uudelle sääntelylle – halusimme tai emme. Digitalisaation myötä ”saman” palvelun voi saada yhä useammin joko verkkopalveluna tai kasvotusten. Esimerkiksi laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta on syntynyt juuri tällaisesta tarpeesta: digitaaliset julkiset palvelut tarvitsevat yhtenäiset pelisäännöt.

Emme voi edellyttää kaikilta kansalaisilta notkeita digiloikkia. Esimerkiksi moni ikääntynyt on saanut ensikosketuksensa älypuhelimiin ja tietokoneisiin vasta eläkeiässä. Tämän vuoksi on kohtuullista, että muutosten taitekohdissa turvataan erilaisia palvelumuotoja.

Muutoksessa järkevä lähtökohta on, että samankaltaisia palveluita säännellään samankaltaisilla pelisäännöillä. Uusi sääntely digitaalisille palveluille voi näyttää sääntelyn kasvattamiselta, vaikka kyse olisi lähinnä nykytilan säilyttämisestä. ”Vanhan sääntelyn henkeä” ulotetaan koskemaan myös uudistuvia palveluita.

”Yksi sisään, yksi ulos” -periaatteen mukainen sääntelyn vähentäminen sopii huonosti maailman murroksiin. Edellisessä esimerkissä periaatteen toteuttaminen tarkoittaisi pelisääntöjen poistamista perinteisiltä ikäihmisten tarvitsemilta palveluilta.

3. Sääntely on joka tapauksessa jatkuvassa muutoksessa

Sääntely on jatkuvassa muutoksessa, eikä muutos aina riipu lainsäätäjän toiminnasta. Osa sääntelystä menettää merkitystään ihan vaan siksi, että maailma muuttuu. Esimerkiksi rakennuskaaren mukaan jokaisessa talossa on pakko kasvattaa humalaa. Todellisuudessa tällaista ei tietenkään vaadita. Toisaalta osa sääntelystämme on kirjoittamatonta, kuten ”jokamiehenoikeudet”. Näitä jokaisenoikeuksia ei ole määritelty kirjallisessa laissa, vaikka kyse on käytännössä perusoikeudesta.

Vastaavasti ”uutta”, voimassa olevaa lakia tarkentavaa käytäntöä syntyy tuomioistuimien ratkaisujen myötä. Mitä niukemmin sääntely tapahtuu lain tasolla, sitä enemmän tuomioistuimien ratkaisut muovaavat sitä, mitä sääntely todella tarkoittaa ja missä sääntelyn rajat lopulta kulkevat. Jos kirjoitettua sääntelyä karsitaan runsaasti, oikeusvarmuus heikkenee ja sääntelyn seuraaminen muuttuu yleisölle hyvin vaikeaksi. Sääntelyn kategorinen karsiminen ei vaikuta tässäkään mielessä järkevältä tai tavoiteltavalta.

4. Sääntelyn kustannuksista puhuminen johtaa harhaan

Usein sääntelyn karsimista puolustetaan siksi, että se säästää rahaa yrityksille. EU:n komissio tavoittelee sääntelyn karsimisesta 37,5 miljardin euron säästöjä yrityksille ja valtioneuvoston raportin mukaan sääntelyn karsiminen tuotti viime vuonna 120 miljoonan euron edestä säästöä.

Tällainen puhe kustannuksista on harhaanjohtavaa, koska sääntelyn karsimiseen liittyy myös kustannuksia. Yrityksien säästöjen ohella yhtä tärkeä kysymys on, kuinka paljon yhteiskunnallisia haittoja sääntelyn purkamisesta syntyy? Jos kustannuksia ei huomioida lainkaan, voisimme putkinäköisesti todeta, että yritysten hallinnollisen taakan keventämiseksi lähes kaikesta sääntelystä tulisi luopua.

Esimerkiksi EU:n ensimmäinen ehdotus sääntelyn keventämiseksi (ns. Omnibus 1 paketti) keventää vihreän siirtymän ja yritysvastuun kannalta tärkeää sääntelyä. Toisaalta ilmastonmuutoksellakin on hintansa. Vertailukohtaa tarjoaa Enrico Lettan viimekesäinen raportti: LINKKI viimeisen viiden vuoden aikana ilmastonmuutoksesta on koitunut 170 miljardin edestä haittoja ja vuosina 2031–2050 haittojen hintalapuksi arvioidaan yhteensä 2400 miljardia euroa. Lisäksi sääntely vaikuttaa perus- ja ihmisoikeuksien tasoon ja niiden turvaamiseen, mille on mahdotonta antaa hintaa. Herää kysymys, onko sääntelyn karsimisesta varmasti enemmän hyötyä kuin haittaa?

5. Sääntelyn karsiminen on välillä kiertoilmaus leikkauksille

Valtioneuvosto julkaisi taannoin vuosittaisen taakkaraporttinsa, jolla seurataan sääntelyn karsimisen etenemistä. Raportissa kuvataan sääntelyä hyvin ja tasapainoisesti. Yritysten edun ohella kuluttajien näkökulma tunnistetaan, minkä lisäksi raportissa todetaan, että “normi ei aina ole sujuvan toiminnan este, vaan joskus myös sen mahdollistaja”.

Tasapainoisesta kuvauksesta huolimatta hallituksen toimet vaikuttavat joltain aivan muulta. Raportin mukaan Orpon-Purran hallituksen toimenpiteitä sääntelyn karsimiseksi ovat olleet esimerkiksi aikuiskoulutuksen ja vuorotteluvapaan lakkautus sekä yt-lain huomattava heikentäminen. Tällaisten toimien kohdalla ”sääntelyn keventäminen” on pikemminkin kiertoilmaus työntekijöihin kohdistuville leikkauksille.

6. Puhe sääntelyn karsimisesta on historiatonta

Sääntelyn keventämisestä haikailtaessa voi unohtua, että idea ei ole lainkaan uusi. Suomessa asiasta on puhuttu ainakin Juha Sipilän hallituksestasaakka ja EU:ssa Jose Manuel Barroson ajoista lähtien. Tästä huolimatta sääntely ei ole vähentynyt luvattuun tahtiin. Taustalla lienee se, että ilmiselvästi ”turhaa” sääntelyä on todellisuudessa vaikea löytää. Tässä suhteessa ”turha” sääntely vaikuttaa jonkunlaiselta pikkuserkulta puheelle ”turhasta byrokratiasta”.

Uskon kuitenkin, että kampanjat sääntelyn ”järkevöittämisestä” ovat saattaneet olla osin hyödyllisiäkin. Esimerkiksi EU:ssa on viime vuosina panostettu siihen, että aikaisempia säädöksiä on yksinkertaistettu tai koottu uusiin säädöksiin selkeämmiksi kokonaisuuksiksi. LINKKI Kuten jo aiemmin totesin, sääntelyä on tarpeen tullen viisasta korjata. Tämän pitäisi kuitenkin tapahtua tarve edellä ja huolellisen valmistelun ja vaikutusarvioiden perusteella.

Jos nykyisiä sääntelyn karsimisen tavoitteita viedään täysimääräisesti Suomessa ja EU:ssa maaliin, kyse ei ole vain ”järkevöittämisestä” tai ”turhasta” sääntelystä, koska määrälliset sitoumukset ovat kategorisia ja valtavia. Kyse olisi suurista ideologisista askelista, jotka muovaisivat eurooppalaisia yhteiskuntia. Tämä olisi rehellistä todeta myös ääneen.