SAK:n hallituksen varapuheenjohtajan Katja Syvärisen puhe SAK:n edustajistossa 1.6.2023

Puheenjohtajisto, SAK:n edustajisto, hyvät läsnäolijat,

Hyvin usein me suomalaiset katsomme kansainvälisiä sopimuksia vähän niin kuin ylhäältä päin. Pidämme niitä minimitasona, jolle solidaarisesti haluamme auttaa ay-sisaria ja veljiä maissa, joissa järjestäytyminen ja ay-oikeudet ja jopa ihmisoikeudet ovat heikommalla tolalla. Yhtäkkiä olemmekin Suomessa tilanteessa, jossa voimme todellakin joutua nojaamaan EU-lainsäädäntöön ja kansainvälisen työjärjestö, ILO:n sopimuksiin ja muuhun normistoon, jotta hurjimmat esitykset työntekijän aseman heikentämiseksi eivät toteudu. 

Kun Säätytalolta kysellään, onko ihan pakko noudattaa perustuslakia, on syytä valpastua. Ei sellaisia vitsillä ilmaan heitetä! Toisaalta tuntuu, että hallitusneuvotteluista julkisuuteen tulleissa esityksissä voi olla mukana sellaisia täkypalloja, jotka saavat huomion kiinnittymään niihin samaan aikaan, kun toisaalla tehdään huomattavasti vakavampia asioita. 

Hallitusohjelmassa ei välttämättä olennaisinta ole sinne ja tänne laitettavat kymmenet ja sadatkaan miljoonat. Olennaisempaa on katsoa suuria systeemisiä, rakenteellisia uudistuksia, joiden vaikutus kantaa yli vaalikausien. Edellinen hallitus teki esimerkiksi perhevapaauudistuksen ja pidensi oppivelvollisuusikää. Sellaiset uudistukset muuttavat jopa kokonaisten sukupolvien tulevaisuutta. Sellaisia uudistuksia jokainen hallitus haluaa saada aikaan. 

Olisi tietysti toivottavaa, että nämä uudistukset olisivat sellaisia, jotka hyödyttävät kaikkia. Nyt pelottaa, että edessä on systeemisiä muutoksia, jotka heikentävät työntekijöiden mahdollisuuksia ajaa kollektiivisesti oman ammattikuntansa etua ja tekevät järjestäytymisestä mahdollisimman vähän houkuttelevaa. Ja nämä systeemiset muutokset ovat valitettavasti sellaisia, joiden merkityksen selittäminen tavan työläiselle ei ole aivan helppoa.  

Mitä nämä uudistukset sitten olisivat? Järjestäytymättömien yritysten mahdollisuus sopia työehdoista toisin ohi työehtosopimusten voi vääristää kilpailua ja heikentää ammattiliittojen valtaa, Yleinen ansioturva kaikille kuulostaa mukavalle, mutta huonosti toteutettuna vähentää kiinnostusta liittyä liittoon ja on kovin kallis ratkaisu. Ilmeisesti sen maksajaksi on keksitty liittoon kuuluvat duunarit. Ay-jäsenmaksun verovähennysoikeuden poisto nostaisi ammattiliittoon kuuluvan duunarin verotusta. 

Toverit, toistaiseksi Säätytalolta ei ole kuulunut ainuttakaan ay-liikkeen näkökulmasta hyvää uutista. Ei ainuttakaan! Eikä niitä taida olla luvassa jatkossakaan, kun talous- ja sosiaaliturva-asiat ovat käsittelyssä. ”Sopeuttamistoimia ja talouden vahvistamista”, sanotaan. Leikkauksia ja kurjistamista, otaksun tämän tarkoittavan suomeksi.

Odotettavissa lienee leikkauksia asumistukeen, jonka saajista merkittävä osa on vasten tahtoaan osa-aikatyötä tekeviä, opiskelijoita, ja eläkeläisiä. Odotettavissa on leikkauksia työttömyysturvaan. Tason porrastusta, sovitellun päivärahan saamisen kiristämistä. Ylityö- ja sunnuntaikorvauksien poistamista, vaikka sunnuntailisä ei ole mikään ylimääräinen palkkio vaan haittakorvaus. Esimerkkejä kaavailluista systeemisistä uudistuksista riittää, ja niiden tavoite on selkeä. Tavoite on heikentää työntekijöiden ja ammattiyhdistysliikkeen voimaa ja valtaa. Tavoitteena on ilmeisesti myös heikentää työntekijöiden osaamista ja ymmärrystä maailmasta kiristämällä opiskelun rahoitusta ja ehtoja, tekemällä leikkauksia vapaaseen sivistystyöhön tai vähentämällä Yleisradion rahoitusta. Suorastaan pelottava skenaario!

Ja ammattiyhdistysliikkeen voimaa ja valtaa halutaan viedä myös puuttumalla lakko-oikeuteen. Poliittisten lakkojen kieltäminen on ollut niin kokoomuksen kuin EK:n agendalla jo pitkään. Kohta nähdään, mitä se tarkoittaa käytännössä. Työtaisteluoikeus on kuitenkin keskeinen osa ammatillista järjestäytymisvapautta. Se turvataan Suomen perusoikeusjärjestelmässä ja myös useissa kansainvälisissä sopimuksissa. Kansainvälisen työjärjestö ILO:n mukaan työtaisteluoikeutta ei voi rajata koskemaan vain työsuhteen ehtoja tai ammatillisia etuja, vaan protestilakkoihin ja mielipiteen ilmauksiin tulee olla mahdollisuus taloudellisissa ja sosiaalisissa asioissa myös silloin, kun ne eivät kuulu suoraan kollektiivisissa sopimuksissa sovittuihin asioihin. 

Jos siis työnantajat tai hallitusneuvotteluita käyvä oikeisto haluaa rajoittaa lakko-oikeutta, me sanomme, että ei käy! Suomi ei ole mikään Unkari tai Turkki. Lakko-oikeus ei ole mikään kansallis-paikallisesti sovittava tai ylhäältä määrättävä mielipidekysymys. Tästä pidämme kiinni!

Mutta neuvottelut ovat neuvotteluita, kuten tässä salissa hyvin tiedetään. Asiat on sovittu vasta kun koko paketti on lopullisesti sovittu. Siksi SAK lähettää vahvaa viestiä Säätytalon neuvotteluihin. Hallitusneuvotteluja käyvät puolueet saivat mandaattinsa eduskuntavaaleissa ja me kunnioitamme demokratiaa. Ja kun hallitusohjelmaa tekee puolue, joka sanoo olevansa Suomen suurin duunaripuolue, ja toinen, jonka riveistä on noussut oikein Työväen Presidentti, odotukset ovat kovat. Kohta nähdään, mikä on työväenpuolue ja mikä on ”työväenpuolue”. Käykö niin, että perussuomalaiset kunnon populistipuolueen tapaan tekee meille temput ja osoittaa syyllisen muualta, esimerkiksi meistä itsestämme?

Sanottakoon vielä se, että julkisuudessa esillä olleet leikkaukset ja heikennykset ovat tosiaankin vasta esityksiä, Niiden tekemättä jättäminen ei ole mikään sankariteko yhdeltäkään puoluetta. Sankariteko olisi parantaa ihmisten toimeentuloa inflaation ja korkojen kurimuksessa. Sankariteko olisi parantaa työnantajien ja hallituksen keskinäistä luottamusta ja vahvistaa sopimisen edellytyksiä.

Toverit,

Liitot ovat voimallaan neuvotelleet paremmat työehdot jäsenilleen ja myös niille, jotka ovat halunneet mieluummin vapaamatkustaa kuulumalla vain työttömyyskassaan, jos siihenkään. Kyllä liittoon kuuluvien työn hedelmät maistuvat, mutta olisi hyvä, jos myös jäsenyys maistuisi. Ehkä nyt alkaa kirkastua, että saavutukset eivät ole itsestäänselvyyksiä. 

Koululaisvitsissä kysytään, ”Pidetäänkö teillä mattoja lattialla?” ja jatketaan, että ”Meillä ne pysyvät pitämättäkin”. Työehtosopimukset eivät ole mitään tavallisia mattoja lattialla. Niiden päälle ei tallata. Eivätkä ne myöskään pysy pitämättä. Ne kudotaan sopimus kerrallaan, joskus vanhaa paikaten tai jatkaen, joskus kokonaan tyhjiin puihin. Ilman työehtosopimusta on vain laki. Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen on julkisuudessa toivonut (Kouvolan sanomat 27.5.2023), että mitään lakiakaan ei välttämättä tarvita muuhun kuin antamaan yhteiselle sopimiselle mahdollisuuden. Vasta jos paikallisesti ei päästäisi sopimukseen, mentäisiin työehtosopimuksen mukaan. Tarina ei kyllä kerro, mistä se työehtosopimus heidän mallissaan tupsahtaa. Kuka sen kutoo? 

Arvoisa edustajisto,

TEM:in huhtikuussa julkistaman tilaston mukaan Palkansaajien järjestäytymisaste on vuoden 2021 lopussa oli 54,7 prosenttia. Neljässä vuodessa se oli laskenut 5,5 prosenttiyksikköä. Naisten järjestäytymisaste oli tilastoinnin aikaan 60,9 prosenttia ja miesten 48,5 prosenttia. Julkisissa palveluissa järjestäytymisaste on 76,7 prosenttia, teollisuudessa 63,4 prosenttia ja yksityisillä palvelualoilla 41,6 prosenttia.

Liittojen meille SAK:hon antamissa tiedoissa näyttää, että järjestäytymisen suunta olisi vähintäänkin tasoittunut ja jopa vähän lähtenyt kasvuun. Luvuissa ei silti ole hurraamista. Järjestäytyminen pysyy vahvana siellä, missä työehtosopimusten tekeminen ja neuvotteleminen nauttii vahvaa lainsäädännön turvaa. Julkisten palveluiden jatkuva yksityistäminen kuitenkin koko ajan pienentää tämän sektorin kokoa. Tilannetta ei pätkääkään helpota oikeiston määrätietoinen työ liittojen vallan vähentämiseksi. Siksi meillä on selkeä missio: meidän on kasvettava ja meidän on myös koko ajan oltava kokoamme suurempia merkitykseltämme ja vaikutukseltamme. Me emme ole mikä tahansa kansalaisjärjestö. Olemme Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö, sen 18 liittoa ja yli 800 000 jäsentä.

Toverit,

Tämä ei ole tosi-tv:tä, jossa jännitetään, kuinka jollekin vieraalle käy. Tämä on työntekijöiden ”reality show”, tosielämän ”Selviytyjät”, jossa me joko voitetaan tai hävitään joukkueena. Ammattiyhdistysliike ei voi katsella sohvalla, miten vuosikymmenien työ rapautuu. Tämä ei ole myöskään yksittäisen liiton taistelu, vaan tähän tarvitaan kaikkien yhteistyötä. Strategian skenaarioissa uhkakuvat alkavat olla selvillä. Meidän on voitettava heikkoutemme, tartuttava mahdollisuuksiin ja käytettävä vahvuuksiamme. Meidän on käytettävä voimaamme viisaasti ja tarvittaessa lujasti.