Vapaus, tasa-arvo ja rakkaus – toteutuvatko ne tällä hallituskaudella?
"Hallitus ei edistä tasa-arvoa. Päinvastoin."
Jaana Ylitalo, Työmarkkinapäällikkö
”Vapaus, tasa-arvo, rakkaus – toteutuvatko ne koskaan tässä matoisessa maailmassa?” Näin Minna Canth kirjoitti vuonna 1885.
Reilu sata vuotta myöhemmin ajattelin itse samanlaisia asioita ja olin toiveikas, että olemme Suomessa lähellä myös tasa-arvon suhteen. Taustalla oli innoittava kehitys 1980-luvulla: meille tuli sukunimilaki, tasa-arvolaki ja naispappeuden hyväksyminen. Naiset nousivat näkyviin asemiin yhteiskunnassa. Ja vähän myöhemmin nähtiin ensimmäinen nainen presidenttinä!
Vuosien saatossa ymmärsin, että sukupuolten välinen tasa-arvo on vielä kaukana, ja se on kadonnut yhä kauemmas tällä hallituskaudella. Naisten ja miesten välinen palkkaero on edelleen suuri. Sitä on kurottu kiinni viimeisen kymmenen vuoden aikana vain kolme senttiä, vaikka palkkatasa-arvoon tähtäävä samapalkkaisuusohjelma on ollut käynnissä jo parikymmentä vuotta. Viime vuosina työnantajien halu edistää palkkatasa-arvoa on vähentynyt entisestään.
Viimeisin esimerkki tästä on EU:n palkka-avoimuusdirektiivin täytäntöönpanon ongelmat – eli se, miten EU-lakia aiotaan toteuttaa Suomessa.
Direktiivin tavoitteena on vahvistaa miesten ja naisten samapalkkaisuuden toteutumista muun muassa lisäämällä palkkauksen läpinäkyvyyttä. Työnantajien edunvalvojat ovat esittäneet painokkaasti, ettei eurooppalaisen palkka-avoimuusdirektiivin säännöksiä saa tuoda Suomen lainsäädäntöön yhtä velvoittavina kuin ne ovat direktiivissä.
Ministeriöt ovat taipuneet työnantajien tahtoon. Poliittisten neuvottelujen myötä lakiesitys on muuttunut olennaisesti siitä, millainen se oli asiantuntijaryhmän päättäessä työnsä keväällä 2025. Direktiivin pohjalta laadittu lakiesitys ei enää täytä edes direktiivin minimivaatimuksia.
Direktiivi velvoittaa työnantajaa vertailemaan eri työtehtäviä objektiivisten ja sukupuolineutraalien kriteerien avulla ja tunnistamaan samanarvoiset työt. Samanarvoisen työn määritelmä on poistettu esityksestä ja työn samanarvoisuuden tunnistamista koskeva säännös on kirjoitettu direktiiviä väljemmäksi – kuten työnantajien edustajat ovat toivoneet. SAK:n mielestä samanarvoisen työn määritelmä on lisättävä lakiesitykseen.
Myös hallituksella ja lainsäätäjällä on velvollisuus edistää tasa-arvoa.
Tasa-arvoa ei myöskään edistä se, että hallitus haluaa työnantajille mahdollisuuden palkata työntekijä määräaikaiseksi ilman perustetta jopa vuodeksi. Naiset tekevät enemmän töitä määräaikaisesti, joten muutoksen myötä määräaikaiset työsuhteet lisääntyvät todennäköisesti entisestään. Tämäkään ei ole hallitukselle ongelma, kun se kohdistuu vain naisiin. Isoksi ongelmaksi voi muodostua myös se, että lasten määrä ja syntyvyys vähenee edelleen.
Lakimuutoksen mahdollisia vaikutuksia syrjintään tai perhevapaiden käyttöön ei niin ikään ole riittävästi huomioitu. Riskinä on, että raskaana olevien tai perhevapaalle jäävien työntekijöiden työsopimuksia jätetään uusimatta.
Lisäksi irtisanomiskynnystä on jo madallettu, kun helpomman irtisanomisen mahdollistava potkulaki tuli voimaan. Työnantajan on nyt helpompi naamioida työsuhteen päättäminen täyttämään asiallisen syyn vaatimukset. Tilannetta turvasi aiemmin lain edellyttämä peruste painavasta syystä.
Myös hallituksen tekemät sosiaaliturvan heikennykset ovat olleet rajuja. Erityisesti nuorten naisten aseman on arvioitu heikentyvän sosiaaliturvan leikkausten myötä. Naisvaltaisilla aloilla tehdään huomattavasti enemmän sekä määräaikaisia että osa-aikaisia töitä. Työttömyysturva tilkitsee – tai siis se on aikaisemmin tilkinnyt – toimeentulon puutetta osa-aikaisissa ja määräaikaisissa töissä vajaiden työtuntien ja työttömyysjaksojen välillä.
Nyt työttömyysturvaa on leikattu ja paremman ansioturvan piiriin pääsyä on vaikeutettu. Yksinhuoltajakorotus ja suojaosa on poistettu. Nämä kaikki leikkaukset kohdistuvat useammin naisiin. Samoin työssäoloehdon pidentyminen vaikuttaa naisiin useammin kuin miehiin kaikissa muissa ikäryhmissä paitsi 50 vuotta täyttäneissä ja alle 25-vuotiaissa.
Hallituksen mittava työelämän pelisääntöjen rapauttaminen kohdistuu pitkälti naisiin. Edellä mainitut perusteettomat määräaikaisuudet, potkulaki, palkka-avoimuuden rapauttamisyritykset sekä vientimallilaki, paikallisen sopimisen laajentaminen ja yhteistoimintalain rajaukset – kaikkien näiden on todettu osuvan rajummin naisiin. Tämä todetaan myös hallituksen monissa omissa esityksissä. Ja silti hallitus jatkaa kulkuaan kohti yhä epätasa-arvoisempaa työelämää.
On äärimmäisen tärkeää muistaa, että perustuslaissa säädetään velvollisuudesta edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa yhteiskunnallisessa toiminnassa. Tasa-arvolaissa nimenomaisesti todetaan, että tätä tulee tehdä tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Hallitus toimii siis määrätietoisesti vastoin säännöksiä. Tasa-arvovaltuutettu on osuvasti toistanut kannanotoissaan ja lausunnoissaan, että myös hallituksella ja lainsäätäjällä on velvollisuus edistää tasa-arvoa.
Sukupuolten välinen tasa-arvo liukuu yhä kauemmas, ja sijoitukset kansainvälisissä vertailuissa ovat heikentyneet. Esimerkiksi Euroopan tasa-arvoinstituutin EIGE:n tasa-arvovertailuissa Suomen sijoitus on painunut kahdeksanneksi. Verrokkimaista Tanska on sijalla kolme ja Ruotsi sijalla yksi.
Orpon-Purran hallitus tukijoineen ei edistä tasa-arvoa, ja seuraavalle hallitukselle jää entistä enemmän tehtävää tasa-arvon rakentamisessa. Minna Canthin hengessä, työtä riittää ja me emme anna periksi!