Yhä useampi joutuu sairauslomalle mielenterveysongelmien takia – ”Työelämä ei voi olla vain niitä varten, jotka jaksavat koko ajan painaa sata lasissa”
Terveyspalveluyritys Terveystalo julkisti kesällä potilasdataansa perustuvan tilaston, jonka mukaan mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot ovat kahdessa vuodessa lisääntyneet peräti 35 prosenttia. Alle kolmekymppisillä masennus, ahdistus ja unihäiriöt olivat viime vuonna jo yleisin syy sairauspoissaoloille.
Kela puolestaan tiedotti, että maksettujen sairauspäivärahapäivien määrällä mitattuna mielenterveyden häiriöt aiheuttavat jo enemmän poissaoloja kuin aiemmin kärkisijaa pitäneet tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Eniten sairauspäivärahapäiviä kertyy 25–34-vuotiaille.
Sairauslomien syistä ei tiedetä tarpeeksi
Asiantuntijoita mielenterveysongelmien tilastokiri ei yllätä.
– Esimerkiksi kunta-alan työhyvinvointitutkimuksessa on jo kauan ollut nähtävissä, miten työn henkinen kuormittavuus on korkealla tasolla, sanoo SAK:n työympäristöasiantuntija Anne Mironen.
Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Pauliina Mattila-Holappa kertoo, että Kelan korvaamat mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot kääntyivät vuonna 2017 nousuun.
– Tarvitsemme lisää tietoa, joka ei ole saatavilla suoraan rekistereistä. Mitä sairauslomien takana on? Missä määrin ja millaisin keinoin tilanteita on pyritty ratkaisemaan työpaikoilla ennen sairauslomaa?
Kukaan ei tiedä, ovatko suomalaisten mielenterveyden häiriöt lisääntyneet. Sairauslomien yleistymiseen voi vaikuttaa se, että ihmiset ovat ryhtyneet hakeutumaan hoitoon aiempaa herkemmin. Lisäksi poissaoloihin voivat johtaa puutteet henkisessä työsuojelussa.
Riittämättömyyden tunne voi johtaa oireiluun
Myös työelämän muutos voi Mattila-Holapan mukaan selittää ilmiötä. Nykypäivän työnantajat odottavat, että työntekijät ovat itseohjautuvia, sosiaalisia ja tehokkaita. Alati muuttuva työ edellyttää ripeyttä ja jatkuvaa uuden oppimista, ja keskittymään pitäisi pystyä jopa häiriöiden keskellä.
– Kokemus siitä, ettei selviä tai on jatkuvasti riittämätön, voi johtaa psyykkiseen oireiluun, Mattila-Holappa arvioi.
SAK:n joka toinen vuosi ilmestyvät työolobarometrit tukevat tätä tulkintaa. Vaikka SAK:laisten käsitykset työelämästä ovat pääosin myönteisiä, lähes puolet tuoreimpaan selvitykseen vastanneista koki, että työnantaja asettaa tehokkuuden kaiken muun edelle. Vain joka kymmenes kertoi, ettei koe työssään jatkuvaa kiirettä.
– Töiden suunnittelu, aikataulutus ja resursointi on vedetty niin tiukille, ettei ihminen enää pysy siinä kyydissä. Jatkuva kiireen kokemus kuormittaa ja syö työn mielekkyyttä, Anne Mironen sanoo.
Mielenterveyden häiriöitä ilmenee tutkimusten mukaan eniten vähän koulutetuilla ja vähän tienaavilla. Tämä liittyy Pauliina Mattila-Holapan mukaan toisaalta siihen, että sairaudet vaikeuttavat kouluttautumista, ja toisaalta siihen, ettei työntekijäammateissa välttämättä pysty vaikuttamaan työhönsä kovin paljon.
Kuitenkin juuri mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä on yksi työhyvinvoinnin peruspilareista. Muita ovat esimerkiksi riittävä palautuminen, hyvä työilmapiiri ja työyhteisön – etenkin esimiehen – osoittama arvostus.
Työkyky on monen tekijän summa
Huolestuttavan kehityksen kääntämiseen tarvitaan Anne Mirosen ja Pauliina Mattila-Holapan mukaan eri toimijoiden yhteistyötä. Oleellista on ymmärtää, että työkyky on aina monen tekijän summa. Ongelmatilanteissa pelkkä työolosuhteiden muuttaminen ei riitä, vaan myös työntekijän täytyy muuttaa ajatteluaan ja toimintaansa. Esimerkiksi uupuneella voi olla uupumukselle altistavia uskomuksia, joiden työstämiseen hän tarvitsee ammattilaisen apua.
Lain näkökulmasta työnjako on selvä. Jos työkuorma uhkaa työntekijän terveyttä, työnantajan on ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin. Työntekijän vastuulle jää epäkohdista kertominen ja itsestään huolehtiminen.
– Ei pidä sinnitellä liian pitkään jaksamisensa äärirajoilla vaan ottaa asia puheeksi esimiehen, luottamusmiehen, työsuojeluvaltuutetun tai työterveyshuollon kanssa, Mironen neuvoo.
Kaikilla työpaikoilla tulisi hänen mielestään olla varhaisen välittämisen toimintamallit. Etenkin esimiehillä on tärkeää olla riittävästi tietoa henkisestä työsuojelusta.
Onko aina oltava tehokas?
Sekä Anne Mironen että Pauliina Mattila-Holappa korostavat työhön paluun suunnitelmallisen tukemisen merkitystä. Esimerkiksi masennuksesta tai työuupumuksesta toipuvan olisi hyvä tehdä aluksi lyhennettyä työaikaa ja kevennettyjä tehtäviä, jotta vointi ei romahda uudelleen.
– Tässä prosessissa on tärkeää myös yhteistyö työpaikan ja työterveyshuollon kesken, Mironen huomauttaa.
Molemmat asiantuntijat toivovat, että voisimme ylipäänsä kyseenalaistaa jatkuvan tehokkuuden vaatimuksen. Työelämä ei voi olla vain niitä varten, jotka jaksavat koko ajan painaa sata lasissa, sanoo Anne Mironen.
– Miten työelämä sietäisi paremmin elämäntilanteiden ja työkyvyn vaihtelua, ettei sairauslomalle jääminen jäisi ongelmatilanteessa ainoaksi ratkaisuksi? Meidän pitää vahvistaa kaikkien osallistumista työelämään, Mattila-Holappa painottaa.
Minna Hotokka
