Tapaturmavakuutuskeskus ylläpitää tilastoa kuolemaan johtaneista onnettomuuksista. Tilaston mukaan:
SAK ottaa osaa jokaisen menehtyneen läheisten, perheiden, ystävien ja työpaikkojen suruun ja järkytykseen.
Suomessa on tehty paljon turvallisen työn eteen, mutta edelleen työ tappaa ja vammauttaa ihmisiä. Jokainen työtapaturma on liikaa.
– Viimeistään nyt on tajuttava, ettei työturvallisuus ole vain lista viranomaisvaatimuksia, vaan niiden huomiotta jättäminen voi viedä joltain hengen. Työpaikoilla täytyy tehostaa turvallisuustoimenpiteitä, SAK:n työympäristö- ja tasa-arvoasioiden asiantuntija Anne Mironen vaatii.
Eurooppalainen ammattiyhdistysliike kampanjoi Nolla kuolemaa työssä -tavoitteen eteen. Suomessa toimii Nolla tapaturmaa -foorumi, jonka tarkoituksena on motivoida ja rohkaista työpaikkoja tavoittelemaan korkeaa turvallisuuden ja työhyvinvoinnin tasoa sekä jakaa parhaita käytäntöjä
Myös SAK:n hyvää työelämää määrittelevän vision ykköslähtökohtana on, että työstä on selvittävä hengissä. Jokaisella toimialalla, työpaikalla ja työtehtävällä on omat riskin paikkansa, jotka työnantajan täytyy huomioida riskinarvioinnissa ja turvallisuustoimenpiteiden suunnittelussa.
Paras tilanne on silloin, kun toimet ovat niin ennaltaehkäiseviä, ettei vaaraa aiheuttavia tilanteita edes synny.
– Myös työntekijöiden perehdyttäminen turvallisuusasioihin on erittäin tärkeää. Etenkin huolto- ja häiriötilanteisiin tulee varautua huolellisesti, sillä niissä toteutuu monta odottamatonta tilannetta. Mitään ei saa jättää hyvän onnen varaan riippumatta siitä, miten harvinainen tilanne on, Mironen painottaa.
Jos tapaturma tapahtuu, on tärkeää, että onnettomuudet tutkitaan ja niistä otetaan opiksi, ettei vastaavia enää sattuisi. Työsuojeluviranomaisen lakisääteisen tutkinnan lisäksi Tapaturmavakuutuskeskus laatii raportteja vastaavien tapausten ehkäisemisen näkökulmasta.
– Työpaikoilla on hyvä käydä läpi säännöllisesti myös läheltä piti -tilanteet ja raportit sekä mitä niiden toistumisen ehkäisemiseksi on tehty, Anne Mironen huomauttaa.