Työmarkkinakeskusjärjestöiltä yhteinen keskustelualoite digitalisaation vaikutuksista työpaikoilla 

Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat laatineet yhdessä aloitteen työpaikoilla käytävään keskusteluun digitalisaatiosta. Keskustelualoitteessa ehdotetaan neljää teemaa vuoropuhelun aiheiksi. 
24.03.2022 09:00
TYÖMARKKINAJÄRJESTÖT
Kuva iStock.

Aiheina ovat muun muassa, miten digitalisaatio on muuttanut omaa työtä ja asiakkaiden käyttäytymistä ja millaisia digitaitoja olisi hyvä olla jokaisella työyhteisön jäsenellä.  

Työmarkkinakeskusjärjestöt kannustavat työnantajia ja työntekijöitä yhdessä varmistamaan, että työpaikoilla on osaamista ja innostusta hyötyä digitalisaatiosta. 

SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila korostaa, että parhaimmillaan digitalisaatio on mahdollisuus tehdä työstä parempaa työntekijöille.

– Tähän vaikuttaa kuitenkin käyttöönottotapa. On tärkeää, että työntekijöille tarjotaan vaikutusmahdollisuuksia työssä ja heidän näkemyksiään kuunnellaan päätöksenteossa, Juha Antila sanoo.

Hän tähdentää, että digitalisaation on oltava ihmisten arkea tukevaa, ei kahlitsevaa tai kontrolloivaa.

Onnistuminen vuoropuhelussa mahdollistaa merkittävät parannukset tuottavuudessa, yksityisissä ja julkisissa palveluissa, työyhteisöjen toiminnassa ja työhyvinvoinnissa, työmarkkinajärjestöt painottavat.

Jatkossakin osa vanhoista tehtävistä häviää tai siirtyy muulla tavoin hoidettavaksi. Samalla kuitenkin syntyy uusia tehtäviä, tehtäväkokonaisuuksia ja ammatteja. On tärkeää, että työpaikoilla lähdetään tähän muutokseen hyvin valmistautuneina.  

Työmarkkinakeskusjärjestöt julkaisivat keskustelualoitteen lisäksi päättäjille ja työelämän kehittäjille tarkoitetun yhteisen näkemyksensä digitalisaation edistämiseksi tarvittavista toimista. Teeseissä korostuu yhdessä tekeminen, oppimiseen panostaminen, tehtävä-ähkyltä suojaaminen, algoritmien eettiset pelisäännöt ja digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntäminen.  

Keskustelualoitteessa ja toimenpideteeseissä ovat mukana SAK, Akava, STTK, EK, Kirkon työmarkkinalaitos, KT, Suomen Yrittäjät ja Valtion työmarkkinalaitos.

Tutustu keskustelualoitteeseen ja järjestöjen näkemykseen:

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.