Turkulaisten ay-aktiivien mitta tuli täyteen - kansalaisaloitteessa vaaditaan alipalkkauksen kriminalisointia

Turkulaiset ay-aktiivit ovat käynnistäneet nimien keräämisen kansalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan työehtosopimuksen alittavan palkan maksamisen kriminalisointia. Myös SAK:n tavoitteena on saada alipalkkaus syytteen alaiseksi rikokseksi.
26.03. 08:15
SAK
Alipalkkojen maksamista on vaikea näyttää toteen, mutta ammattiliittoihin tulee säännöllisesti epäilyjä tällaisista tapauksista. Kuva Patrik Lindström.

Kansalaisaloitteen sytykkeenä on ollut epäily siitä, että osa Turun telakalla toimivista alihankkijoista maksaisi työntekijöilleen työehtosopimuksen alittavia palkkoja. Teollisuusliiton paikallinen ammattiosasto on kiinnittänyt huomiota siihen, että seudulla on runsaasti ammattitaitoisia laivanrakentajia kuten hitsaajia työttömänä, mutta työnantaja valittaa työvoimapulaa. 

Kansalaisaloitteen takana on yksittäisiä ay-aktiiveja. Yksi heistä on Jaakko Lindfors. Nimien kerääminen käynnistyi helmikuussa ja aikaa 50 000 nimen keräämiseen on puoli vuotta. Tällä hetkellä aloitteeseen on kertynyt nimiä noin 700.

Lindforsin mukaan alipalkkojen toteen näyttäminen on erittäin vaikeaa, sillä yksittäiset työntekijät pelkäävät joutuvansa ongelmiin työnantajan kanssa. 

– Alipalkkauksen kriminalisointi on yksi tapa suitsia ilmiöitä. Se olisi myös rehellisten yrittäjien edun mukaista, Lindfors huomauttaa.

Hän pitää vielä tehokkaampana keinona kanneoikeuden laajentamista ammattiliitoille. Myös rakennusalalla käytössä olevan veronumeron ulottaminen muille väärinkäytöksille alttiille aloille olisi tärkeää.

Turkulaiset ay-aktiivit toivovat, että seuraava hallitus tarttuu toimeen ja säätä työehtosopimuksen alittavien palkkojen maksamisen rangaistavaksi teoksi.

Epätyypilliset työsuhteet ja pitkät alihankintaketjut ruokkivat väärinkäytöksiä 

SAK:n tavoitteena on jo pitkään ollut yleissitovan työehtosopimuksen alittavan palkan maksamisen muuttaminen virallisen syytteen alaiseksi palkkarikokseksi. SAK:n päälakimiehen Timo Koskisen mukaan tavoite on työelämän muutosten takia entistä ajankohtaisempi ja lakimuutos pitäisi kirjata seuraavaan hallitusohjelmaan. 

Koskinen sanoo ongelmien lisääntyneen keikkatöiden, vuokratyön ja pitkien alihankintaketjujen yleistymisen myötä. Koskinen pitää isona ongelmana sitä, että työnantajalle ei tule minkäänlaista rangaistusta siitä, että hän syyllistyy työehtosopimuksen alittavan palkan maksamiseen.

Voit allekirjoittaa kansalaisaloitteen tästä

Pirjo Pajunen
 

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.