Tulevaisuus tänään -keskustelu: Tunteet kuuluvat työpaikalle, mutta räyhääminen ei ole ok

Mitä tekemistä tunteilla on työelämän kanssa? Paljonkin – tunteet kuuluvat työpaikalle, mutta kaikki tunnereaktiot eivät. Hyvä fiilis syntyy reilusta meiningistä, vuorovaikutuksen osaavasta pomosta ja kivasta työporukasta. 
05.10. 16:39 Päivitetty 07.10. 11:23
SAK
Tunteiden roolia työelämässä pohtivat Jarkko Eloranta, Frank Martela ja Susanna Puumi. Kuva Helinä Kuusela.

Töissä ei tarvitse olla aina kivaa, mutta hyvällä fiiliksellä saadaan enemmän ja parempaa aikaan. Joskus pienet asiat ovat ratkaisevia.

– Esimiesten on pidettävä huoli siitä, ettei työntekijöillä ole koskaan työssään niin kiire, etteivät he ehdi käydä taukotilassa kahvilla, syömässä ja juttelemassa työkavereiden kanssa, sanoo työsuojelupäällikkö Susanna Puumi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä.

Puumi osallistui keskusteluun työelämästä ja tunteista SAK:n Tulevaisuus tänään - tapahtumassa.

Keskustelua seurannut yleisö kertoi äänestämällä, että eniten positiivista potkua tuovat mielekäs työ ja kivat työkaverit. Harmittavista asioista ykköseksi nousi epäreilu kohtelu. 

– Työntekijät eivät ole samanlaisia ja erilainen kohtelu voi olla perusteltua esimerkiksi työntekijän elämäntilanteen tai työkyvyn perusteella. Tärkeää on, että erilaisen kohtelun perustelut kerrotaan avoimesti, sanoi keskusteluun osallistunut SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

Tutkijatohtori Frank Martela Aalto yliopistosta otti esimerkiksi palkkauksen. Palkkaus aiheuttaa työpaikoilla pahaa mieltä ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia, jos työntekijät eivät tiedä, millä perusteella palkat määräytyvät.

– Palkkausjärjestelmä kannattaa suunnitella yhdessä työntekijöiden kanssa. Ihmisten osallistaminen ja asioista keskusteleminen on hyvä tapa vähentää kielteisiä tunteita.

Tunne, että osaa työnsä ja saa myönteistä palautetta, ilahduttaa. Mutta miten antaa rakentavaa palautetta silloin, kun kaikki ei ole sujunut kuin tanssi?

– Syyllistäminen ajaa työntekijän siilipuolustukseen. Fiksumpaa on lähteä yhdessä miettimään, mikä hommassa meni pieleen ja mistä syistä sekä miten jatkossa voidaan toimia niin, että asia sujuu paremmin, Susanna Puumi sanoo.

– Pomo voi myös kysyä, millaista tukea olisit tarvinnut ja mitä minä olisin voinut itse tehdä toisin, Frank Martela vinkkaa.

Kuuluvatko negatiiviset tunteet työpaikalle?

Kuuluvat, vastaa Frank Martela ja huomauttaa, että kielteisten tunteiden tukahduttaminen tappaa myös työntekijöiden ilon, luovuuden ja sitoutuneisuuden. 

Kaikki tunnereaktiot eivät kuitenkaan kuulu työpaikalle. Räyhääminen ei edistä luovuutta, mutta on ok sanoa työkaverille, että minua suututtaa, kun et noudata yhdessä sovittuja aikatauluja. 

– Suomalainen keski-ikäinen mies ei ole kauhean räiskyvä, mutta tunteiden ilmaisemista voi myös harjoitella. On kuitenkin muistettava, että työpaikat ovat erilaisia. Asiakastyössä et voi näyttää kielteisiä tunteita vaan työntekijöille tarvitaan joku muu foorumi päästää paineita ulos, muistuttaa Jarkko Eloranta.

Kun pukee työasun päälle, pukeutuu myös työrooliin, jossa tietyt tunteet ovat sallittuja ja toiset taas eivät.

– Esimerkiksi hoiva- ja hoitoalalla kohdataan vaikeita tilanteita ja tunteita. Ammatillisuuteen kuuluu, että ne eivät vaikuta työhön, vaan niitä puretaan esimerkiksi työnohjauksessa, Susanna Puumi sanoo.

Työpaikan ilmapiiri on yhteinen asia

Työpaikan ilmapiiri on kaikkien yhteinen asia, vaikka esimiehen asenne ja käyttäytyminen vaikuttaa paljon. Hyvä esimies kohtelee työntekijöitä tasapuolisesti, osaa kommunikoida ja arvostaa vuorovaikutusta työntekijöiden kanssa. 

– Hyvällä pomolla on isot korvat, suuret silmät ja pieni suu, tiivisti Susanna Puumi.

Jos työntekijä menettää malttinsa pienimmästäkin asiasta, työkavereiden velvollisuus on puuttua asiaan ja kysyä, mikä painaa. Työuupumus on salakavala tauti, joka usein on edennyt pitkälle ennen kuin työntekijä itse havahtuu siihen.

– Työpaikan tunneilmapiiristä ovat vastuussa kaikki työntekijät ja jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa siihen, Frank Martela painottaa

Jos kiinnostuit, voit katsoa keskustelun tästä.
 

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.