Teollisuuden työntekijöille palkankorotus ja lisää koulutusta Tanskassa

Teollisuuden tuoreessa työehtosopimuksessa palkat nousevat, joustoja lisätään ja yritykset laittavat rahaa työntekijöiden kouluttamiseen.
17.02.2017 11:15
SAK

Teollisuuden työnantajat ja teollisuusliitot julkistivat helmikuun puolivälissä neuvottelutuloksen alan kolmivuotiseksi työehtosopimukseksi. Sopimus koskee 230 000 työntekijää ja nostaa alimpia palkkoja 5,2 prosentilla kolmessa vuodessa. Sopimuskauden lopulla alan alin palkka on 16,10 euroa tunnilta.

Sopimus määrittelee vain vähimmäispalkat, muuten palkoista neuvotellaan yrityksissä. Yli- ilta- ja pyhätyön lisiä korotetaan 4,8 prosenttia sopimuskaudella. Oppisopimuskoulutettavien palkat nousevat 1,7 prosenttia.

Työehtosopimukseen sisältyy henkilökohtainen palkkatili, jolle työnantaja maksaa kaksi prosenttia työntekijän vuosipalkasta. Uusi sopimus nostaa maksun neljään prosenttiin. Työntekijä voi valintansa mukaan käyttää kertyneen summan palkallisiin vapaapäiviin tai korottaa eläkemaksuaan. Varttuneet työntekijät voivat käyttää sitä joustavasti ylimääräisiin vapaisiin.

Sopimuksessa on useita parannuksia. Mahdollisuutta jäädä kotiin hoitamaan sairasta lasta kohennetaan ja vanhempainvapaalta maksetaan täysi palkka 13 viikon ajalta.

Varttuneiden työntekijöiden mahdollisuus vapaapäivien pitämiseen omalta palkkatililtä paranee. Luottamusmiesten mahdollisuutta seurata sijaisten työehtoja parannetaan.

Keskusjärjestö LO:n puheenjohtaja Lizette Risgaardista on tärkeää, että sopimus kohentaa työntekijöiden ammatillista koulutusta ja osaamista. Teollisuus sijoittaa 29 miljoonaa euroa koulutukseen.

Koulutuksesta hyötyvät työntekijät ja yritykset, Risgaard painottaa. Työntekijöiden mahdollisuudet löytää uutta työtä paranevat ja yritysten on helpompi saada osaavaa työvoimaa. Jo nykyiset sopimukset takaavat irtisanotuille lisäkoulutusta.

Yhdeksän teollisuuden ammattiliiton CO-industri -yhteistyöelimen puheenjohtaja Claus Jensen sanoo koulutuslupausta historialliseksi ja ratkaisevaksi maan tulevaisuudelle.

– Tekninen kehitys teollisuuden työpaikoilla edellyttää oleellista osaamisen parantamista. Tällä sopimuksella varmistamme turvan ja jäsentemme työllisyyden tulevaisuudessa, Jensen sanoo.

Neuvottelutulos menee jäsenäänestykseen teollisuusliitoissa. Liitot ja LO suosittelevat sen hyväksymistä. Mikäli sopimus hyväksytään, yksityisten alojen sopimusneuvottelut nojaavat pitkälti siihen.

Heikki Jokinen/Vapaa toimittaja

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.