SAK toivottaa reilua joulua ja ihmisarvoista uutta vuotta!

Olemme lahjoittaneet joulukorttirahat tänä vuonna Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin joulukampanjaan työntekijöiden oikeuksien puolustamiseksi maailmalla.
22.12.2017 09:12
SAK
Tänä jouluna sanomme ei lapsityölle.

Epäinhimilliset työolot, riittämätön palkka ja lapsityö ovat edelleen arkipäivää monessa maassa. Tänä vuonna sanomme lapsityölle ei tukemalla SASKin työtä maailmalla. 

SASK on Suomen ainoa työntekijöiden oikeuksiin keskittyvä kehitysyhteistyöjärjestö. Kehitysyhteistyön tarkoitus on poistaa köyhyys ja eriarvoisuus. Sama tavoite on SASKilla.

Kestävin keino siihen on ihmisarvoinen työ, josta saa elämiseen riittävää palkkaa. Työn on oltava turvallista ja sillä pitää pystyä elättämään myös perheensä.

SASK yhteistyökumppaneineen tukee työntekijöitä, jotta he pystyvät edistämään asemaansa työpaikalla ja koko yhteiskunnassa. Parhaiten työoloja valvoo työpaikalla toimiva, itsenäinen ammattiliitto.

Yhdessä työntekijät pystyvät vaikuttamaan yhteiskuntaan laajemminkin, esimerkiksi parantamaan työlainsäädäntöä ja sosiaaliturvaa. Se lisää yhteiskunnan vakautta. 

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.