Työllisyystoimet kytkeytyvät tarpeeseen parantaa työllisyyttä, mutta myös vahvasti julkisen talouden tasapainottamiseen.
Julkisessa keskustelussa ja valtiovarainministeriön valmistelussa korostuvat työllisyystoimet, jotka parantavat julkisen talouden tasapainoa nimenomaan lyhyellä aikavälillä. Tällöin toimet ovat pitkälti julkisten menojen leikkauksia erityisesti sosiaaliturvaan. Samalla suljetaan pois sellaiset toimet, kuten investoiminen koulutukseen, jolla voitaisiin pidemmällä aikavälillä parantaa työllisyyttä ja tuottavuutta.
Ilkka Kaukoranta, Patrizio Lainá ja Aleksi Kalenius käyvät analyysissään läpi muun muassa valtiovarainministeriön elokuussa 2020 julkaiseman työllisyyspaketin, jonka toimilla työllisyys ministeriön laskelmien mukaan kasvaisi yhteensä 60 000 työllisellä.
Yhteensä 1053
Lähde: Omat laskelmat julkaistujen tilastojen perusteella
Ilkka Kaukoranta, Patrizio Lainá ja Aleksi Kalenius huomauttavat, että sosiaaliturvan leikkaukset, kuten työttömyysturvan porrastaminen tai asumistuen kiristäminen, kohdentuvat pääosin pienituloisiin henkilöihin. Näitä toimia esitetään hanakasti keinoksi parantaa työllisyyttä ja näin turvata hyvinvointipalvelujen rahoitus.
– Onko se paras tapa puolustaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota, he kysyvät.
Tutustu järjestöjen analyysin tarkemmin: