SAK lainaa etusivunsa torstaina alkavalle Nälkäpäivä-keräykselle

SAK:n verkkopalvelun etusivuille tuleva vierailija kohtaa torstaina ensimmäiseksi Nälkäpäivä-ilmoituksen, jonka kautta hänellä on mahdollisuus osallistua keräykseen digitaalisen keräyslippaan kautta.
23.09.2020 18:00
SAK
Tamperelaista Wivi Lönnin koulua käyvä Max oli Nälkäpäivä-kerääjänä ensimmäistä kertaa syksyllä 2019. Kuva: Marjaana Malkamäki / Suomen Punainen Risti

Lainaamalla etusivuaan SAK ottaa osaa Suomen Punaisen Ristin #SPRTakeover-kampanjaan, jossa yritykset lainaavat verkkosivujaan osana Nälkäpäivä-keräystä. Etusivumme on lainassa lauantai-iltaan saakka.

Vierailija voi tehdä SPR:n mainoksen kautta lahjoituksen tai jatkaa edelleen SAK:n verkkosivuille.

Lahjoitusten avulla autetaan luonnonmullistusten ja sotien uhreja ympäri maailmaa sekä Suomessa äkillisen onnettomuuden ja kriisin kohdanneita.

SAK:n kansainvälisten asioiden päällikkö Pekka Ristelä pitää tärkeänä, että Nälkäpäivä-keräyksen lahjoituksia käytetään tänä vuonna muun muassa koronaviruksen leviämisen ehkäisyyn ja sen vaikutusten lieventämiseen.

– Koronapandemiassa kiireellistä apua tarvitsevat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset. SPR toimittaa apua muun muassa Kreikan ja Turkin pakolaisleireille, joissa mahdollisuudet henkilökohtaisen hygienian hoitoon ovat vähäiset. Näissä olosuhteissa taudit leviävät helposti.

Suomessa SPR tukee koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluvia esimerkiksi jakamalla ruoka-apua ja auttamalla kaupassakäynnissä. Koronakriisin alussa SPR avusti myös sairaaloita kriisiin varautumisessa.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.