SAK: Aktiivimallin kumoamista vaativa kansalaisaloite käsiteltävä eduskunnassa vielä tänä keväänä

SAK aikoo seurata tarkkaan, että aktiivimallin kumoamista vaativa kansalaisaloite otetaan aidosti käsittelyyn eduskunnassa. Korjausliikettä odotettaessa työttömiä ei pidä rangaista, koska aktiivimallin valmistelu oli puutteellista.
06.03.2018 13:32
SAK
SAK järjesti aktiivimallia vastustavan Ääni työttömälle -mielenilmauksen helmikuun alussa. Kuva: SAK/Patrik Lindström.

Aktiivimallin kumoamiseksi kerätyn kansalaisaloitteen käsittelyn yhteydessä on käytettävä hyväksi kaikki tieto, jota mallista on siihen mennessä saatu.

– Kaikki esimerkit mallin hallinnollisesta raskaudesta, sen byrokraattisesta rakenteesta ja vaikutuksista työttömien toimeentuloon tulee ottaa huomioon, kun kansalaisaloitetta käsitellään, puheenjohtaja Jarkko Eloranta tähdentää.

– Pääministeri Juha Sipilä on itsekin tehnyt havaintoja, että on ryhmiä, joiden työkyky ei ole kunnossa. Pääministerin olisi nyt syytä kiirehtiä lupaamaansa selvitystyötä työttömyyden rakenteesta, että se saadaan mukaan arvioon. 

Hallituksen pidettävä lupauksensa

Sipilän hallituksen on pidettävä työttömille annettu lupaus, ettei kukaan joudu mallin takia kohtuuttomaan tilanteeseen. Rangaistuksista täytyy pidättäytyä, kunnes järjestelmä on kunnossa ja kansalaisaloite käsitelty.

– Kun tarkastelujakso alkoi, palvelujärjestelmä ei ollut vielä valmis, soveltamisohjeet tulivat liian myöhään eikä työttömillä ollut tietoa eikä mahdollisuuksia selvitä velvollisuuksista, Eloranta huomauttaa.

– Kehysriihessä huhtikuussa tai ensimmäisen lisäbudjetin yhteydessä on osoitettava lisää määrärahoja työllisyyden hoitoon ja työttömien palveluihin.

Kansalaisaloitteen pitäisi tulla esittelyyn maalis-huhtikuun aikana. Elorannan mukaan aloitteen käsittelyn täytyy olla huolellista, mutta nopeaa. Asia täytyy saada päätökseen tämän hallituskauden aikana.

Hallitus rikkoo edelleen kiky-sopimusta

SAK muistuttaa, että Sipilän hallitus rikkoo kiky-sopimusta. Kikyssä sovittiin, ettei työttömyysturvaan tehdä lisäleikkauksia.

– Seuraamme aktiivimallin toimeenpanoa tiiviisti ja olemme valmiita tekemään johtopäätöksiä, jos tilanne sitä vaatii, Eloranta toteaa.

SAK:n hallitus toivoo, ettei samoja virheitä tehdä aktiivimalli 2:n valmistelussa. Hallituksen on kerrottava aktiivimalli 2:n suuntaviivat ja sisältöä on valmisteleva työmarkkinaosapuolten kanssa.
 

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.