Pänniikö pomon käytös? – Nämä kolme keinoa auttavat antamaan rakentavaa palautetta

Pomon toiminnan kritisointi voi tuntua pelottavalta. Tässä vinkkejä korjaavan palautteen antamiseen.
06.09.2019 12:50
SAK
3 keinoa -juttusarjassa annetaan tällä kertaa vinkkejä rakentavan palautteen antamiseen esimiehelle. Kuva Istock.

1. Kerro, miltä sinusta tuntuu

Rakentavaan eli korjaavaan tai kehittävään palautteeseen sisältyy aina toive muutoksesta. Kritiikki kohdistuu aina henkilön sijasta asiaan, eikä palautetta anneta tunnekuohussa.

Jos ongelmana on vaikkapa puhumaton esimies, joka kohtelee sinua kuin ilmaa, yritä ensin pohtia, mistä on kyse.

Voisiko ontuvan vuorovaikutuksenne taustalla olla jotain, mitä välillänne on aiemmin tapahtunut? Mikäli olet itse käyttäytynyt asiallisesti, pomon käytös voi johtua esimerkiksi liiallisesta työkuormasta tai puutteista esimiestaidoissa.

Anna palautteesi rauhallisessa tilanteessa kahden kesken. Varo syyttelemästä ja esitä asiasi omien kokemustesi kautta. Hyviä ilmauksia ovat esimerkiksi ”minun kokemukseni on” tai ”olen surullinen siitä, että”. Voit myös kertoa, että tarvitset pomosi apua: ”Mitä voisimme tehdä asialle?”

2 Pakota pomo pysähtymään

Eikö pomollasi ole koskaan aikaa sinulle? Hän lupaa palata asioihin myöhemmin, mutta mitään ei koskaan tapahdu.
Lähetä pomollesi viesti, jossa kerrot, että sinulla tai tiimilläsi on tärkeää asiaa. Ehdota, että pitäisitte palaverin tai kahdenkeskisen tapaamisen. Kysy, milloin hänelle kävisi. Voit myös ehdottaa valmista aikaa.

Jos esimies ei vastaa, jatka tavoittelua kärsivällisesti. Mikäli pomo yhtäkkiä saapastelee nurkan takaa, tartu tilaisuuteen: ”Onpa kiva, että nähtiin – olen yrittänyt tavoitella sinua. Nythän me voidaankin puhua.”

3 Esittäkää palaute porukalla

Toisinaan esimiehen ei-toivottava toiminta vaikuttaa koko työyhteisöön. Esimerkiksi epärealistisia ideoita esittävä pomo voi olla sitä mieltä, että on työntekijöiden tehtävä ratkaista idean toteutukseen liittyvät ongelmat.

Tällöin kannattaa koota työporukasta lähetystö, joka hoitaa palautteen antamisen yhdessä. Kelpo vaihtoehto on myös tuoda korjaava palaute esille yhteisessä kehittämistilaisuudessa.

Minna Hotokka

Lähde: Dosentti Sirpa Syvänen Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksesta

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.