Lehto-Komulaisesta EAY:n apulaispääsihteeri

SAK:n kansainvälisten asioiden päällikkö Katja Lehto-Komulainen on nimitetty Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY) apulaispääsihteeriksi.
14.12.2016 12:24
SAK
EAY:n uusi apulaispääsihteeri, SAK:n kansainvälisten asioiden päällikkö Katja Lehto-Komulainen.

 – Olen hyvin iloinen saamastani tuesta. Tuki ei tullut lopulta vain Pohjoismaista vaan koko Euroopasta, Lehto-Komulainen kiitti Brysselissä valintansa jälkeen.

Hänestä tuli valinnan myötä yksi korkeimmista Pohjoismaiden edustajista eurooppalaisessa palkansaajaliikkeessä.

Tehtävän Lehto-Komulainen ottaa vastaan vuodenvaihteen jälkeen ja Brysselissä hän toimii nykyisen edustajakokouskauden loppuun eli toukokuuhun 2019 saakka.

– Apulaispääsihteerin vastuulla on talouspolitiikka, talouden ohjausjakso ja työllisyys. Haluan vaikuttaa näihin asioihin eurooppalaisen palkansaajan näkökulmasta ja samalla tehdä tiivistä yhteistyötä EAY:n jäsenjärjestöjen kanssa.

EAY:n hallitus nimitti uuden apulaispääsihteerin kokouksessaan 14. joulukuuta. Nykyinen apulaispääsihteeri, ruotsalainen Veronica Nilsson jättäytyi tehtävästä kesken kauden perhesyiden vuoksi.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.