Kuumuus ei ole leikin asia – Muista tauottaa työtä ja juoda riittävästi

Työntekijät altistuvat kuumuudelle yllättävän monissa työtehtävissä ympäri vuoden. Kuumuus rasittaa sydäntä ja nestehukka voi johtaa pahimmillaan lämpöhalvaukseen.
04.05.2018 09:46
SAK
Asfalttityöntekijät tekevät usein työtään kuumissa olosuhteissa. Kuva Lehtikuva/ Matti Björkman

Työterveyslaitoksen mukaan Suomessa kuumuudelle altistuu työssään noin 60 000 henkilöä. Osa joutuu työskentelemään kuumissa olosuhteissa läpi vuoden, mutta kevään ja kesän myötä työpaikkojen lämpöongelmat lisääntyvät.

Virallisten määritelmien mukaan kuumatyö alkaa, kun työskentelypaikan lämpötila ylittää 28 astetta.

Haitalliseksi kuumuuden kokee jopa joka kolmas työntekijä.

Läpi vuoden kuumalle altistutaan monessa työtehtävässä. Kuivasta kuumuudesta kärsitään erityisesti teollisuudessa. Tällaisia töitä ovat muun muassa sulatus- ja valutyöt, lämpökäsittely, takominen, valssaus sekä monet lasi- ja keramiikkateollisuuden työt. Kostealle kuumuudelle työntekijät altistuvat keittiöissä, pesuloissa ja leipomoissa.

Kesän ulkotöissä kovaa kuumuutta joutuvat kestämään etenkin asfaltti- ja kattotyöntekijät.

Kuuma rasittaa sydäntä

Sydämen kuormitus kasvaa kuumassa työskenneltäessä, sillä elimistön viilentämiseksi iholle ohjautuu verta sitä enemmän, mitä kuumempi ympäristö on ja mitä raskaampaa työtä tekee.

Samalla lihasten verenkierto voi vähentyä, jolloin ne väsyvät nopeammin.

Jos aivojenkin lämpötila nousee, kehittyy väsymystä myös keskushermostossa, mikä heikentää suorituskykyä. Tämä voi johtaa voimakkaaseen uupumukseen, jolloin työnteko on keskeytettävä.

Kovassa kuumuudessa lämpöä poistuu elimistöstä vain höyrystyneen hien muodossa. Runsas hikoilu vaikeuttaa elimistön neste- ja suolatasapainon ylläpitoa.

Hikoilu on taito

Kuumaan tottunut työntekijä pystyy tuottamaan hikeä noin 600–1000 grammaa tunnissa. Jos menetettyä nestettä ei korvata juomalla, elimistö kuivuu. Kuivuminen kuormittaa verenkiertoa, nostaa sisäelinten lämpötiloja ja lisää äkillisten lämpösairauksien riskiä.

Jano on kuitenkin huono kuivumisen mittari. Työterveyslaitoksen mukaan ainoa tapa seurata kuivumista kunnolla on painon seuranta kuumassa työskentelyn aikana.

Yli kolmen prosentin painon lasku heikentää selvästi lihasvoimaa, yli neljän prosentin pudotus puolestaan kestävyyttä. Jos paino laskee yli kuusi prosenttia, henkeä uhkaavan lämpöhalvauksen vaara on todellinen.

Kuumuus ei sovi kaikille

Kaikista ei ole työskentelemään kuumassa. Kuumatyön voivat estää yksilölliset taipumukset tai jokin kuumuudensietoa heikentävä sairaus.

Kuumansietoa vähentävät monet sairaudet kuten hengitys- ja verenkiertoelimistön sairaudet, aineenvaihdunnan sairaudet, laaja-alaiset ihon sairaudet sekä näihin käytettävä lääkitys.

Jos työntekijällä on ollut sydäninfarkti tai hän kärsii sydämen vajaatoiminnasta tai vaikeasta munuaissairaudesta, kuumassa työskentelyä pitää välttää.

Kuumuus altistaa lämpösairauksille

Kuumuuden aiheuttamia lämpösairauksia ovat auringonpistos, lämpöpyörtyminen, lämpökrampit ja lämpöuupuminen.

Muita kuumuuden aiheuttamia terveyshaittoja ovat muun muassa hikoilun aiheuttamat iho-ongelmat, nestetasapainon muutoksista johtuvat hormonitoiminnan muutokset ja turvotus raajoissa. Kuumuus heikentää myös tasapainoa ja lisää siten riskiä kaatua.

Aleksi Vienonen

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.