Kiire lisää riskejä lumenpudotuksessa – Työsuojeluvaltuutettu parantaa turvallisuutta hyvällä viestinnällä

Kiinteistöpalveluissa on lumenpudotussesonki kovimmillaan. Kun kiire ja työmäärät kasvavat, lisääntyvät myös riskit. Näin sen tein -jutussa työsuojeluvaltuutettu Matti Paakala kertoo, miten hän on saanut työtapaturmien määrän vähenemään omalla työpaikallaan.
08.02.2019 14:55
SAK
Lumenpudotuksessa katolla pitää olla riittävästi kiinnityspisteitä, joihin putoamissuojaimet voidaan kytkeä, työsuojeluvaltuutettu Matti Paakala muistuttaa.

Kiinteistöhuoltoyhtiö ISS:n työsuojeluvaltuutetun Matti Paakalan mielestä hyvä tiedonkulku on työturvallisuuden avain.Työntekijöiden täytyy saada kunnon turvallisuusvälineiden lisäksi tietoa ja koulutusta työturvallisuudesta. Vastaavasti esimiesten on saatava kentältä tietoa työturvallisuuspuutteista, jos niitä ilmenee, Matti Paakala sanoo.

Paakalan mielestä työsuojeluvaltuutetun rooli on ennen kaikkea viedä viestiä työturvallisuuspuutteista eteenpäin esimiehille ja toisaalta tiedottaa työturvallisuusasioita työntekijöille.

– Porukassahan näitä juttuja tehdään. Olen ollut seitsemän vuotta työsuojeluvaltuutettuna ISS:llä ja tänä aikana olemme saaneet työtapaturmien määrät laskemaan. Olen ollut osaltani tähän vaikuttamassa.

Paakala edustaa noin seitsemääsataa työntekijää. Joukossa on eniten Palvelualojen ammattiliitto PAMin, Rakennusliiton ja Sähköliiton jäseniä. Paakala on Rakennusliiton jäsen.

– Työsuojeluvaltuutettuna edustan kaikkien SAK:laisten liittojen jäseniä, jotka ovat meillä töissä. Myös liittoon kuulumattomat kuuluvat työsuojeluvaltuutetun edunvalvonnan piiriin, tämähän tulee ihan laista, Paakala toteaa.

Muiden tiloissa työskentely lisää riskejä

Kiinteistöpalvelualan työturvallisuusriskejä lisää se, että alalla työskennellään asiakkaan tiloissa. 

– Esimerkiksi lumenpudotuksessa katolta saattaa puuttua riittävät kiinnityspisteet, joihin putoamissuojaimet voidaan kytkeä. Jos teollisuudessa työympäristössä on puutteita, tehtaan johto voi suoraan ne korjata. Kiinteistöhuoltoalalla tulee aina viivettä ongelmien korjaamiseen, koska muutos tapahtuu asiakkaan kautta.

Paakala kertoo, että kiinteistöhuoltajalle asiakas saattaa sanoa ylimielisesti ”Kyllä se edellinen huoltomies aina katolle kiipesi.” Koska kyseessä on asiakaspalvelutilanne, kiinteistöhuoltajalle saattaa syntyä paine työskennellä työturvallisuusriskistä välittämättä. Huoltomiehen täytyy kuitenkin tässä tilanteessa kieltäytyä tehtävästä ja ilmoittaa työturvallisuuspuutteesta eteenpäin.

”Autoin ensin itseäni”

Matti Paakala kertoo, että hänestä tuli työsuojeluvaltuutettu vähän vahingossa. Ensin hän lähti ajamaan parannuksia työpaikan turvallisuuteen itse, ilman työsuojeluvaltuutetun statusta. Tästä tie eteni työsuojeluvaltuutetuksi.

– Ajauduin tähän ehkä vähän itsekkäistä syistä. Halusin auttaa itseäni. Myöhemmin tajusin, että hyötyyhän työturvallisuuden parantamisesta myös muut.

Tehtävän menestyksekkäässä hoitamisessa on auttanut, että Paakala työskenteli aiemmin rakennusalalla, missä hänen mielestään työturvallisuusasioihin suhtaudutaan usein vakavammin kuin palvelualalla.

– Työturvallisuus perustuu aina hyvään turvallisuuskulttuuriin, Matti Paakala summaa.

Aleksi Vienonen
 

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.