Kesätyöntekijä tuo työpaikalle uusia oivalluksia 

SAK:n järjestöasiantuntija Jussi Kukkola toivoo, että työpaikoille palkattaisiin nuoria kesätyöhön koronaepidemiasta huolimatta. Hän vastaa kolmeen aiheeseen liittyvään kysymykseen.
09.02. 08:30
SAK
Kesätöitä on tulevana kesänä tarjolla hieman viime kesää enemmän. Kuva iStock.

1. Miltä kesätyötilanne tällä hetkellä näyttää?

– Tilanne vaikuttaa viime vuotta valoisammalta koronasta huolimatta. On arvioitu, että kesätyöpaikkojen määrä kasvaisi ainakin 10 000:lla viime vuoteen verrattuna. Toivotaan, että lukumäärä nousee tätäkin korkeammaksi.

Jussi Kukkola.

– Kannattaa huomata, että työnantajat voivat useissa kunnissa hakea ja saada kesätyöntekijöiden palkkaamiseen tukea esimerkiksi kesätyösetelien muodossa.

2. Miksi työpaikalle kannattaa palkata kesätyöntekijä?

– Kesätyöntekijät auttavat siinä, että tuotanto ja muut työt pyörivät myös vakituisen henkilöstön kesälomien aikana. 

– Kesätyöntekijät voivat olla oiva apu myös kehittämistyössä. Uusi työntekijä havaitsee ja saattaa kysyä jotakin sellaista, mitä vakituiset työntekijät eivät työpaikan arjessa tule ajatelleeksi.

3. Miksi nuorten on tärkeää päästä kesätöihin korona-aikanakin?

– Kesätyöt parantavat työnsaantimahdollisuuksia myöhemmin. Hyvin sujunut työrupeama voi avata oven kesätyöhön myös seuraavana kesänä tai opintoihin liittyvän harjoittelupaikan. Joskus käy niinkin, että kesätyön kautta päätyy myöhemmin samaan työpaikkaan vakituiseen työsuhteeseen.

– Nuorten on hyvä muistaa, että kesätyöstä saatu palkka vaikuttaa tulevaan eläkkeeseen, sillä nykyisin eläke alkaa kertyä jo 17-vuotiaana. 

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.