Kehysriihi lisää työelämän epävarmuutta – aktiivimalliin saimme korjauksia

SAK:n mielestä hallituksen tänään tekemät kehysriihipäätökset kasvattavat työelämän epävarmuutta ja heikentävät työntekijöiden suojaa. Maan hallitus päätti helpottaa entisestään työsuhteiden perusteettomia määräaikaisuuksia ja henkilöperusteista irtisanomista.
11.04.2018 21:23
SAK
Petteri Orpo, Juha Sipilä ja Sampo Terho kevään kehysriihessä. Kuva: Lauri Heikkinen/Valtioneuvoston kanslia

Kehysriihen päätökset asettuvat Suomen suurimman palkansaajajärjestön mielestä osaksi jatkumoa, jossa hallitus toistuvasti lisää epävarmuutta työelämässä. Jo aiemmin hallitus on pidentänyt koeaikaa, lyhentänyt takaisinottovelvoitetta ja lisännyt pitkäaikaistyöttömien määräaikaisuuksia.

– Palkansaajat tekivät osansa talouden kääntämisessä kasvuun hyväksymällä raskaan kilpailukykysopimuksen. On kohtuutonta sen jälkeen vielä lisätä työntekijöiden epävarmuutta heikentämällä työsuhdeturvaa, johtaja Annika Rönni-Sällinen huomauttaa.

Hallituksen esittämä irtisanomissuojan heikentäminen koskee pieniä yrityksiä ja määräaikaisuuksien lisääminen alle 30-vuotiaita työttömiä.

– Sääntelyn eriyttäminen työntekijän iän ja yrityksen koon mukaan monimutkaistaa lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä. Sen lisäksi se on pohjimmiltaan epäreilua: kaikki ansaitsevat saman suojan työmarkkinoilla iästä ja yritysten koosta riippumatta, vaatii Rönni-Sällinen.

Hallitus jatkaa työttömiltä leikkaavaa aktiivimallia

Kehysriihessä ei tullut työttömien ja SAK:n toivomaa täyskäännöstä hallituksen keppilinjaan. SAK:n painostustoimet ja työttömiä laajasti aktivoinut kansalaisaloite tuottivat kuitenkin tulosta: pelätty aktiivimalli kakkonen ei edennyt ja nykyiseen aktiivimalliin tuli korjauksia.

Työttömän on helpompaa säästyä aktiivimallin leikkurilta, kun entistä useampi koulutus täyttää aktiivisuusehdon.

Hallitus lupasi kehysriihessään lisätä myös resursseja ja henkilöstöä työvoimapalveluihin. SAK on pitänyt esillä etenkin työttömien oikeutta henkilökohtaiseen palveluun.

– Nyt tehdyt pienet täsmennykset eivät kuitenkaan muuta sitä, että aktiivimalli on isolle osalle työttömistä käytännössä pelkkä leikkaus. Hätäisten laastaripaikkausten sijaan hallituksen pitäisi perua aktiivimalli ja palata kolmikantapöytään hakemaan oikeudenmukaista uudistusta työttömyysturvaan, pääekonomisti Ilkka Kaukoranta vaatii.

Sijoitukset osaamiseen oikean suuntaisia

Työttömiltä leikkaamiseen tai työelämän epävarmuuden kasvattamisen sijaan SAK olisi toivonut kestävää työllisyyskasvua, joka perustuu osaamisen kehittämiseen. Hallituksen satsaukset ammatillisiin täsmäkoulutuksiin ja toisen asteen oppimateriaalin hankintaan ovat tästä näkökulmasta hyviä päätöksiä.

– Hallituksen toteuttamat lisäpanostukset osaamiseen ovat tervetulleita, mutta nyt mittakaava on vain puoliprosenttia nykyisistä koulutusmenoista. Nämä eivät yksin riitä korjaamaan Suomen osaamisvelkaa, laskee Kaukoranta.

– Oppivelvollisuuden pidentäminen ja yrittäjien tehottomien verotukien suuntaaminen innovaatiotukiin olisivat olleet hyviä keinoja tukea kasvua.

Lue SAK:n tavoitteet kehysriiheen 2018.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.